Joulupuu-keräys tuo lahjan lapselle, joka ei sitä muuten saisi. Samalla se tarjoaa lohjalaisille jälleen mahdollisuus auttaa.
Lohjan Joulupuu-keräyksellä autetaan lohjalaisia lapsiperheitä. Auttaminen on konkreettista ja helppoa. Citymarketista, Prismasta, Ojamon Alkosta, Virkkalan kodintavaratalosta ja Pusulan kyläkauppakeskus pikkuOmenasta löytyy joulukuusi, jonka oksilla on lasten ja nuorten lahjatoiveita. Lahjoittaja ottaa toiveen mukaansa, hankkii lahjan ja palauttaa sen samaan paikkaan.
Lohjan seurakunnan diakoniatyö toimii tänä vuonna keräyksen järjestäjänä. Pusulassa keräyksen organisoinnista vastaa MLL Pusula. Seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Anna Helenius kertoo, että lahjat toimitetaan perille useiden sosiaalialan toimijoiden avulla.
– Diakoniatyön lisäksi mukana ovat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perhesosiaalityö ja lastensuojelu sekä Lohjan kaupungin kotoutumisen palvelut. Näiden tahojen työntekijät jakavat lahjat edelleen vähävaraisille perheille.
– Monen lapsiperheen tilanne on viime vuosina heikentynyt merkittävästi. Erilaisten leikkausten vuoksi perheiden toimeentuloa on voinut pienentyä jopa useita kymmeniä prosentteja. Lahjan ja sen lapselle tuoman ilon merkitys perheille on todella iso asia, Helenius kertoo.
Joulupuukeräys käynnistyy Prismassa, Citymarketissa ja Virkkalan Kodin tavaratalossa 13. marraskuuta ja päättyy 10. joulukuuta. Ojamon Alkossa keräys alkaa 19. marraskuuta. Pusulan pikkuOmenassa keräysaika on 30.11.–12.12.
Viime vuonna Lohjalla lahjoja saatiin todella hyvin ja lohjalaisten auttamishalu näkyi konkreettisesti joulupukin säkeissä. Lahjoja saatiin 1200, mikä saattoi olla keräyksen ennätys.
Keräykseen voi osallistua myös netissä. Verkkokeräys eJoulupuu on avoinna 1.11.–26.12. Kyseessä on Joulupuu ry:n ja Kotimaanavun yhteinen keräys, jonka tuotolla hankitaan joululahjoja ja sitä käytetään myös muuten lasten ja nuorten tukemiseen.
Joulupuu-keräystä koordinoi valtakunnallisesti voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysjärjestö Joulupuu ry, joka kerää lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille. Keräyksen valtakunnallisia yhteistyökumppaneita ovat tänä vuonna Alko ja Gigantti.
Joulupuu-keräys Lohjalla
Joulupuut lahjatoiveineen ja lahjojen palautus:
Lohjan Citymarket
Ojamonharjuntie 61, 08200 Lohja
ma-la 8–22, su 9–22
Keräysaika 13.11.-10.12.2026
Lohjan Prisma
Laurinkatu 37–41, 08100 Lohja
ma-pe 9–19, la 9–19, su 10–16
Keräysaika 13.11.-10.12.2026
Virkkalan Kodin Tavaratalo
Virkkalantie 13
ma-pe 9–19, la 9–16
Keräysaika 13.11.-10.12.2026
pikkuOmena
Rantatie 1, Pusula
ma-to 9–18, pe 9–22, la 10–16
Poikkeuksellinen keräysaika 30.11.–12.12.
Alko Lohja Ojamo
Reunakatu 1, 08200 Lohja
ma-pe 9–21, la 9–18
Poikkeuksellinen keräysaika 19.11.-10.12.2026
Lisätietoja keräyksestä ja sen merkityksestä lohjalaisille lapsiperheille:
Anna Helenius, 044 780 4234
johtava diakoniatyöntekijä, Lohjan seurakunta
Keräyksen valtakunnalliset sivut:
https://joulupuu.org/
