Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

pusulan hautauspalvelu

Pusula sai uuden yrittäjän

On hyvä, että paikalliset yritykset saavat jatkajia ja osaltaan näin pienet kylät ja taajamat pysyvät elinvoimaisina.  Kukka ja Hautauspalvelu Pusula vietti avajaisia uuden yrittäjän luotsaamana elokuun 1.päivänä. Me kävimme juttelemassa yrittäjä Merja Nymanin kanssa Pusulassa. Täyden palvelun hautaustoimisto Mitä tarkoittaa täyden palvelun hautaustoimisto? – Se tarkoittaa sitä, että meille voi … Lue lisää

Leikkisää liikuntaa jäällä

Luistelu on niitä perusliikunnan muotoja, jotka jokaisen olisi hyvä osata. Ja minkä nuorena oppii, sen myös vanhempana taitaa. Lohjalla pääsee taas harjoittelemaan luistelua leikin varjolla ja turvallisessa ympäristössä. Apple Tree Ringeten 5-7 vuotiaille suunnattu luistelu- ja ringettekoulu starttaa sunnuntaina 8.9. klo 11-12 Lohjan jäähallissa ja jatkuu 15.12 asti. Harjoittelemme aivan … Lue lisää
Teemu Roivainen

Tanhuhovin tanssit alkavat uudelleen: Teemu Roivainen lavalla lauantaina 7.9.

Tanhuhovi sulki ovensa keväällä 2023. Tuolloin viimeiset tanssit johdatti Sami Rosholm & Casanova, ja nyt reilun vuoden jälkeen uudistunut Tanhuhovi Sali avaa ovensa tanssikansalle Teemu Roivaisen ja Energia-orkesterin voimin. Me juttelimme Teemun kanssa hänen muistoistaan Tanhuhovista. – Se taisi olla oma tangokuninkuus vuosi 2014, kun esiinnyin ensimmäistä kertaa Tanhuhovilla ja … Lue lisää
Leipuri ja kärpässieni esittäytyy

Teatteri Aploodin uusikausi alkaa syyskuussa

Lohjalla teatteritaiteen perusopetusta antava Teatteri Aploodin 13. toimintakausi käynnistyy 9.9.2024. – On iloisen kihelmöivää aina päästä käynnistämään uutta kautta sekä vanhojen oppilaiden kanssa että tutustumaan uusiin oppilaisiin, iloitsee Aploodin toiminnasta vastaava ohjaaja/näyttelijä Sari Rautakoski. Aploodin tiimiin palaa Jenni Kanta-oksa Vihdistä. Jennin kirjoittama ensimmäinen koko illan näytelmä ”Parasta aikaa” sai ensi-illan … Lue lisää
Olli Mustonen

Legendaarinen Olli Mustonen saapuu jälleen Lohjan kaupunginorkesterin vieraaksi – tällä kertaa kolmessa eri roolissa

Lohjan kaupunginorkesteri saa vieraakseen runsaan puolentoista vuoden tauon jälkeen Olli Mustosen – tällä kertaa kolmessa eri roolissa: säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina. Konsertti on Laurentius-salissa torstaina 19.9.2024 klo 19. Olli Mustosen persoonassa kokonaisvaltainen muusikkous yhdistyy harvinaisella tavalla pianistin, kapellimestarin ja säveltäjän ominaisuudessa. Hän aloitti musiikkiopintonsa viisivuotiaana tärkeimpinä opettajinaan pianistit Ralf Gothóni … Lue lisää
Alec Frank-Gemmill

Lohjan kaupunginorkesteri: maailmanluokan huippukornisti Alec Frank-Gemmill

Lohjan kaupunginorkesterin syyskausi on jo alkanut elokuun alun loistokkaan LEAD!-konsertin ja viime viikonlopun huippusuositun Factory By The Lake -festivaalin myötä, ja konsertissa torstaina 5.9.2024 klo 19 avataan kausi myös Laurentius-salin osalta. Kamarimusiikkia ja käyrätorvia -konsertissa Lohjan kaupunginorkesteri saa vieraakseen brittiläis-saksalaisen maailmanluokan huippukornisti Alec Frank-Gemmillin, joka myös toimii konsertin kapellimestarina. Alec … Lue lisää

Galleria Luts mediataiteen tilassa Matti Pirhosen ”Heitä tuli miljoonia”

