
Tekemistä syysloman jokaiselle päivälle
Lohjan Liikuntakeskus, Nuori Lohjan ja Lohjan seurakunta järjestävät lapsille ja nuorille jälleen yhdessä monipuolista ohjelmaa syyslomaviikolla. –Ohjelmaa löytyy 6–17-vuotiaille ympäri Lohjaa. Monipuolista tekemistä on sekä ulkona että sisällä ja sekä vedessä että maalla. Tarjolla on … Lue lisää

Kodin lemmikki, osa perhettä?
Suomessa vietetään kansainväliseen tapaan eläinten päivää 4.10. ja siitä alkaa myös Eläinten viikko, jota vietetään 4.–10. lokakuuta. Onko sinulla kodissasi lemmikkieläin? Hoidatko lemmikkiäsi oikein, vai toteatko, että kyllä se pärjää, kun antaa sille juotavaa ja … Lue lisää

Uusia tuulia lukion purjeissa
Lohjan Yhteislyseon lukion purjehduskurssi huipentui Karjalohjalle suuntautuneeseen purjehdusretkeen. Retken tunnelmista kertoo opiskelija Verna Aittola. Purjehduskurssin päätösretken aluksi kokoonnuimme Lohjan purjehtijoiden majalle. Päivälle oli luvattu aurinkoa ja tuulta. Alkoi sataa vettä. Kun miehistöjaot oli tarkastettu, pääsimme … Lue lisää

Uusi lähiliikuntapaikka Pusulaan
Pusulan koulun piha-alueelle avattiin tänä syksynä uusi lähiliikuntapaikka, joka on toteutettu osana Lohjan lähiliikuntapaikkaohjelmaa (2018–2021). Lähiliikuntapaikka on lasten ja nuorten liikuntaan sekä yleiseen kunto- ja terveysliikuntaan tarkoitettu maksuton liikuntapaikka tai -alue, joka sijaitsee asuinalueella tai … Lue lisää

Pikkupässin Polkasulle kulttuurimaisemiin
Kolmatta kertaa järjestettävä Pikkupässin Polkasu vie kulkijan historialliselle seikkailulle pitkin raudan tietä 28.9. Reiteillä kuljet Pikkupässin jälkiä seuraten halki eteläsuomalaisen kulttuurimaiseman Karkkilasta, Pilpalaan, Lopelle tai halutessasi aina Hyvinkäälle ja takaisin. Tämän vuoden tapahtuma on suurempi … Lue lisää

Lukiosta purjehdustaitoja
Lohjan Yhteislyseon luokiossa on viime viikkojen ajan opeteltu purjehdustaitoja ensin teorian muodossa ja sitten purjehtimalla Lohjanjärvellä. Purjehduskurssi sai alkunsa lukion lehtorin Matteus Mykkäsen ideasta. –Purjehdin koko lapsuuteni Päijänteellä. Sitten oli vuosien tauko, mutta nyt minulla … Lue lisää

Happy Angler Challenge oli jälleen menestys
Viime lauantaina Aurlahden ranta täyttyi jälleen kalastajista, joita oli saapunut Lohjanjärvelle lähes 500 ympäri eteläistä Suomea, aina Lappeenrannasta ja Raumalta asti. Lohjan Kalaseuran järjestämä Happy Angler Challenge -kalastuskilpailu järjestettiin nyt jo kuudennen kerran ja supersuosittuun … Lue lisää

Kävellen Lohjanjärven ympäri
Lohjan Moo Do harrastajat ja 2.dan-kokelaat kävelivät Lohjanjärven ympäri. Koitos on osa Hoi Jeon Hapkido (tunnetaan myös nimellä Hoi Jeon Moo Sool) lajin 2.dan koettta. Kyseisen osion vaatimuksena on kävellä 20 tunnin aikana 70 kilometriä. … Lue lisää

Mitä sinä harrastat?
Lajien kirjo ja harrastusten mahdollisuudet ovat nykyaikana todella suuret. Me olemme vähän avanneet eri lajeja ja harrastuksia sivustollamme www.harrasta.net, mutta sekin on vain pieni raapaisu pintaan ja työ jatkuu (voit lähettää meille materiaalia ja me … Lue lisää

Teatteri Aploodin 8. toimintakausi käynnistyy täysin purjein!
Lohjalla teatteritaiteen perusopetusta antavan Teatteri Aploodin kahdeksas toimintakausi käynnistyy 9.9. –Kahdeksas kausi näyttää todella innostavalta! Luvassa on paljon uusia tuulia ja ihana energinen opettajatiimi. Olemme todella innoissamme kehityksemme suunnasta, toiminta monipuolistuu ja kasvaa. Olemme lisänneet … Lue lisää

Suomen suurin heittokalastuskilpailu jälleen Lohjanjärvellä
Suomen suurin ja suosituin heittokalastuskilpailu saapuu jälleen Lohjanjärvelle lauantaina 7.9. Aikaisemmin Hong Kong Challenge nimellä tunnettu kilpailu on nyt Happy Angler Challenge. Kilpailun nimi on vaihtunut nimisponsorin nimen muutoksen myötä; Hong Kong -kalastusverkkokauppa on nykyään … Lue lisää

Mikä on VPN ja mitä sillä tehdään
Jos olet kuullut kirjaimet VPN, etkä tiedä mistä on kyse niin luettuasi tämän artikkelin, tiedät asiasta edes hieman enemmän. Periaate on kuitenkin se, että VPN lisää käyttäjänsä tietoturvaa liittyen kaikkeen netissä liikkumiseen ja siihen dataan … Lue lisää

Lohja Run moottoripyörätapahtuma tulevana lauantaina
Joka syksyiseksi perinteeksi jo muodostunut noin 200 moottoripyörän letka matkaa taas tulevana lauantaina eli 24.8. Lohjan läpi. Moottoripyörät kokoontuvat klo 15 alkaen Roution isolla ABC:llä, missä pyörät ovat myös yleisön nähtävillä. ABC:lta moottoripyörät lähtevät klo … Lue lisää

Yli 30 vuotta yrittäjänä ja nyt mieli lepää ja elämä hymyilee
Janne Antin on monelle suomalaiselle tv-katsojalle tuttu menneiden vuosien erilaisista televisio-ohjelmista, mutta sitä et taida tietää, että Janne on myös pitkän linjan yrittäjä. Janne nimittäin osti ensimmäisen yrityksen ollessaan 18-vuotias. Silloin hänestä tuli ylpeä solariumin … Lue lisää

SM-Enduroa Nummelassa
Perinteinen Enduron voimaseura Nummelan Moottorikerho tuo SM-osakilpailun lähelle yleisöä. Kisakeskus sijaitsee kävelymatkan päässä Nummelan torilta, Martelan piha-alueella, osoitteessa Ojakkalantie 10. Paljon nähtävää ja koettavaa yleisölle Hulina kisakeskuksessa alkaa jo aamuvarhain, kilpailijoiden kaluston katsastuksilla. Yleisön kannattaa … Lue lisää


