Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Nuorisotyöntekijä Anni Juntunen on nimetty Vuoden karjalohjalaiseksi 2024. Kunniakirjaa luovuttamassa Karjalohjan kotiseutuyhdistyksen sihteeri Liisa Mantere, varapj. Heljä Järnefelt ja hall. jäsen Tuomas Perheentupa.

Vuoden karjalohjalainen 2024: Anni Juntunen

Karjalohjan kotiseutuyhdistys ry on nimennyt nuorisotyöntekijä, sosionomi (yamk) Anni Juntusen Vuoden karjalohjalaiseksi 2024. Juntunen on toiminut Karjalohjan kunnan ja sittemmin Lohjan kaupungin nuoriso-ohjaajana, alueellisen nuorisotyön lähiesihenkilönä ja 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 1998, jolloin hän muutti Karjalohjalle Kuopiosta. Anni Juntusen 26 vuoden toiminta-aikana aikana Karjalohjalle tärkeä nuorisotyö on noussut kokonaan uudelle tasolle … Lue lisää
kesä ja Lohja

Heinäkuu – kaupunki hiljenee?

Lohja on kesäkaupunki, ainakin mitä tulee alueella oleviin kesäasuntoihin. Lohjan talousalueella on tuhansia kesäasuntoja, mikä tarkoittaa myös tuhansia kesäasukkaita. Miten se näkyy katukuvassa, millaisia kesätapahtumia Lohjalla on? Kesälehti Lännen Helmessä listasimme silloin tiedossa olleet kesätapahtumat sekä Lohjalta että lähialueilta, mutta nyt listaamme vain Lohjan alueen tapahtumia. Kävimme nimittäin tutustumassa Visit … Lue lisää
house of dragon kausi 2

Televisioviihdettä juonittelujen ja hovineitien ja ritarien maailmassa

Televisioviihde on tarjonnut katsojille lukuisia sarjoja, jotka sijoittuvat juonittelujen ja hovineitien maailmaan. Näissä sarjoissa keskeisessä roolissa ovat usein monimutkaiset valtasuhteet, poliittiset juonet ja henkilödraamat, jotka pitävät katsojat jännityksessä. Yksi suosituimmista esimerkeistä on ”Game of Thrones” sekä jatko-osa ”House of the Dragon”, jossa Westerosin aatelissuvut taistelevat vallasta, ja jokainen jakso on … Lue lisää
Kokkila eteläpää droneilmakuva Malinen Tero

Pörriäisniityn perustaminen ja hoito

Tule oppimaan miten perustat pörriäisniityn ja miten niityn hoito käytännössä tapahtuu. Mitä lajeja tulee suosia ja mitä ei. Mitä työvälineitä tarvitaan ja miten niitä käytetään. Saat talkoissa käytännön opastusta ja ohjeistusta. Ohjelmassa on perinnemaisemaniittyjen kunnostusta, hoitoa, niittoa, raivausta ja haravointia. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Maksjoen niitty ja Kokkilan keto Lohjalla … Lue lisää

Vuoden 2024 skandinaavisen sisustuksen huipputrendit

Vuoden 2024 skandinaavisen sisustuksen trendit painottavat minimalistisuutta, luonnonläheisyyttä ja toimivuutta. Näihin trendeihin kuuluu luonnonmateriaalien käyttö, pehmeät ja neutraalit värisävyt, sekä monikäyttöiset huonekalut, jotka tukevat tilan tehokasta käyttöä. Huipputrendit: Minimalistisuus ja luonnonläheisyys Minimalistisuus on ollut skandinaavisessa sisustuksessa keskeistä jo pitkään, ja tämä trendi jatkuu myös vuonna 2024. Vähemmän on enemmän -periaate … Lue lisää