Galleria Luts on avoinna tiistaista perjantaihin kello 13.30-18 ja lauantaisin klo 10-14 Laurinkatu 48:ssa. Galleriassa on nyt esillä Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseuran jäsenen Matti Pirhosen dystooppinen videoelokuva ”Heitä tuli miljoonia”. Tämä teos kuvaa lähitulevaisuutta, jossa ilmastonmuutos on johtanut laajoihin pakolaisvirtoihin, ja Suomi on joutunut kohtaamaan uudenlaisen todellisuuden. Pirhosen elokuva on vahva kannanotto … Lue lisää
sso ja commu

SSO ja Commu tekevät yhteistyötä yhteisön hyvinvoinnin hyväksi – Pienillä hyvillä teoilla on suuri vaikutus

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja kotimainen Commu-sovellus yhdistävät voimansa edistääkseen pienien hyvien tekojen toteuttamista ja vähentääkseen yksinäisyyttä Suur-Seudun Osuuskaupan toimialueella.   – Meille SSO:na on tärkeää olla paitsi oman alueemme hyvinvoinnin edistäjä, mutta myös pienien arjen hyvien tekojen mahdollistaja – haluamme olla se, joka yhdistää avun tarvitsijan ja tarjoajan. Olemmekin kovin iloisia … Lue lisää
kari rannalla ykkös-lohja

Yrittäjän päivä torstaina 5.9.2024

Yrittäjän päivää on vietetty Suomessa vuodesta 1997 alkaen. Sen takana on Yrittäjän Päivä-säätiö, ja ajatuksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen. Meidänkin yhtenä tehtävänä on yrittäjyyden tukeminen paikallisesti, ja siksi olemme joka vuosi tehneet näin yrittäjäpäivän aikoihin yrittäjäteeman – aivan kuten tälläkin viikolla.Kuluttajien valinnoilla on väliä. Jos haemme aina … Lue lisää
metrotukku lohja

Wihuri Metro-tukku investoi uuteen Lohjan pikatukkuun palvellakseen alueen yrittäjiä monipuolisemmin

Tukkukauppa Wihuri Metro-tukku panostaa alueellisten palvelujen kehittämiseen ja rakennuttaa Lohjalle uuden pikatukun, joka avautuu keväällä 2025. Uusi tukku laajemmalla valikoimalla on erityisen tärkeä kesäsesonkiin keskittyville ravintola-alan yrittäjille. Wihuri Metro-tukku on vastannut ravintola-alan muuttuneeseen markkinaan uudistamalla tukkuverkostoaan viime vuodesta lähtien ja onnistuneet alueelliset ratkaisut saavat jatkoa täysin uudella Lohjan pikatukulla. –Metro-tukku … Lue lisää
yksinyrittäjän akatemia yrittäjäkurssi

Yrittäjältä vaaditaan uskallusta ja rohkeutta

Lokakuun 10.päivä alkaa Luksiassa taas yrittäjille tarkoitettu Yksinyrittäjäakatemia, jonka tarkoituksena on tukea ja auttaa sekä aloittavia, että jo olemassa olevia yrittäjiä kehittämään omaan toimintaansa ja tukemaan yrittäjyydessä. Kävimme haastattelemassa kurssin käynyttä Staffan Ståhlea, kurssin tutkinto-ohjaajaa Suvi Erikssonia sekä Lohjan yrityspalveluiden Terja Patamaa aiheesta. Yrityksen aloittaminen ei vaadi koulutusta, eikä suunnitelmia … Lue lisää
hammaslääkäri

Suunterveydellä on suuri merkitys yleisterveyteen

Viime vuosina on saatu yhä enemmän tutkimusnäyttöä siitä, että hyvällä suunterveydellä on selkeä yhteys ihmisen kokonaisterveyteen. Vanha ja väärä on uskomus on ollut, että suu ja hampaat ovat erillinen osa ihmistä, mikä on vaikuttanut siihen, että suuhun liittyviä sairauksia ei ole pidetty niin tärkeinä kuin ihmisen muita sairauksia. Suunterveys on … Lue lisää
Juliste_Taidenäyttely Keskusaukion hammashoitola_tekijät Raunio ja Kivelä

