Tämä elokuu on mahdollista nähdä Terttu Aholan maalauksia Lohjan pääkirjaston toisen kerroksen tiloissa. Ahola on tuonut tiloihin näyttelyn ja nimennyt sen sopivasti nimellä Kohtaamisia. Teoksissa tulee esille Aholan taiteen pääosat eli mennyt aika, musiikki sekä isona tekijänä hänen taiteessaan läsnä olevan perhe.

Lohjan kirjaston näyttelyn on Aholan kolmas tänä vuonna ja aiemmat ovat olleet Vihdissä ja Saukkolassa ja tämä täydentää sarjan, sillä jokainen näistä kolmesta näyttelystä ovat olleet kirjastoissa.

Ahola on tuonut esille muutamalla eri tavalla toteutettuja maalauksiaan ja moneen esillä olevaan teokseen liittyy selkeä tarina. Kuten taiteilija itse kertoo, että taulua tai teosta ei voi pakottaa tai ”tilata”, se syntyy sellaiseksi kuin se tulee. Ahola itse kertoo enemmänkin olevansa harrastelija, ei niinkään taiteilija.

Inspiraation lähde voi olla mikä tahansa

Ahola käyttää paljon työssään ja inspiraatiota etsiessään valokuvia ja lehtileikkeitä, joita on tuhansia. Ahola kertoo itsekin ottavansa paljon valokuvia, mutta selfie-kuvaaja hän ei ole. Näyttelyssä on kuitenkin mukana kolmen pienen maalauksen sarja, jotka on piirretty mustaliidulla ja punaliidulla, ja näiden kuvien alkupiste onkin kuin onkin yhdessä selfie kuvassa.

Olenkin nimennyt nämä kolme kuvaa korona-ajan ilonpilkahduksiksi. Teokset ovat yhä pakattuina pakkausmuoviin, koska olemme kuin paketissa näin korona-aikana. Kolmessa pienessä kuvassa yhdistyy perhe, yhdessä oleminen, luonto ja yhteydenpito toisiin ihmisiin, kertoo Ahola teoksistaan.

Itse maalauksiin ja maalaukset tehtyyn musta- ja punaliituun liittyy myös tarina, joka vei taiteilijan ottamaan yhteyttä useampaan taidekauppaa Suomessa ja lopulta löytämään tarvitut liidut Tampereelta. Taulut veivät hänet myös kontaktiin toisen taiteilijan, Kuutti Lavosen kanssa.

Ahola maalaa mielellään tauluja, jotka esittävät jotakin. Tällöin tauluista on helppo myös kertoa toisille ihmisille ja jokainen näkee tunnistettavia hahmoja tauluista. Kirjaston Kohtaamisia näyttelyssä on myös hieman abstraktimpaakin materiaalia, mutta suurin osa tauluista on selkeästi jotain esittävää.

Yksi taulu eroaa kaikista muista siinä suhteessa, että se on piirretty paperille. Paperi ei ole edes tasaisesti leikattu lopulliseen kehystykseenkään, vaan paperi on juuri sellainen kuin se oli teoksen tekohetkellä.

Piirsin Kati Outisen kuvan nähdessäni hänen televisiohaastattelunsa. Outinen kertoi haastattelussa omasta rumuudestaan, ja koko haastattelu sai minut kokemaan, että minun on pakko tehdä tästä maalaus, kertoo Ahola.

Kun jokin asia koskettaa, on se käsiteltävä saman tien, mitään asioita ei myöskään pidä jättää puolitiehen. Taiteilija kertoi myös, että aina pitää olla valmis kokeilemaan jotain uutta.

Taulu syntyy inspiraatiosta

Ahola aloitti maalauskursseilla käymisen jo 1981 ja ensimmäinen oma näyttely nähtiin Lahdessa, kun hän oli yksi Kansalais- ja työväenopiston harrastajataiteilijoiden näyttelyn osallistujista. Tuo vuoden 1981 osallistuminen ei ollut itsestään selvää, sillä Ahola ei ollut aluksi varma, haluaisiko hän omia töitään esille – ettei kukaan pääse sanomaan, että ”on olevinaan”. Onneksi kuitenkin hän osallistui, ja siitä tähän päivään mennessä hän on pitänyt jo kymmeniä näyttelyitä ja ollut mukana yhteisnäyttelyissä. Nykyään Ahola asuu Nummella ja on jäsenenä niin Lohjan Taideyhdistyksessä, Suomen Taiteilijat ry:ssä sekä Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:ssä.

Tämän näyttelyn Ahola toivoo olevan ilon lähde, koska monessa taulussa on lähtökohtaisesti aiheena ilo, vaikka taulujen joukosta luonnollisesti löytyy myös poikkeuksia.

Kuvassa Terttu Ahola esittelee työtä, jonka inspiraationa oli omenapuu. Itse tauluun tuli lopulta kaikkea muutakin, mikä vain kuvastaa, että alussa ei välttämättä vielä tiedä, millainen taulusta lopulta tulee.