Lohjan seurakunnan kolehdit siirtyvät digiaikaan

Lohjalla on kannettu kolehtia yli 700 vuotta. Jatkossa kolehti on mahdollisuus antaa kännykällä. Lohjan seurakunta ottaa käyttöön MobilePayn kolehdin keräämiseen. Kännykän kautta tehtävä lahjoitus on vaihtoehto perinteiselle kolehtihaaviin pudotettavalle setelille tai kolikolle. Miksi Lohjan seurakunta ottaa käyttöön mobiilikolehdin, kirkkoherra Juhani Korte? – Maailma muuttuu ja me kaikki sen mukana. Ensin siirryimme oravannahkoista … Lue lisää
Firefly automekaanikko ai kuva

AutoMasa – suomalaisten autoilijoiden ykkösvalinta

Laadukkaat autotarvikkeet suomalaisesta verkkokaupasta AutoMasa on suomalainen verkkokauppa, joka tunnetaan laajasta ja monipuolisesta valikoimastaan korkealaatuisia autotarvikkeita. Yrityksen missio on tarjota asiakkailleen vain parasta, ja siksi 95% tuotteista on itse testattuja, mikä takaa niiden luotettavuuden ja kestävyyden. AutoMasa ymmärtää, että jokainen autoilija haluaa parantaa ajokokemustaan ja varmistaa ajoneuvonsa toimivuuden, minkä vuoksi … Lue lisää
rantajamit

Riemu, ranta ja rakkaus – Lohjan Rantajamit viihdyttää festarikansaa 4.–6.7.

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 70 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.Riemu, ranta ja rakkaus – … Lue lisää

Osallistavaa taidetta Koisjärvellä

Koisjärvellä eli Lohjan Nummi-Pusulassa toimii Tyynelä Gallery. Tänä kesänä galleriassa on esillä tarinallinen, osallistava ja moniaistillinen nykytaide-elämys HIISI Tyynelä Galleriassa. Taide-elämys pitää sisällään paikkasidonnaista monitaidetta mm. installaatio-, veistos-, muraali-, ympäristö-, nukke-, sana- ja äänitaidetta niin sisällä kuin Tyynelän idyllisessä pihapiirissä. HIISI näyttelyn taiteilijoista Elina Salonen Elina Salonen on kuvanveistäjä ja … Lue lisää
veroja laskemassa

Lohja ja verotulot: 100 miljoonaa jäi tulematta

Lohja, kuten muutkin suomalaiset kaupungit ja kunnat ovat joutuneet uuden ajan eteen: verotulot pienenivät kerralla kun uudet hyvinvointialueet aloittivat ja iso osa kuntien lakisääteisistä toiminnoista siirtyi hyvinvointialueiden hoidettavaksi – tämä tarkoitti samalla myös verotulojen siirtymistä. Mitä tämä tarkoitti Lohjalla? Vaikka Lohja teki viime vuoden tilinpäätöksessään miljoonien voiton, jouduttiin samalla lisäämään … Lue lisää

Kesään kuuluvat pihaleikit lapsille ja aikuisille – ja se grillaaminen

Kesällä ulkona vietetty aika tuo mukanaan monia mahdollisuuksia aktiiviseen ja viihdyttävään yhdessäoloon niin lapsille kuin aikuisillekin. Lämpimät säät ja pitkät päivät tarjoavat ihanteelliset puitteet erilaisille pihaleikeille, jotka saavat kaikenikäiset liikkeelle ja luovat mahdollisuuksia yhteisille muistoille. Pihaleikit eivät vaadi suuria investointeja tai erikoisvälineitä. Usein riittää, että on tilaa juosta ja leikkiä … Lue lisää

Lohja on mökkikunta -mitä sinä odotat lomaltasi?

Tätä kirjoitettaessa netistä löytyy nopealla haulla yli 60 loma-asuntoa myynnissä Lohjan alueella. Vuokrattaviakin kohteita löytyy nopeasti kymmeniä, ja kaikenkaikkiaan Lohjalla on tuhansia mökkejä (yli 8200) – Lohja onkin etuovi.comin viime vuoden loma-asuntohaussa Suomen kuudenneksi kiinnostavin mökkipaikkakunta, ja kiinnostavin täällä Etelä-Suomessa. Kesäloma ja mökki Kesäloma on monille suomalaisille vuoden kohokohta. Pitkän … Lue lisää
Jamie Oliver

