Puutarhaviljely hidastaa ilmastonmuutosta

Kuluttaja voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen viherryttämällä oman puutarhansa ja syömällä runsaasti kasviksia.   Puutarhatuotteilla, viheralueilla ja puutarhoilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen jarruttamisessa ja ilmastotuhojen ehkäisemisessä. Ilmaston lämpeneminen on vakava uhka luonnolle ja ihmisille. Esimerkiksi ruoantuotanto vaikeutuu monilla maapallon alueilla joko kuumuuden, vedenpuutteen tai…

Aurlahdessa jumpataan jälleen koko kesä

Aurlahden rannassa pääsee nauttimaan liikunnasta ja upeasta rantamaisemasta 6.6.–26.8., kun tarjolla on monipuolinen kattaus erilaisia ryhmäliikuntatunteja melkein joka päivä. Tarjolla on sekä reippaita että rauhallisia tunteja, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Kesän aikana on hyvä tilaisuus kokeilla myös uusia tunteja, joilla ei…

Lohja Lions avasi kautensa

Lionsin kausi aukesi lauantaina vieraspelillä Mikkeli Bouncersia vastaan. Oman haasteensa pelille antoi aikainen aloitusaika, aloituspotku annettiin klo 12:00. Täten urheat leijonat lähtivät matkaan aamuyön tunneilla. Peli itsessään oli tyypillinen kauden avauspeli, jossa molemmat joukkueet vielä hakivat yhteispeliä ja henkilökohtaiset virheet ja onnistumiset…

Voimisteluliiton mestaruudet ratkottiin Tuusulassa

Voimisteluklubi Lohjan telinevoimistelijat osallistuivat viikonloppuna Voimisteluliiton mestaruuskilpailuihin Tuusulan jäähallissa. Mestaruuskilpailuissa yksilökilpailun lisäksi kilpaillaan seurakilpailu, jossa huomioidaan koko seuran tulokset luokittain. E-luokan vanhemmissa Vk-Lohjan Camilla Badermann voimisteli upeasti hopealle pistein 43,85. Voiton luokassa vei Sonja Vuorinen, Fliku-82 ja kolmanneksi sijoittui STVK:n Anni Rauhala.…

Inkoossa sirkusleirejä kaikenikäisille

Inkoossa on kesällä tarjolla sirkusleirejä niin lapsille kuin aikuisillekin.   Kulttuurikeskus Holkenilla järjestetään neljä sirkusleiriä koululaisille, perheille ja aikuisille yhteistyössä Taitosirkuksen kanssa kesän aikana. Sirkuksessa oppii uutta hauskalla tavalla. Sirkusleirillä tutustutaan laajasti erilaisiin sirkusvälineisiin, mutta myös taikuuteen. Teemoina ovat uuden kokeilu, ilo…

Lohjan pyöräilyreittejä YouTubeen

Jari Temonen laittoi itsensä likoon ja tekee Lohjaa tunnetuksi omalla tavallaan: Aloitin uuden youtube kanavan ”Lohjan pyöräilyreitit”. Sinne tulee pikku hiljaa videoita lohjalaisista pyöräilyreiteistä, mitä olen vuosien varrella keksinyt. Videoissa on mukana kartat ja selostus, joten ne voivat olla mielenkiintoisia lohjalaisille ja…

Kalkkipetterissä juostaan Ultra run jo toisen kerran

Tunnelmia vuoden 2017 Ultra runista.   Kalkkipetteri Ultra run järjestetään 19.5. uniikissa miljöössä 90-luvulla toimintansa lopettaneen kalkkitehtaan maastossa Lohjan Virkkalassa. Tapahtuma järjestetään nyt toisen kerran. Viime vuoden tapahtuma oli oikein onnistunut ja reitti sai paljon kiitosta juuri ainutlaatuisuudestaan. Pieniä korkeuseroja reitillä on…

Ui kesäksi kuntoon -kampanjan tulokset

Vuonna 2018 uitiin, vesijumpattiin ja -juostiin 84 uimahallissa. Kampanjaan osallistui yhteensä 16 531 henkilöä, jotka uivat 55 510 kilometriä ja harrastivat vesiliikuntaa 56 362 tuntia! Virkistysuimala Neidonkeitaassa kampanjaan osallistui 176 henkilöä, jotka uivat yhteensä 767 km ja vesijumppasivat ja -juoksivat 67 226…

Kuvataiteen perusopetusta ja lopputyönäyttely

Hiiden Opistolla on oikeus antaa kuvataiteen perusopetusta. Opistossa kurssi kulkee nimellä Kuvataiteen peruskurssi, ja sen opetus seuraa opetushallituksen määrittelemää kuvataiteen yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Kuvataiteen puolella opiston opetus on suunnattu aikuisille. Ensi syksynä Lohjalla alkaa uusi nelivuotinen kurssikokonaisuus juuri lanseeratun uuden taiteen perusopetuksen…

Lionsin matkassa: Tästä se lähtee!

Jenkkifutiskausi korkattiin käyntiin Sipoossa, kun Lionsin juniorit pelasivat yhteisjoukkue Knightsin riveissä Oulu Northern Lightsia vastaan. Peli näkyi suorana myös Youtubesta, ja on siellä katsottavissa AFT Lionsin kanavalla. Pelistä ei kauheasti jäänyt sankaritarinoita kerrottavaksi, kauden avauspeliä värittivät virheet ja epäonnistumiset. Otteluraportin voit luonnollisesti…