Mennyt alkuvuosi oli Länsi-Uudenmaan Säästöpankille haasteellinen. Koko maailmaa järisyttänyt pandemia aiheutti tuhojaan myös pankin sijoitustoiminnan tuotoille, mutta kuitenkin paikallinen pankkimme sai tehtyä alkuvuoden kuuden kuukauden aikana lähes 500 000 euron liikevoiton.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki on menneiden vuosien aikana muokannut palveluitaan vastaamaan nykyaikaa ja yksi näkyvimmistä muutoksista on ollut muutokset konttoriverkossa. Nyt vuonna 2020 pankilla on konttorit Lohjalla, Vihdissä, Karkkilassa sekä Kirkkonummella ja pankki jatkaa tänä vuonna täyteen tulevan 150 vuoden perinteitä eteenpäin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Tämä vuosi on ollut koko pankkitoiminnalle, ei vain Säästöpankille digiliiketoiminnassa kasvua. Etätyöt ja rajoitukset liikenteessä sekä ihmisten toiminnan muutokset ovat lisänneet kaikkea digitaalista toimintaa ja parhaimmillaan pankki on saanut valtakunnallisesti noin 20 000 sähköpostiviestiä kuukaudessa ja jopa 40 000 puhelua kuukaudessa, kertoo Länsi-Uudenmaan Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Samu Rouhe.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankin 150-vuotias historia jo velvoittaa pankkia toimimaan osaavasti ja luotettavasti paikallisten asukkaiden ja yritysten palvelijana rahoitus ja säästämisen palveluissa.

Me olemme panostaneet, ja tulemme panostamaan henkilöstömme osaamiseemme ja sitä kautta edelleen aktiiviseen henkilökohtaiseen ratkaisunhakuun asiakkaan talouden suhteen. Meitä on nyt 70 asiantuntijaa näissä neljässä konttorissa ja tehtävämme on yksinkertaisesti edistää asiakkaidemme säästäväisyyttä sekä taloudellista hyvinvointia, kertoo Rouhe.

Alkuvuosi täynnä erikoisia ja vaikeita hetkiä

Talouden näkymät ovat kokeneet tänä vuonna kovia. Vielä 2019 odotettiin tästä vuodesta monessa suhteessa ennätyksellistä, mutta sitten iski maailmanlaajuinen pandemia. Kenties kuitenkin vuoden 2019 aikana tehdyt toimenpiteet ja kehitystyö on näkynyt niin Säästöpankin kuin koko talouden mittareissa. Tästä vuodesta ei tullut ennätyksellistä, mutta vielä tähän saakka ollaan selvitty ilman pelättyä konkurssiaaltoa.

Talouden ennustettavuus on tällä hetkellä melkeinpä mahdotonta. Odotamme kuitenkin loppuvuodelta parempaa kuin alkuvuodesta. Alkuvuonna pankissa myönnettiin ennätyksellisen paljon lyhennysvapaita, joka on auttanut kotitalouksia pärjäämään ja taltuttamaan viruksen aiheuttamaa taloustilannetta, kertoo Rouhe.

Luotonantomme on pysynyt vanhalla tasolla ja samoin pankin tulos asiakasrajapinnassa. Pankin varsinaista liiketulosta painoikin osakemarkkinoiden tilanne ja sijoitustoiminnan tuottojen heikentyminen.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki hallinnoin noin 767 miljoonaa euroa asiakkaidensa varoja. Vaikka suomalaiset ovat esimerkiksi ruotsalaisia heikompia sijoittamaan rahojaan kasvamaan, on Länsi-Uudenmaan Säästöpankin asiakkaat lisänneet sijoituksiaan viimeisen vuoden aikana lähes 12 % kun samassa ajassa talletukset ovat kasvaneet 0,3%.

Pankki panostaa lisää palveluihin

Pankin kokonaisasiakasmäärä on lievästi vähentynyt, mutta vastaavasti aktiivisten asiakkaiden määrä on kasvanut.

Me puhumme aktiivisina asiakkaina sellaista asiakkaista, joilla on palveluita vähintään kolmelta palvelualueeltamme kuten tilipalvelut, sijoituspalvelut, asuntolainat, kulutusluotot yms. Näitä tällaisia laajoja asiakkuuksia olemme saaneet pari sataa uutta viimeisen vuoden aikana. Lisäksi investointimme Länsi-Uudenmaan Asuntovälitys Oy:n koko osakekannan ostoon on pala strategiaamme palvella asiakkaitamme entistä laajemmin ja paremmin, kertoo Rouhe.

Toimintamme peruskivet säästäväisyys, luotettavuus, yhteistyö sekä tuloksellisuus ovat tienviitat myös tulevaisuudelle, kertoo vielä tuoreena omassa toimitusjohtajan työssään toukokuussa aloittanut Rouhe.

Vakavarainen paikallinen pankki on voimavara koko alueelle, ja Lohjan talousalueella nyt tänä vuonna 150 vuotta täyttävät Länsi-Uudenmaan Säästöpankki on juuri sellainen, johon luottavat lähes 34 tuhatta pankin paikallista asiakasta. Tarkempi tiedote lukuineen luettavissa www.lohja2021.fi sivustolta.