OBH Nordican keittiövälineiden ergonomia: Miten oikeat työkalut parantavat ruoanlaittokokemusta

Ergonomia on ratkaiseva tekijä ruoanlaittokokemuksen parantamisessa. Hyvin suunnitellut keittiövälineet voivat vähentää rasitusta, lisätä tehokkuutta ja tehdä ruoanlaitosta miellyttävämpää. OBH Nordica on tunnettu brändi, joka panostaa tuotteidensa ergonomiseen suunnitteluun, varmistaen, että ne ovat sekä käytännöllisiä että mukavia käyttää. Jamie Oliver, maailmankuulu kokki ja ruokakirjailija, on yhteistyössä OBH Nordican kanssa tuonut markkinoille … Lue lisää
ukkonen

Näin varaudut kesän ukkosiin

Varaudu ukkoseen irrottamalla sähkölaitteiden virtajohdot pistorasioista, kun koti tai mökki jää kesällä pidemmäksi aikaa tyhjilleen. Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista. Lue Ifin vinkit varautumiseen. Kovia ukkosia saadaan tyypillisesti hellejaksojen päätteeksi. Viime kesänä yksittäisistä ukkosmyrskyistä eniten vahinkoja aiheutti Ifin vahinkotilastojen perusteella … Lue lisää
Valtuusto eri linjoilla rahan ja tulevien vuosien suhteen Keskiviikon Lohjan kaupunginvaltuusto koki pitkästä aikaa hieman pidemmän kokouksen, kun kuudelta alkanut kokous kesti parisen tuntia valtuutettujen käydessä kertomassa pääosin omien ryhmiensä mielipiteet käsillä olleista asioista. Puheenjohtaja Räsäsen lievistä sekoiluista käsiteltävien asioiden numeroinnin ja järjestyksen suhteen huolimatta kokous eteni rauhallisesti ilman sen suurempia keskusteluja tai minkäänlaisia äänestyksiä. Keskiviikon kokouksen asiat liittyivät pitkälti vuoden 2023 toimintaan ja tilinpäätökseen, sekä uuteen ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmaan. Käytännössä kuitenkin jokainen asiakohta meni eteenpäin kuten kaupunginhallitus oli esittänyt, joten aikaa kului pitkien puheenvuorojen kuuntelemisessa. Asiaa kuitenkin puheenvuorot sisälsivät ja mielenkiintoisia aikoja on odotettavissa tämän ja tulevan valtuustokauden aikana. Henkilöstö voi paremmin? Valtuuston käsittelyssä ollut henkilöstökertomus vuodelta 2023 sai hyväksynnän, mutta useat valtuustoryhmät toivat julki huolensa kaupungin henkilöstön jaksamisesta. Esimerkiksi Vihreiden Laura Skaffari kiitti kaupungin henkilöstöä ja toi esille ennaltaehkäisevän työn merkityksen henkilöstön hyvinvoinnissa. Paljon on tehty oikein ja yhdessä tekemällä saadaan vieläkin paremmat tulokset. Pirjo-Leena Forsström, Katriina Nousiainen, Lotta Paakkunainen sekä Birgitta Aittakumpu kävivät kertomassa oman ryhmänsä mielipiteen henkilöstön kehittämisestä, huolesta poissaolojen ja hyvinvoinnin suhteen. Toisaalta kiiteltiin koulutuksesta, esimiestyön kehittämisestä mutta samalla todettiin, että paljon on myös tehtävää. Esimerkiksi henkilökunnan yli 73 % vastausaktiivisuus työhyvinvointikyselyyn tuotiin esille positiivisena asiana, mutta samalla muistutettiin, että luvut eivät ole menneisiin vuosiin täysin vertailukelpoisia terveydenhuollon siirryttyä hyvinvointialueen vastuulle. 14 miljoonaa ylijäämää – hyvä tulos? Yksi valtuuston kokouksen mielenkiintoisin, usein esille noussut asia, oli vuoden 2023 tilinpäätöksen positiivinen yli 14 miljoonan tulos, mutta useissa puheenvuoroissa nousi niin huoli tulevista vuosista, kuin tietoisuus siitä, että tulos ei välttämättä ole niin hyvä kuin mitä tilinpäätös antaa odottaa. Esimerkiksi Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa valtuutettu Heli Saukkola huomioi, että vuoden 2023 tilinpäätös on ensimmäinen SOTE-siirtymän jälkeen tehty, eikä sille ole kunnollisia vertailulukuja. Käyttötalouden menot ovat liian korkeat, mikä monien muiden investointitarpeiden