Ajankohtaista

Articles for author: Päätoimittaja

Yrityksen tiedotteille lisää kattavuutta

Nettisivustoja hyötykäyttöön Lohjalaiset ER-tuki ja Kettu Markkinointi ovat tehneet kotisivuja internetin päättymättömältä tuntuvaan maailmaan jo viime vuosituhannelta. ER-tuen Kari Oksanen teki ensimmäiset kotisivut asiakkaille jo 90-luvulla ja vaikka välissä pidettiin pari vapaa vuotta kotisivuista, on … Lue lisää

Vuosittain jopa 60 000 kotitaloutta ottaa lyhennysvapaan

Korkojen laskiessa entisellä kuukausierällä voi lyhentää enemmän lainaa. Lyhentämisen sijaan jopa 60 000 kotitaloutta on kuitenkin intoutunut ottamaan vuosittain lyhennysvapaan. Lainoja siis jätetään lyhennettäväksi ajalle, jolloin korot ovat korkeammat. Lyhennysvapaan saanti edellyttää uutta asuntolainasopimusta, sillä vain … Lue lisää

Keltaisista sivuista internetin maailmaan

Useat meistä yrityspäättäjistä olemme eläneet tuota Keltaisten sivujen aikaa, ja valitettavasti se näkyy myös monen meidän käyttäytymisessä.  Keltaisia sivuja eli yritysten puhelinluetteloita tehtiin Suomessa 1980-luvulta tai 2010-luvulle saakka, kunnes niiden aika päättyi. Vielä 2000-luvun alussa … Lue lisää

Säästä säännöllisesti

Säännöllisesti säästämällä pienistäkin summista kerryttää ajan mittaan hyvän pesämunan. Kun säästät esimerkiksi samalla kun maksat asuntolainaa, lainanmaksun loputtua sinulla on vararahasto. Säännöllinen säästäminen tuo turvaa talouteen ei vaadi suuria tuloja eikä alkupääomaa sopii vararahastoa kartuttavalle. … Lue lisää

Lohja Open 2018

Taekwondon liikesarjan ranking kilpailut Lohja Open 2018 Mäntynummen liikuntahallissa la 3.3.2018 MUDO ry ja Suomen Taekwondoliitto järjestävät vuoden 2018 ensimmäisen Taekwondon liikesarjojen ranking-kilpailun. Tämä on jo neljäs kerta peräkanaa, kun saamme kilpailut Lohjalle järjestettäväksi. Kaikkina … Lue lisää

Lunta ja pakkasta

Nyt lomalaisia hellitään kunnon talvisäällä. Meillä on Lohjalla lunta ja pakkasta ja tulossa vielä talven paikallinen kokoperheen talvitapahtuma, mitä muuta voisikaan talvilomalainen toivoa? Ulkoilu ja liikunta Monessa paikassa kirjoitetaan, kuin lasten liikunta ja varsinkin nuorten … Lue lisää