Syksyn kynnyksellä näyttely hammashoitolassa

Kolme kuvataiteilijaa jättävät yhdessä hyvästit kesälle yhteisnäyttelyn muodossa. Jokaisella heistä on ollut teoksia esillä kesän aikana niin Träskendan puistossa Espoossa (Kivelä) kuin Galleria Vuorikoskella (Haatio ja Raunio). Joitakin vuosia sitten Lapin avoimen yliopiston kuvataideopintojen myötä ystävystyneet taiteiljat ovat luoneet kolmen tiimin, jossa tuetaan toinen toistensa taiteellista työskentelyä keskustellen ja ilot … Lue lisää
Maittila ja Lohja 700v kirja

Lohjan kaupunginvaltuusto aloitti syyskauden alle puolen tunnin kokouksella

Lohjan kaupunginvaltuutetut palasivat kesälomiltaan ensimmäiseen syyskauden kokoukseen – tai itseasiassa vain 40 palasi ja 11 lähetti varavaltuutetun tai jopa 7.varavaltuutetun. Varamiehinen oli myös puheenjohtajisto, kun valtuustoa johti 1.varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo ja kaupunginjohtajankin tilalla oli sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus. Tästä kaikesta huolimatta syyskauden ensimmäinen kokous kesti alle puolituntia ja sisälsi siihen vielä … Lue lisää
Pankin johtoryhmän kuvassa edessä vasemmalla talousjohtaja Ville Lundeqvist ja oikealla toimitusjohtaja Samu Rouhe. Henkilöstöjohtaja Katja Murfitt-Wrather takana vasemmalla, liiketoimintajohtaja Helena Ståhlberg keskellä ja hallintojohtaja Satu Wennberg oikealla.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki hakee kasvua lähialueilta

Perinteinen Länsi-Uudenmaan Säästöpankki muutti oman yhtiömuotonsa viime vuonna osakeyhtiöksi ja samalla sen omistajaksi tuli Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiö. Ensimmäinen vuosi osakeyhtiönä on ollut tuloksen kannalta positiivinen, vaikka Suomen ja maailman taloustilanne onkin ollut haastava. Länsi-Uudenmaan Säästöpankin toimialueena on Länsi-Uusimaa. Pankki tarjoaa palveluita Lohjan, Kirkkonummen, Vihdin, Karkkilan, Siuntion, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Inkoon, Hangon … Lue lisää
ville ja jouni olefit

Ole.fit avaa vanhan Tanhuhovin uudistuneisiin tiloihin kuntosalin

Tanhuhovin tulevaisuus ja meneillään olevat rakennustyöt alkavat vähitellen avautumassa yleisölle. Nyt kuullaan tilojen ensimmäisestä virallisesti avattavasta palvelusta: Ole.fit kuntosalista. Kuntosalin avaavat kaksi yrittäjää, joista toinen on paluumuuttaja Lohjalle. Jouni Uosukainen, Lohjalta kotoisin oleva, ja viime vuodet Oulussa asunut ammattitanssija ja Oulun amk:sta valmistunut tanssinopettaja on toinen uuden kuntosalin yrittäjistä. Tanssinopettajataustaa … Lue lisää
STIHL KMA 200 R

STIHL lanseeraa tähän mennessä tehokkaimman kombimoottorinsa: akkukäyttöisen KMA 200 R -kombimoottorin

STIHL KMA 200 R on merkittävä uutuus puutarha- ja viheralueiden hoitoon tarkoitetuissa työkaluissa. Tämä kombimoottori on suunniteltu erityisesti käyttäjille, jotka tarvitsevat monipuolisuutta ja voimaa päivittäisessä työskentelyssä. KMA 200 Rsuurin vahvuus on sen yhteensopivuus peräti 13 erilaisten kombityökalujen kanssa, mikä tekee siitä ihanteellisen valinnan niin ammattilaisille kuin vaativille kotikäyttäjillekin. Tämä malli … Lue lisää
Lohjalaisen liikunnan päivä la 24.8.2024

Lohjalaisen liikunnan päivä la 24.8.2024

Lohjalaisen liikunnan päivää vietetään Taimiston liikuntapuistossa lauantaina 24.8. klo 10.00 – 13.00. Taimiston liikuntapuistossa on lähes 30 lohjalaista liikuntaseuraa ja – toimijaa esittelemässä omaa toimintaansa ja kertomassa monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Tapahtumassa pääsee kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja, salibandysta – voimisteluun ja perheen pienimmille löytyy erilaisia temppuratoja sekä keppihevosrata. Tapahtumassa buffet. Esiintymislavalla on ohjattua … Lue lisää
Lähtöä ootellen - nr 96 miesten sarjan kakkonen Ville Niemenmaa

Sammatin Maalaismaraton lauantaina 31.8.

