“Itse oikeastaan maalaa itselleen, purkaa sitä omaa juttua”, Itse oikeastaan maalaa itselleen

61-vuotias Marjaana Hukkanen-Heiskanen on ekspressionistitaiteilija. Voimakkailla väreillä sekä ainutlaatuisilla siveltimenvedoilla maalattuihin teoksiin liittyy usein mystiikkaa tai kertomuksia Kalevalasta. Hukkanen-Heiskanen hallitsee akryylimaalien lisäksi öljyvärien, akvarellien sekä tussien käytön. “Kun maalaan, olen flow-tilassa” Hukkanen-Heiskanen kertoo, että inspiraatiota on turha jäädä odottamaan. On siis tartuttava…

Joulubasaari Galleria Lutsissa

Lohjan keskustassa toimiva Galleria Luts on tunnettu vaihtuvista näyttelyistään ja taidelainaamostaan, mutta nyt tarjolla on myös joulubasaari. Sieltä voi ostaa erilaisia taideteoksia maalauksista keramiikkaan sekä pieniä käsitöitä, kuten korvakoruja, lautanauhoja, avaimenperiä ja muffinsin muotoisia saippuaveistoksia. –Basaarissa on esillä ja myynnissä seuran jäsentaiteilijoiden…

Taide lastensuojelutyön tukena – näyttely Galleria Lutsissa

Taiteilija Pekka Kainulainen työskenteli Ojamon perhetukikeskuksessa vuosina 2018–2020 monitaideprojektin parissa. Projektin rahoitti Taiteen edistämiskeskus (Taike). Kolmivuotisen projektin aikana Kainulainen oppi paljon taiteen mahdollisuuksista tukea lasten ja nuorten hyvinvointia osana lastensuojelutyötä. Nyt hän haluaa esitellä tuon työn hedelmiä näyttelyn muodossa. –Haluan tällä näyttelyllä…

Astu sisälle taiteilijoiden työhuoneisiin

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.–4.9. järjestetään taiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden avoimien ovien tapahtuma Konstrundan, jonka aikana noin 450 taiteilijaa, käsityöläistä ja muotoilijaa avaa ovensa yleisölle ympäri Suomea kello 11–17. Konstrundanin tavoitteena on lisätä ymmärrystä kotimaisesta nykytaiteesta, käsityöstä ja muotoilusta. Tapahtuma järjestetään Suomessa nyt…

PUUSTA-näyttely Karkkilan ruukissa

Palkitun muotoilijapariskunnan Susanna ja Tobias Feuerbacherin näyttely PUUSTA nähdään kesä- ja heinäkuussa rouheassa ruukkimiljöössä Karkkilassa, Vintamo Showroomissa, Aki Kaurismäen elokuvateatterin vieressä. Näyttely juhlistaa Koivisto Studio -nimeä kantavan duon viisivuotista matkaa yrittäjinä ja muotoilijoina. Esillä on teoksia aivan alusta tähän päivään asti. Näyttelyn…

Vuoren kuningas ja kosmista säteilyä

Kesän 2022 uudet installaatiot odottavat vierailijoita Tytyrin Elämyskaivoksessa. Vuosittain vaihtuvat taideinstallaatiot täydentävät opastetun historia- ja kaivosteollisuuden kierroksen sisältöä. Tänä kesänä esillä on kaksi uutta taideteosta, jotka kumpikin hyödyntävät kaivoksen pimeydessä sykkivää valoa. Myös teosten äänimaailma luo oman mystiikkansa kaivoksen käytäville. Vuoren kuninkaiden…

Virtuaalinäyttely tuo taiteen ihmisten koteihin

Lohjan taideyhdistyksen kevätnäyttely järjestetään tällä kertaa virtuaalinäyttelynä. Yhdistyksen puheenjohtaja Katja Närhi kertoo, että virtuaalinäyttely järjestetään nyt toista kertaa. –Viime vuonna pidimme koronan vuoksi ensimmäisen virtuaalinäyttelyn. Tästä näyttelystä päätettiin tammikuussa, jolloin koronarajoituksia oli vielä paljon. Silloin päätimme, ettei toteuteta näyttelyä vielä Kässän talolla,…

Vanha hirsitalo täyttyi nykytaiteesta

Tyyntä Myrskyn Edellä -virtuaalinäyttely esittelee vaihtoehtoista nykytaidetta, joka ei kysele, millaista taidetta voi esittää, vaan rikkoo tabuja ja kaihtaa sensuuria. Tyynelä Galleryssä esillä oleva Tyyntä Myrskyn Edellä -näyttely sisältää vaihtoehtoista nykytaidetta yhdeksältä Suomessa asuvalta nykytaiteilijalta. Mukana ovat Timo Ahjotuli, Vita Edvards, Yes…

Useiden katutaiteilijoiden yhteisnäyttely Nummelassa

Valo- ja videotaiteen lisäksi mukana Palma Art Night -avajaistapahtumassa 9.10. ovat vaihtoehtoisen popin kärkinimet Ruusut ja Jesse Markin. Vihdin kunnan kulttuuripalvelut järjestää Vihdin Nummelassa katutaidenäyttelyn Palma Art sekä avajaistapahtuman Palma Art Night lauantaina 9.10. Nummelan keskustan tuntumassa sijaitsevan ja piakkoin purettavan Palman…