ohessa tuovat haasteita tuleville vuosille. Monissa muissakin valtuustoryhmien puheenvuoroissa toisaalta kiiteltiin kaupungin työntekijöitä hyvin tehdystä työstä, ja kaupungin talousjohtoa tilinpäätöksestä, mutta tulevien vuosien 100 - 200 miljoonan euron investoinnit tulevat vaatimaan rahaa. Samalla tiedetään, että verotulot pienenevät entisestään lähivuosina, eikä Länsirata tuo ratkaisua ihan lähiaikoina. Esimerkiksi Vasemmistoliiton Matti Pajuoja nosti esille asuntotuotannon tarpeen sekä Muijalan uudet omakotitalotontit, jotka omalta osaltaan tulevat auttamaan uusien lohjalaisten tulemisesta paikkakunnalle. Lohjan asukasmäärän kehitys olikin monessa puheenvuorossa huolenaiheena, sillä lohjalaisten keski-ikä nousee nopeassa tahdissa, eikä Lohjan asukasluku ole kasvanut vuosiin. Sosiaalidemokraattien Forsström toi esille kaikkien tietävän faktan, että vaikka tulos oli miljoonia plussalla, Lohjan velkamäärä kasvoi 184 miljoonaan ja se kasvaa vielä tänä vuonna yli 200 miljoonaa. Kaupungin omavaraisuusaste on madaltunut alle tavoitteiden ja verotulot vähentyneet miljoonilla euroilla. Ikääntyneiden hyvinvointi ja Lohja Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa koko Suomessa, ei vain Lohjalla. Mutta Lohja on ollut kymmenen vuotta vailla väestökasvua, eikä kaupungin toimet välttämättä ole aina lisänneet alueen vetovoimaisuutta kasvualueena. Lohjan kaupunki tuntuukin asettavan isoja odotuksia tulevalle Länsiradalle, ja sen tuomille mahdollisuuksille – mutta talous pitää hoitaa myös ennen radan realisoitumista. SDP:n Leena Saari toikin ryhmänsä puheenvuorossa esille ongelman ikääntyneiden hyvinvointiin liittyvässä kehitystyössä: tiedonpuute. Siinä missä kaupungilla on paljon tietoa nuorista ja työikäisistä, ei ikääntyneistä ole sellaista tietoa, mikä helpottaisi samalla tavalla eri asioiden vaikutusten arviointia alueella. Eikä sitä katsottu ainoastaan positiivisena asiana, että hyvinvointialue on panostamassa entistä enemmän digitaalisisiin palveluihin unohtaen ikääntyneet ihmiset ja perinteiset palvelurakenteet. Myös Vihreiden Satu Nybäck, Meidän Lohjan Ana Maria Gutierrez-Sorainen ja Keskustan Hilkka Hyrkkö toivat esille oman ryhmänsä kannan ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, että suunnitelma saatiin tehtyä, ja useimmat toivatkin samoja asioita esille omissa puheenvuoroissaan liittyen niin ikärakenteen kehittymiseen Lohjalla kuin myös uusien palveluiden tarpeeseen ikääntyvien lohjalaisten parissa liittyen niin liikkumiseen, yksinäisyyteen kuin talouteenkin. Kouluvalmentajia ei tule Lohjan kouluihin Keskustan Lotta Paakkunaisen aloite kouluvalmentajien palkkaamisesta Lohjan peruskouluihin ei edennyt Lohjan kaupungin sivistyslautakunnassa positiivisesti vaan lautakunta esitti, ettei mahdollisuuksia selvitetä. Paakkunainen ja samasta aiheesta puheenvuoron käyttänyt vihreiden Skaffari toivoivat, että kaupunki tekisi lähitulevaisuudessa erilaisen päätöksen ja kävisi vaikka tutustumassa naapurikunnan Kirkkonummen kouluvalmentajien tuloksiin. Kouluvalmentajan työnkuva: Kouluvalmentaja työskentelee koulussa lasten ja nuorten kanssa. Työskentelyote on positiivinen, ratkaisukeskeinen sekä muutosjohtoinen. Kouluvalmentaja myös toimii koulun kasvatusammattilaisten sekä huoltajien apuna konsultoiden ja tuoden yhdessä toimien ratkaisumalleja mm. haastavaan käytökseen, koulunkäynnin pulmiin ja motivaatio-ongelmiin. Perusopetuslaki muuttui elokuun alussa niin, että opetuksen järjestäjän – useimmiten siis kunnan – pitää ennaltaehkäistä oppilaan poissaoloja ja puuttua niihin suunnitelmallisesti

