Inkoon venehotelli palkittiin vuoden yrittäjänä

Inkoon vuoden yrittäjä säilyttää satoja veneitä monessa kerroksessa. Amerikkalainen konsepti, jossa veneitä säilytetään hyllyillä ja nostetaan alas niin sanotusti ”on demand” on osoittautunut kehityskelpoiseksi ideaksi myös Inkoossa. Inkoon Yrittäjät palkitsi viime torstaina Inkoon venehotellin vuoden yrittäjänä. Perusteluissa todettiin, että Inkoon venehotelli on…

Vuoden yrittäjä on Ismet Kuzu

Lohjan Yrittäjät ry on valinnut Vuoden 2020 yrittäjäksi Carnevale Coffee Roastery Oy:n yrittäjän Ismet Kuzun. Kaupungintalo Monkolassa pidetyssä pienimuotoisessa palkitsemistilaisuudessa oli paikalla yrittäjäyhdistyksen ja Lohjan kaupungin edustus. Kuzu on koko Lohjalla olonsa ajan kehittänyt liiketoimintaansa. Liikkeelle hän lähti vuonna 1993 perustetusta Tmi…

Kakkuja, kakkuja – intohimoisesta harrastuksesta ammatiksi

SB Bakeryn Susanna Boströmin käsissä syntyy kakkuja joka lähtöön lasten syntymäpäivistä yritysten tilaisuuksiin ja häihin. Omaperäisen kakun saa varmasti toivoi sitten eri ammatteihin liittyviä koristeluja tai vaikka satuhahmoja. Boström tekee tilauksesta makeita ja suolaisia kakkuja sekä muita leivonnaisia. –Olen tehnyt paljon lasten…

Mökkikunta Lohja – yrittäjille

Lohja on todellinen mökkikunta, onhan tässä meidän alueella noin 8500 kesäasuntoa, mikä tarkoittaa melkoista määrää ihmisiä alueella kesänaikana, jotka muuten eivät ole Lohjalla. Osa paikallisista yrityksistä on huomannut, että laittamalla tarjouksensa esille sosiaaliseen mediaan sekä nettiin, saadaan asiakaskuntaa laajennettuna niin ohikulkeviin kesämatkustajiin…

Intohimosta ammattiin

Parturi-kampaaja Tanja Antikainen pitää omaa parturi-kampaamoaan Asemanpellolla Pääskyntie 6:ssa nyt neljättä vuotta, eikä hän vaihtaisi päivääkään pois. Upeat asiakkaat vauvasta vaariin, mukavat puitteet  ja  tietenkin intohimo työhön tekee jokaisesta työpäivästä erinomaisen! Luokseni tullessaan toivon asiakkaan nauttivan käynnistä, ajatellen että olipa mukava käydä. Täällä…

Keltaisista sivuista internetin maailmaan

Useat meistä yrityspäättäjistä olemme eläneet tuota Keltaisten sivujen aikaa, ja valitettavasti se näkyy myös monen meidän käyttäytymisessä.  Keltaisia sivuja eli yritysten puhelinluetteloita tehtiin Suomessa 1980-luvulta tai 2010-luvulle saakka, kunnes niiden aika päättyi. Vielä 2000-luvun alussa nuo Keltaiset sivut, olivat yksi tärkein ja…