Sammatin Maalaismaratonin ennakkoilmoittauminen käynnissä Sääennuste näyttää tällä hetkellä lauantaina 31.8. juostavalle Maalaismaratonille hyvää keliä. Viime vuonna tämän aina elokuun viimeisenä lauantaina järjestettävän tapahtuman reitin suoritti 19 juoksijaa, 27 pyöräilijää ja 14 sähköpyöräilijää. Ilmoittautuneita tätä kirjoitettaessa 24 ja tietojen mukaan myös lohjalainen ultrajuoksija, Lohjan vuoden 2024 urheilija Noora Honkala on taas … Lue lisää
cpap-laite nenämaskilla

Kuorsaukseen ja uniapneaan apua hammaslääkäriltä

Uniapnea on unenaikainen hengityshäiriö, jossa hengittäminen vähenee tai lakkaa kokonaan yli 10 sekunnin ajaksi.  Uniapneaa on arvioitu sairastavan n. 4 % väestöstä. 17 % keski-ikäisistä miehistä ja 9 % naisista sairastaa keskivaikeaa tai vaikeaa obstruktiivista uniapneaa. Jos unenaikaisia hengityskatkoksia esiintyy alle 5 kpl/tunti puhutaan vielä suhteellisen normaalista tilanteesta. Uniapnea voidaan … Lue lisää

Haluatko oppia lisää sijoittamisesta – sijoituskurssi Hiiden opistolla

Suositut sijoituskurssit jatkuvat Hiiden opistossa syksyllä 2024. Lohjan Seudun Osakesijoittajat ry jatkaa sijoituskurssien järjestämistä yhteistyössä Hiiden Opiston kanssa.  Lohjalla järjestetään kuusiosainen Sijoittamisen peruskurssi alkaen ke 4.9 ja neliosainen Osakesijoittamisen peruskurssi alkaen ke 23.10. – Oletko kiinnostunut sijoittamisesta, mutta sijoittaminen on tuntunut jotenkin vaikeaselkoiselta?  Sijoittamisen peruskurssilla käydään läpi perusasiat, mitä sijoittaminen … Lue lisää
parsakaalipihvit

Ei kaikki terveellinen ruoka ole kallista

On yleinen harhaluulo, että terveellinen ruoka olisi aina kallista. Tämä käsitys perustuu usein siihen, että monet terveelliseksi mielletyt tuotteet, kuten luomuruoka, erikoisruokavaliotuotteet ja superfoodit, ovat tavallista ruokaa kalliimpia. Kuitenkin terveellinen ruokavalio ei välttämättä vaadi näiden tuotteiden ostamista. On täysin mahdollista syödä terveellisesti ilman, että ruokakustannukset nousevat pilviin.Terveellinen ruokavalio koostuu monista … Lue lisää
antti tulonen

Vuoden virkkalalainen on Antti Tulonen

31.virkkalapäivä toi Virkkalaan jälleen kerran aurinkoa ja iloisia ihmisiä. Virkkalanraitti oli tuttuun tapaan täynnä kirpparimyyjiä ja oli paikalla myös muutama ns. ammattimyyjäkin Virkkalan omien liikkeiden lisäksi. Paikalle olivat tulleet myös alueen yhdistykset omien telttojensa ja myyntikojujensa kanssa tarjoamaan Virkkalapäivän kävijöille välipalaa. Itseasiassa tänä vuonna oli kaikista näistä viime vuosista eniten … Lue lisää
telia puhelinliittymä ja mobiililaajakaista tarjous

Älypuhelimet ja uusi tekniikka: eSim – mistä on kyse

eSIM (embedded SIM) on upotettu SIM-kortti, joka on suoraan integroitu laitteeseen, kuten älypuhelimeen, tablettiin tai älykelloon. Toisin kuin perinteiset SIM-kortit, eSIM on pieni siru, jota ei voi poistaa tai vaihtaa. Sen avulla käyttäjä voi liittää laitteen mobiiliverkkoon ilman fyysisen SIM-kortin asettamista laitteeseen. Tämä uusi teknologia mahdollistaa joustavamman ja helpomman tavan … Lue lisää