Ajankohtaista

Articles for tag: lohjalisä, valtuusto, Virkkala

Lohjan valtuusto palasi töihin – vuoden ensimmäinen istunto alle tunnin

Jan Tallqvist

Uusi Lohja-lisä sisältää nyt myös mahdollisuuden pienille paikallisille yrityksille hakea tukea. Toivotaan, että tämä tukimahdollisuus tulee tarvitsevien yritysten tietoisuuteen. Toivotaan samalla, että kaupunki ehtii myös päivittämään www.lohja.fi sivustolla olevan lomakkeensa, jotta Lohja-lisää voi oikeasti myös hakea tälle vuodelle.

Valokuvanäyttely Virkkalassa

– Olen toteuttanut valokuvanäyttelyn, joka on hyppy vaihtoehtohistoriaan. Siinä kerron, millaista olisi Petsamossa, Sallan itäosassa, Lavansaaressa ja monella menetetyn Karjalan paikkakunnalla, jos ne kuuluisivat edelleen Suomeen. Eli jos talvi- ja jatkosotaa ei olisi sodittu ollenkaan tai ainakaan Moskovan rauhaa solmittu. Tämä on mielikuvitusmatka. Nyt em. paikoissa on lähinnä post-sovjeettista todellisuutta., kertoo monille lohjalaisille tuttu valokuvaaja Matti Pirhonen uudesta näyttelystään.

Lohja ja uusi datakeskus: Mahdollisuudet ja haasteet

Datakeskukset ovat nykyaikaisen digitaalisen talouden perusta, mahdollistaen lukuisia palveluita ja toimialoja, joista olemme yhä riippuvaisempia. Lohjan Virkkalaan suunniteltu uusi datakeskus on merkittävä hanke, joka voi tuoda alueelle taloudellisia mahdollisuuksia, mutta samalla se herättää tärkeitä kysymyksiä sen taustasta, mahdollisista ongelmista ja kansallisesta näkökulmasta.

Virkkalalaiset antoivat huutia Kässäntielle

Miksi rakentaa uutta tietä, kun parempi ja halvempi vaihtoehto on jo olemassa?Tärkein tuntui tiivistyvän tähän kysymykseen, kun Etelä-Lohjan aluetoimikunta järjesti Virkkalan Kässän talolla keskustelutilaisuuden Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisestä ja tasoristeysten uusista järjestelyistä.Virkkalan pääväylän eli Maksjoentien vartioitu tasoristeys … Lue lisää