Tänä vuonna Laurinpäivää vietettiin la 8.8.2020. Tapahtuma oli järjestyksessään jo 36 Laurinpäivä. Järjestyksessään 36. Lauriksi hatutettiin Seija Virolainen, Lohjanjärvellä kelluvan Lauttaravintola Kaljaasin yrittäjä.

Laurinpäivä kuumassa aurinkoisessa säässä

Sään valtiaat olivat jälleen suosiollisia Laurinpäivälle, jota saatiin lauantaina viettää Lohjalla, mitä kauniimmassa mahdollisessa säässä. Koronavuosi sai aikaan sen, että kirpparimyyjistä oli jäänyt kotiin reilut 30 % ja muuten kaupungilla oli tilaa niin parkkipaikoilla kuin kahviloissa. Lohjan matkailun Minna Ermala kertoi kuitenkin olevansa tyytyväinen väkimäärään, sillä nyt kaikilla oli sopivasti tilaa liikkua ja kierrellä katselemassa Lohjan keskustan kaduille levittäytyneiden myyjien tarjontaa.

36.Lauri

Laurin valinnan taustalla on määritelmä: Lauri on aina lohjalainen, asuu Lohjalla ja toimii oman työnsä, toimintansa ja persoonansa kautta esimerkillisenä Lohjan edustajana. Lauri on ennen kaikkea tekijä, joka toiminnallaan edistää lohjalaisuutta tai Lohjan tunnettuutta kuntarajojen ylikin. Lauri voi olla myös esimerkillinen hyväntekijä tai henkilö, joka on aikaansaanut lohjalaisittain jotain paikkakunnalle koituvaa erityistä hyvää. Lauri voi miehekkäästä nimestään huolimatta olla mies tai nainen.

Laurinpäivän tapahtumassa Laurin julkisti Länsi-Uusimaa lehden päätoimittaja Päivi Kallo. Hatun luovuttivat vuoden 2019 Lauri Harri Teperi (Janne oli valitettavasti varattuna muualla), Karjalohjan Unkanbaarista. Kukituksen hoitivat Lohjan Keskuskengän yrittäjä Harry Saarinen ja kaupungin matkailupäällikkö Minna Ermala.

Seija Virolainen on tullut monelle lohjalaiselle ja matkailijalle tutuksi Lohjanjärven aalloilla kelluvan Lauttaravintola kaljaasin yrittäjänä. Seija on ollut mukana Kaljaasin toiminnassa jo vuodesta 1999. Eli tässä kohtaa meneillään on jo 21. kesä. Kaljaasin toiminta on erityisen herkkä jokaisen päivän vallitsevalle säälle ja sää vaikuttaa varsinkin asiakasmääriin. Olipa sää mikä hyvänsä, lautalla on lähes tulkoon aina vastassa hymyilevä ja ystävällinen Seija. Kaljaasi on äänestetty myös muutama vuosi sitten Radio Novan kuuntelijoiden kesken Suomen parhaaksi kesäravintolaksi.

Ensimmäisenä vuotena meillä oli mieheni Kari Virolaisen kanssa Kaljaasilla myös liiketoimintapartneri, mutta toisena vuonna olimme jo kahdestaan pitämässä lauttaravintolaa, kertoo Seija alkuajoista.

Joka vuosi ollaan järvellä oltu ja tätä tehdään, koska tämä on sekä osa yrittäjyyttä ja osa omaa elämää. Arvostan todella paljon tätä kunnianimeä ja valintaa, kertoo Seija.

Vaikka arvostan tätä todella paljon, on tänäänkin työpäivä Kaljaasilla, joten varsinaiset juhlat jäävät sitten työpäivän jälkeen pidettäviksi.

Seija miettikin, että lauantaista tullee kiireinen päivä ja ilta Kaljaasilla, sillä sää on mitä parhain ja torilla oli paljon tuttuja kuulemassa valinnasta.

