Poliisi valvoo tämän viikon aikana liikenteessä ylinopeuksia. Keväiset ajokelit ja kuivat pääväylät voivat houkutella autoilijoita kokeilemaan menopelinsä vauhtia. Näillä kokeiluilla voi kuitenkin olla pitkät seuraukset, sillä onnettomuusriski kasvaa aina vauhdin kovetessa. Lisäksi ylinopeuksista voi seurata ensikertalaisellekin monien kuukausien ajokielto, ja rangaistusseuraamukset vaihtelevat aina teon kokonaisarvioinnista riippuen päiväsakoista vankeuteen.

Poliisi keskittyy valtakunnallisesti tämän viikon etenkin pääteillä ylinopeuksien valvontaan. Kovat ylinopeudet ovat valitettavasti vuosittain kevätauringon ilmaantuessa esiin nouseva ilmiö, joihin jokainen voi omalta kohdaltaan vaikuttaa tiedostamalla tämä riski. Aina ei tulla ajatelleeksi millaisia seurauksia hetkellisestä vauhdin huumasta voi olla. 

Onnettomuusriski kasvaa aina, kun nopeudet kasvavat. Kovilla vauhdeilla ajoneuvo kulkee pidemmän matkan kuljettajan reaktioajan aikana. Samoin ajoneuvon jarrutusmatka kasvaa nopeuden lisääntyessä. Tämä aiheuttaa helposti vaaratilanteita liikenteessä, toteaa komisario Jukka Tylli Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Vaikka sää onkin tällä hetkellä keväistä, voi myös ajokeli yllättää. 

– Tällä hetkellä oman haasteensa tuo tienpientareilla sulavat lumet, jotka valuttavat vettä ajoradalle. Illan ja yön aikana lämpötila laskee kuitenkin usein pakkaselle, ja nämä valumavedet sitten jäätyvät aiheuttaen yllättäviä liukkaita kohtia tienpinnoille.

Joillekin kuljettajille voi tulla yllätyksenä pitkäksi ylinopeudesta muodostuva ajokielto. Myös rangaistusseuraamukset vaihtelevat aina teon kokonaisarvioinnista riippuen päiväsakoista vankeuteen. Käytännössä ensikertalaiselle törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyvälle tuleva normaali ajokiellon pituus on noin 4 – 8 kuukautta. Rikoksen uusijalle ajokieltojen pituudet vaihtelet suuresti rikoshistorian mukaan. Jos henkilö on syyllistynyt vastaavanlaiseen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai törkeään rattijuopumukseen, on ajokielto tällöin vähintään yhden vuoden mittainen ja käytännössä lähes aina pidempi.

Poliisi määrää törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyneen väliaikaiseen ajokieltoon heti tien päällä. Lopullisen ajokiellon pituuden määrittelee kuitenkin vasta poliisin lupahallinto käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen. Tämä voi kestää pitkäänkin, riippuen siitä, millä aikataululla asia etenee esitutkinnasta käräjäoikeuden ratkaisuun saakka.

Seuraa valvontaviikon tapahtumia Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen sosiaalisen mediassa: liikenteen teemoista twiittaa komisario Jukka Tylli (Twitter @TylliJukka) sekä tunnelmia tien päältä julkaistaan Instagramissa ja Facebookissa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tileillä.

Mitä uutta ajatuksia tulevaisuuteen?

Monesti sitä etsii kaikkea kivaa uutta mielenkiintoista, mutta toisaalta myös tutut vanhat asiat voivat myös kiinnostaa – kuten sarjakuvat ja varsinkin piirroshahmot ja niiden esiintyminen kaikessa mahdollisessa – sitä käsitellään englanniksi ComicStyle sivustolla. Ja sarjakuvistahan voi sitten jatkaa suoraan koruihin ja niiden maailmoihin korutaivas-sivuston antimien kautta esimerkiksi opiskelemalla lisää platina aiheesta…. ja sittenhän kaiken seikkailun jälkeen voisi vaikka tilata julisteen omasta kuvasta….. tai kaverin kuvasta, vaikka joululahjaksi vai olisiko ajankohtaisemme lahja esimerkiksi Goretex– takki?. Ja aikuisille sitten yksinäistä iltaa ajatellen seksitarina luettavaksi.

Popverket.se kertoo naapurimaa Ruotsin pop-musiikin kuulumisista ruotsiksi – jos vaikka sattuisit haluamaan testata, miten se kouluruotsi riittää uutisten lukemiseen. Ja kun pop-kulttuurista puhutaan niin ei voi unohtaa jälleen syyskussa alkavaa Suomen Big Brotheria, viime vuoden Big Brother 2021 oli tietynlainen, mutta nyt BB 2022 on aivan jotain uutta.

Koska viimeksi olet käynyt Vihdissä, kenties jopa autokaupoilla? Me suosittelemme Vihdin Veikkoinkorvesta löytyvää Vihdin Autotaloa. Vihdin Autotalo on perheyritys, joka jatkaa eteenpäin kasvaen vuosivuodelta sekä automerkkiensä, että palveluvalikoimansa kautta. Vastaavasti Vihdin naapurista Lohjalta löytyy useampikin kauppa-alue, jotka ovat kehittymässä: aivan moottoritienkupeessa oleva Lempolan kauppapuisto ja Inkoon ja Hankoon suunnalla oleva Tynninharjun kauppa-alue.

Oletko muuten koiraihmisiä? Tiedätkö, mikä on vesihäntä? Vinkki: se liittyy koiriin ja kesään.

Tunnetko tai tiedätkö Suomen puolustusministerin? Millainen henkilö on Antti Kaikkonen.

Tulevaisuuteen pitää suhtautua aina vakavasti, joten myös taloudensuunnitelmat on hyviä pitää ajantasalla, ja jos olet kiinnostunut valuuttakaupasta niin dollarin kurssi ennuste kannattaa tarkistaa kaikessa valuuttakaupassa, sillä se vaikuttaa niin laajalti. Vai olisiko enemmänkin mielenkiintoa kryptovaluuttaan sijoittamisen mahdollisuuksien kautta? Mutta vanhakunnon osakesijoittaminen ja osakesäästäminen ovat myös hyviä opettelemisen kohteita, kun miettii omaan tulevaisuuden sijoitusportfoliota. Sitten kun sitä rahaa on säästössä niin ne halvat matkat eivät ole enää ainoita vaihtoehtoja omille lomamatkoille.