
Terveys ja nykyaika
Ennen olivat asiat paremmin. Tämä ajatus johtunee osittain siitä, että aiemmin emme tienneet asioista niin paljon kuin nykyään. Nykyaikainen digitaalinen maailma on tehnyt meistä jokaisesta Google-lääkärin ja ravintotietäjän, mutta voimmeko yhtään sen paremmin kuin aiemmin? … Lue lisää

Auta Ruokalahjalla -keräys Lempolan K-Supermarketissa
Joulun aikana ihmisten avuntarve konkretisoituu. K-Supermarketeilla on pääkaupunkiseudullaja Uudellamaalla kolmatta kertaa Auta Ruokalahjalla-keräys, joka Lohjalla järjestetään K-SupermarketLempolassa. Me olemme kauppiaina nyt toista kertaa mukana. Viime vuonna keräys oli vielä uutta, ja lahjoitettavaa kertyi muutama iso … Lue lisää

Joulupuu-keräys tuo lahjat vähävaraisiin perheisiin
Suvi Kinnunen ja Hanna Ruotanen pähkäilevät Prisman käytävällä Joulupuu-keräykseen osallistumista. Keräyksellä tuetaan lohjalaisia lapsia ja nuoria, joiden perheillä ei välttämättä ole varaa joululahjoihin.– Viime vuonna osallistuin 20 eurolla. Toivon, että sillä olisi hankittu lahja 12-vuotiaalle … Lue lisää

SSO lahjoittaa jouluksi terveellistä ruokaa vähävaraisille perheille jopa 10 000 euron arvosta
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja ruokakasvatusyritys Venner toteuttavat neljättä kertaa hyväntekeväisyyskampanjan, jossa vähävaraisille perheille jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita. Annoksiksi laskettuna yhteistyön aikana onkin jaettu jo jopa 18 000 terveellistä ateriaa. Tavoitteemme on jakaa jouluksi lähes … Lue lisää

Talous tasapainoon jouluksi – avaimet vuodelle 2024
-> Tämä artikkeli sisältää mainoslinkin Sortterin lainojen vertailupalveluun Talouden hallinta jouluun mennessä on monille haasteellista. Vuoden 2024 taloudellinen vakaus vaatii suunnitelmallisuutta ja oikeita valintoja. Tässä artikkelissa käsittelemme konkreettisia toimia, joilla voit varmistaa taloudellisen tasapainon saavuttamisen. … Lue lisää

Lindexillä ale verkkokaupassa
TÄSTÄ: 25% alennusta naisten ja lasten mekoista ja hameista! 25% alennusta mekoista ja hameista kun ostat vähintään 20€:lla tai enemmän Mekko on täydellinen valinta niin arkeen kuin juhlaan. Valitse omasi ilmavien, juhlavien, kietaistavien ja kukkakuvioisten … Lue lisää

Lohjan kaupungin asukas- ja vetovoimatutkimuksen tuloksia
Lohjan kaupunki toteutti syksyllä asukastutkimuksen, jolla kartoitettiin kaupungin asukkaiden tyytyväisyyttä ja kerättiin asukaspalautetta sekä näkemyksiä asukasviihtyvyyden lisäämiseksi. Vastauksia saatiin reilu 750 kappaletta. Samalla toteutettiin vetovoimatutkimus, johon kerättiin vastauksia lähiseutujen asukkailta paneelitutkimuksella. Lohjalla viihdytään hyvin Asukastutkimuksen … Lue lisää

Tomi Harellille suurmestari arvo Kombatanin suurleirillä Lohjalla
Lohjan Itsepuolustuskoululla oli kansainvälistä meininkiä, kun yli 100 osallistujaa 13 eri maasta oli Filippiiniläisen itsepuolustus- ja kamppailulajin Kombatanin suurleirillä. Leirin pääopettajana oli lajin pääopettaja Filippiineiltä, Suurmestari Ernesto Presas Jr. Leirin järjestäjänä ja isäntänä toimi Suomen … Lue lisää

Sinä ja tulevaisuus
Eurooppalaiset vanhenevat, suomalaiset vanhenevat – tällä tarkoitan tällä kertaa sitä, että meillä on väestössä entistä enemmän senioreja, ja entistä vähemmän nuoria aikuisia suhteellisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevina vuosikymmeninä senioreiden hoivasta on maksamassa entistä pienempi … Lue lisää

Parasta mahdollista elämää Mainiokoti Emilia ja Arvidissa
Virkeä Mainiokoti Emilia ja Arvid sijaitsee rauhallisessa naapurustossa Virkkalassa, Järnefeltin koulun naapurissa. Kodissa asuvat ikäihmiset tarvitsevat ympärivuorokautisia hoivapalveluja, turvaa ja huolenpitoa. Kodissa järjestetään paljon mukavaa ohjelmaa ja toimintaa. Emiliassa ja Arvidissa on hyvä asua ja … Lue lisää

Etelä-Suomessa pääsee jo hiihtämään syyslomalla!
Vihdissä on tällä viikolla avattu maastohiihtolatu säilötyillä viime talven lumilla. Vihti Ski Center avasi maanantaina maastohiihtoladun ja ensirinnekin avautui tiistaina. Hiihtolatu on nyt n. 600 metrinen ja pidentyy lähipäivinä täyteen mittaan. – Täydessä mitassaan ladulla … Lue lisää

Joulu lähestyy – kahvi ja joulu ”kuuluvat yhteen”
1, 2, 3… 23, 24! Tarjoa itsellesi ja rakkaillesi lahja täynnä odotuksen riemua: laske päivät jouluun herkutellen samalla kahveilla, jotka ovat peräisin maailman eri kolkista! Pavut on säilötty huolella suunniteltuun, silmiä hivelevän kiiltävään rasiaan, joka … Lue lisää

Muuta taloudellista maailmaasi: 11 tehokeinoa ”Raha ja talous – katso tästä muutamia vinkkejä oman taloudenhallinnan avuksi”
-> Tämä artikkeli sisältää myös mainoslinkkejä. Raha ja talous ovat aiheita, joita ei voi välttää. Taloudellinen hyvinvointi vaikuttaa suoraan elämänlaatuusi, mutta monesti talousasioiden hoitaminen saattaa tuntua ylivoimaiselta. Tämä artikkeli tarjoaa sinulle kattavan tietopaketin aiheesta ”Raha … Lue lisää

Lasten ja nuorten vaatekeräys Nummelassa
Hope Lohja järjestää vaatekeräyksen lauantaina 14.10. klo 10-14 Nummelan Citymarketissa.– Otamme vastaan lasten ja nuorten perusvaatteita ja kenkiä. Taaperoikäisistä teineille, mutta suurin pula on 140-senttisten poikien vaatteista, sanoo Hope Lohjan vapaaehtoistyöntekijä Anna Laakso.Hän muistuttaa, että … Lue lisää

Joululahjat Homeroomista – tai omaan sisustukseen ja uuteen ilmeeseen kotiin
Kauniit kattaukset – 20% alennusta astioista Tee päivällispöydän kattamisesta helppoa osta astiat 20 % alennuksella. Ale jatkuu 15.10.2023 saakka Kattauksella on suuri merkitys ruokailun kokonaiskokemuksessa. Hyvin suunniteltu kattaus ei ainoastaan lisää estetiikkaa, vaan myös parantaa … Lue lisää


