Hortiherttua Oy – Vuoden 2019 kasvihuonevihannesten laatutuottaja

Lohjalla sijaitseva Hortiherttua Oy on palkittu vuoden 2019 parhaana kasvihuonevihannesviljelmänä Suomessa. Toni Tannerin ja Jani Lindmanin luotsaama puutarha sai palkinnon 30.10. Kauppapuutarhaliitto ry:n 100-vuotisjuhlakokouksessa Hämeenlinnassa. Kasvihuonevihannesten laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien. Hortiherttua täyttää tänä vuonna…

Lohja sai oman salaattiravintolan

Ravintolapäällikkö ja kokki Mikke Kinni avasi lokakuun alussa KULMA Salad Barin Laurinkadulle. Ravintolan mottona on olla raikas ja rehti salaattibaari. Ainakin ensivaikutelma paikasta sopii hyvin yhteen moton kanssa, sillä ravintola onnistuu olemaan yleisilmeeltään samalla sekä tyylikäs että kodikas. Lisäksi valoisa tila tuo…

Cafe Lauri juhlii 10-vuotissyntymäpäiväänsä

Cafe Laurissa juhlistetaan ensi lauantaina 19.10. kello 11.00–14.00 kahvilan syntymäpäivää. Tuolloin kahvilan avaamisesta tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Ohjelmassa on musiikkia Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston jazzkvartetilta sekä Omenatyttö Elvi Läntisen vierailu. Tarjottavistakin saattaa juhlan kunniaksi löytyä jotain erityistä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Yrittäjä Jukka…

Rahaa saa nykyään entistä helpommin

Suomi elää Euroopan tyylisesti kulutusjuhlaa, vaikka meistä jokainen periaatteessa tietää, että kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä maapallo ehtii ja pystyy meille tuottamaan. Mitä jos alkaisimme kuluttaa eri lailla? Ei siis enemmän, vaan kestävämmin? Puhutaan esimerkiksi kiertotaloudesta ja siitä, että nykyaikaisen kapitalistin…

Lohjan laulava kauppias palaa lavalle

Jos Helsingistä löytyy oopperalaulaja kauppiaana, niin kohta voi Lohjalta löytyä tangokuningas kauppiaana, sillä nyt Lempolan K-kaupassa kauppiasharjoitteluaan tekevä Antti Raiski valmistuu marraskuussa kauppiaaksi ja voi alkaa odotella omaa kauppaansa. Otsikko on siis sinällään hieman harhaanjohtava, että Antti ei ole vielä kauppias eikä…

LOHJA BUSINESS EVENT 9.-10.10.2019

Lohjan Innovaatiokeskus Innocello ry järjestää Lohja Business Event suoratoistotapahtuman 9.-10.10.2019 Lohjan Puu-Anttilassa. Lohja Business Event on huippusuositun Nordic Business Forum -yrityskonferenssin paikallinen rinnakkaistapahtuma. Konferenssin aiheena on ”Growth”.  Lohja Business Event -tapahtuman osallistujilla on mahdollisuus seurata Helsingin Messukeskuksessa järjestettävän yrityskonferenssin kansainvälisiä esiintyjiä. Tapahtuman…

Oletko miettinyt kevytyrittäjyyttä?

Sen hyvät puolet ovat selvät, entä ne huonot? Monet yritystarinat lähtevät siitä, että halutaan parantaa jo jotain markkinoilla olevaa. Tällainen on myös Suomen GTM Osuuskunnan alku, sillä sen perustajat olivat kevytyrittäjiä, mutta tuntui siltä, että sen voisi toteuttaa paremminkin. Meillä oli alussa…

Kaksikymmentä vuotta urheiluvälinekauppaa

Monelle lohjalaiselle ja salolaisellekin sekä lähialueen urheilua harrastaville tuttu kauppias Jari Parviainen on pitänyt urheiluvälinekauppoja jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen oma liike, Topsport laitettiin pystyyn jo 1999 Lohjan Laurinkadulle Minna vaimon kanssa appivanhempien avustuksella, ja aikoinaan yritys oli ketjun ensimmäinen franchising pohjainen…