Valtuusto eri linjoilla rahan ja tulevien vuosien suhteen

Keskiviikon Lohjan kaupunginvaltuusto koki pitkästä aikaa hieman pidemmän kokouksen, kun kuudelta alkanut kokous kesti parisen tuntia valtuutettujen käydessä kertomassa pääosin omien ryhmiensä mielipiteet käsillä olleista asioista.  Puheenjohtaja Räsäsen lievistä sekoiluista käsiteltävien asioiden numeroinnin ja järjestyksen suhteen huolimatta kokous eteni rauhallisesti ilman sen suurempia keskusteluja tai minkäänlaisia äänestyksiä. Keskiviikon kokouksen asiat … Lue lisää
lajikarnevaalit

Lohjan Lajikarnevaalit jo kuudetta kertaa

Länsi-Uudenmaan Urheilijat (LUU) on järjestänyt yleisurheilun lajikarnevaaleja Lohjalla vuodesta 2019. Alusta asti lajeina ovat olleet kuulantyöntö ja kiekonheitto – alkuvuosina mukana oli myös korkeushyppy, mutta tuon lajin siirryttyä järjestettäväksi Lempäälään, on Lohjan Lajikarnevaaleille leireiltäväksi ja kilpailtavaksi tullut moniotteluiden lajiryhmä. Tiivis neljän vuorokauden koulutus. ja valmenusleiri alkaa totuttuun tapaan Harjun kentällä … Lue lisää
tietoturvauhka

Suomalaisia huijataan nyt kiihtyvällä tahdilla – kysely paljastaa huolestuttavan asian tietoturvauhkiin varautumisesta

Ainoastaan 54 prosenttia suomalaisista kokee, että heillä on riittävästi tietoa tietoturvauhkista, kertoo DNA yli tuhannen vastaajan Digitaalinen elämä 2024 -tutkimus. Tietoturvapalvelujen asiantuntija painottaa tietoturvauhkien olevan murroksessa, mikä vaatii kuluttajilta yhä enemmän valppautta. Tietoturvaan erikoistunut Heidi Havastila DNA varoittaa luottamasta pelkästään laitteen omaan suojaukseen, sillä vieläkin tärkeämpää on tunnistaa mahdolliset ihmiseen … Lue lisää
matkailu islanti

Islannin Golden Circle: Geysirit, vesiputoukset ja historialliset kohteet

Islannin Golden Circle -kierros on yksi maan suosituimmista ja vaikuttavimmista nähtävyysreiteistä. Se tarjoaa matkailijoille mahdollisuuden kokea Islannin ainutlaatuisen luonnon kauneuden ja rikkaan historian jopa yhden päivän aikana. Tämä kiehtova reitti kulkee läpi Islannin henkeäsalpaavien maisemien ja siihen kuuluvat muun muassa vaikuttavat geysirit, mahtavat vesiputoukset ja historiallisesti merkittävät paikat. Golden Circle … Lue lisää
Tjäreborg