On haastavaa pitää Suomen kesässä rantaravintolaa ja paikkaa, jossa ilmat vaikuttavat todella vahvasti kysyntään. Yritystoimintaa on pidettävä avoinna, satoi tai paistoi viikkoja tai päiviä. Aurinkoisen kelin koittaessa taas myyntitavaran määrä on osattava arvioida tarpeen mukaan ja kaiken oltava valmiina sadoille päivittäisille asiakkaille. Yli 20 vuotta toimintaa Kaljaasilla pyörittäneen Seijan positiivinen asenne on ihailtavaa ja osoittaa suurta pitkäjänteisyyttä. Kaljaasi on monen jokakesäinen käyntikohde ja paikka, jonne on mukava viedä Lohjalle saapuvia vieraita käymään. Kaljaasi on herättänyt ihmetystä ja ihailua myös monien ulkomaalaisten vieraiden keskuudessa. On upeaa, että Lohjanjärvellä on tällainen aivan ainutlaatuinen käyntikohde. Lohja Järvikaupunki tarvitsee Seijan kaltaisia sinnikkäitä yrittäjiä, jotka mahdollistavat järvestä nauttimisen eri tavoin.

Seija on toki myös pyörittänyt paikallisia herkkuja pullollaan olevaa elintarvikekauppaa Lohjan keskustassa ja pyörittää edelleen eläkkeellä ollessaan kolmea yritystä, kauppakotikuljetuksia ja siivouspalveluita. Hänet varmasti tunnistetaan toimintansa kautta auttavaisena ja palveluhenkisenä persoonana paikassa kuin paikassa. Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä yritystoimintaa lopeteta ensimmäisiin vastoinkäymisiin.  Sen Seija on totisesi omalla toiminnallaan osoittanut.

Kaljaasi on tänäkin kesänä auki vielä elokuun loppuun ja syyskuun ensimmäisellä viikolla lauta viedään rantaan, jossa ollaan vielä torstaista lauantaihin avoinna, mikäli vain säät sallivat, kertoo Seija ja toivottaa kaikki Kaljaasille tervetulleiksi.

Vuosina 1985-2019 valitut Laurit ovat:

1985  Raimo Lintuniemi, juontaja

1986  Jorma Mäenpää, Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston rehtori

1987  Johann Tilli, laulaja

1988  Martti Tschokkinen, näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja

1989  Runar Holmberg, urheilija, Lohjan Järvipäivien ideoija

1990  Mirja Noutere, galleristi

1991  Marjut Lukkarinen (Rolig), hiihtäjä

1992  Reino Huttunen, nimismies

1993  Johannes Virolainen, valtioneuvos

1994  Torsti Salonen, tutkija, opas

1995  Marketta Urpo, Lohjanseudun kuvataidekoulun rehtori

1996  Pekka Myllyniemi, Lohjan kunnanjohtaja

1997  Seppo ja Kaisa Söderberg, Alitalon viinitilan isäntäpari

1998  Sakari Sallinen, konserttimestari

1999  Päivi Virtanen (Selenius), Lasten ja nuorten teatterin vetäjä

2000  Anneli ja Kalevi Leppänen, Opus K:n isäntäpari

2001  Jari Piirainen, Hiihtoliiton toimitusjohtaja

2002  Jari Sikander, opettaja, muusikko

2003  Juhani Rinne, Lohjan kaupunginjohtaja

2004  Anna-Mari Kaskinen, runoilija, kirjailija

2005  Antti Ketonen, Neljänsuoran laulaja

2006  Hilkka Ranta, Lohjan matkailusihteeri

2007  Kimmo Liljander, hyväntekeväisyyspyöräilyn organisoija

2008  Sari Niinikoski, Lohjan teatterin johtaja

2009 Lauri Leskinen, Apuomenan isä ja aktiivi

2010 Teija Seppälä, tanssistudio Funkan perustaja

2011 Esa Koskinen, historioitsija

2012 Timo Stolpe sokerileipuri, kondiittori, St Honoré

2013 Jutta Österberg. Hyvinvointi- ja liikuntakeskus Aplicon yrittäjä

2014 Irja Olkinuora, opas

2015 Jyrki Anttila, oopperalaulaja

2016 Anssi Honkanen, radiojuontaja

2017 Johanna Tuomola, kirjailija

2018 Jukka Turunen ja Timo Ranta, Café Laurin yrittäjät

2019 Harri Teperi ja Janne Teperi, Unkanbaarin yrittäjät    

2020 Seija Virolainen, Lauttaravintola Kaljaasi yrittäjä