Täydelliset äkkilähtömatkat: Löydä unelmiesi loma

Äkkilähdöt ovat oiva tapa löytää unelmiesi loma edulliseen hintaan ja lyhyellä varoitusajalla. Tämä matkustusmuoto on todella suosittu erityisesti niiden keskuudessa, jotka rakastavat seikkailua ja spontaanisuutta. Tässä artikkelissa käsittelemme kattavasti äkkilähtöjen maailmaa, tarjoten vinkkejä ja neuvoja, kuinka löytää ja varata täydellinen matka juuri sinulle. Mitä äkkilähdöt ovat? Äkkilähdöt tarkoittavat yleensä matkoja, … Lue lisää
ollisaari venetaksi

Alle 18-vuotiaat maksutta vesitaksilla Ollisaareen

Aivan pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitseva järvikaupunkina tunnettu Lohja houkuttelee matkailijoita avaamalla uuden vesireitin uudistettuun ulkoilusaareen ja tarjoamalla maksuttoman vesitaksikyydin alle 18-vuotiaille nuorille. Lohjalla on tunnistettu idyllisten Järvi-Suomeen rinnastettavien postikorttimaisten maisemien potentiaali. Lohja lähtee parantamaan matkailijoille suunnattuja palveluitaan ja matkailu saa samalla uuden vetonaulan Tytyri Elämyskaivoksen ja Paavolan Tammen lisäksi. Tänä kesänä … Lue lisää
säästäminen ja sijoittaminen

Sijoittaja.fi – jokaisen sijoittajan mahdollinen apuri

Sijoittaja.fi on suomalainen sijoittajille suunnattu verkkopalvelu, joka tarjoaa puolueetonta tietoa sijoittamisesta. Sivusto sisältää uutisia, artikkeleita, analyyseja ja erilaisia sijoittajan työkaluja. Sijoittaja360-palvelu kokoaa kaikki sijoittajan työkalut yhteen paikkaan, mahdollistaen omien salkkujen rakentamisen ja uusien sijoitusideoiden löytämisen. Sijoittaja.fi on perustettu vuonna 2014 ja sen päätoimipaikka sijaitsee Oulussa. Yrityksen palvelut ovat saatavilla sekä … Lue lisää
lohjan messut 2025

Lohjan Messut 2025

Jos messut olisivat, mitä niiden pitäisi sisältää? Paikalliset messutapahtumat ovat edelleen merkittävä osa yritysten ja yrittäjien toimintaa ympäri maailmaa. Vaikka digitaalinen markkinointi ja virtuaalitapahtumat ovat kasvattaneet suosiotaan, fyysisillä messuilla on edelleen oma ainutlaatuinen arvonsa. Ne tarjoavat mahdollisuuden henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen, mikä on erityisen tärkeää uusien suhteiden luomisessa ja olemassa olevien yhteistyösuhteiden … Lue lisää

Naistenvaatemuoti ja sen kehitys

Naistenvaatemuoti on kehittynyt huomattavasti vuosien varrella. Aikaisemmin muoti oli usein hyvin konservatiivista ja naisellista, mutta nykyään naiset voivat valita monenlaisista tyyleistä ja vaatteista. Trendit vaihtuvat nopeammin kuin koskaan, ja muotiin vaikuttavat suuresti julkisuuden henkilöt, sosiaalinen media ja kulttuuriset muutokset. Viime vuosina on nähty kasvava suuntaus kohti mukavuutta ja monipuolisuutta. Urheilulliset … Lue lisää
asuntokauppa

Suomalaiset ja asunnonvaihdon tahti

Suomalaisten asunnonvaihtotahti on pitkään ollut mystiikan verhoama. Käsitys siitä, että suomalaiset vaihtaisivat asuntoa keskimäärin seitsemän vuoden välein, on yleinen uskomus, joka on elänyt sitkeästi kansan mielessä. Kuitenkin tuore selvitys paljastaa, että tämä myytti ei pidä paikkaansa. Kiinteistömaailman laaja tutkimus on syventynyt tarkemmin suomalaisten asunnonvaihtokäyttäytymiseen ja tarjoaa valaisevia tuloksia. Tutkimuksessa analysoitiin … Lue lisää