Ajankohtaista

Articles for category: uutinen, yhteiskunta

Lasten ja nuorten kanssa työskenteleville koulutus kiusaamisen ehkäisyyn

Lapset ja nuoret palaavat kesälomilta kouluihin ja oppilaitoksiin lähipäivinä. Viime lukuvuoden puhututtaneimpia ilmiöitä koulumaailmassa olivat kiusaaminen, oppilaiden välinen väkivalta sekä lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi. Näihin teemoihin pyritään vastaamaan uudella Mentalisaatio – osaamista kiusaamisen ehkäisyyn … Lue lisää

Verenluovutus Lohjalla

Kesän aikana on ollut ajoittain haastavaa löytää riittävästi verenluovuttajia. Syynä tähän ovat muun muassa pitkään jatkuneet helteet ja koronaepidemia. Verenluovuttajia tarvitaan kuitenkin kaikista veriryhmistä joka arkipäivä, sillä verivalmisteet säilyvät vain rajallisen ajan. Potilaat eivät myöskään … Lue lisää

Vuoden virkkalalainen on yrittäjä Anne Böös

Lauantaina vietettiin järjestyksessään 28. kertaa Virkkalapäivää ja samalla valittiin vuoden virkkalalainen. Lauantaina Suomen sää näytti kaikki eri puolensa rankasta sateesta kuumaan auringonpoltteeseen ja kaikkeen siltä väliltä. Juuri sillä hetkellä, kun Virkkalan yrittäjien puheenjohtaja Nina Granath … Lue lisää

”Sillä tavalla, että ajaa hiljempaa” – Koululaiset toivovat autoilijoilta parempaa suojatiekäyttäytymistä

Liikenneturva kysyi kevään lopulla koululaisten kuulumisista koulutieltä. Lasten viesti aikuisille oli selvä: antakaa tietä suojatiellä ja lopettakaa kännykän käyttö. Koulujen alkaessa Liikenneturva peräänkuuluttaa aikuisten vastuuta lasten koulutien turvallisuudesta. Avainasemassa on parempi suojatiekäyttäytyminen ja alhaisemmat ajonopeudet. … Lue lisää

Maailman ensimmäinen automaattisesti valvottu lentokenttä sijaitsee Suomen Nummelassa

Puolustus- ja turvallisuusyhtiö Saab AB, tämän tytäryhtiö Combitech AB ja turvallisuusratkaisujen toimittaja Certego Oy ovat julkistaneet maailman ensimmäisen lentokenttien automaattisen valvontaratkaisun Kaivopuistossa 6.8.2021 järjestetyssä lentonäytöksessä. Järjestelmä kantaa nimeä CAMARS3, ja se on ennen lanseeraustaan otettu … Lue lisää

Kansainvälistä motocrossuraa rakentava nuori Hindersson palasi radalle loukkaantumisensa jäljiltä

Lohjalainen Kasimir Hindersson on palannut loukkaantumisensa jälkeen motocrosspyöränsä satulaan. Tiukasti kansainvälistä uraa luovan, 14-vuotiaan yläkoululaisen kausisuunnitelmat menivät uusiksi, mutta isobritannialaisen tiimin kuljettaja tähtää edelleen tämän kauden EM-sarjaan. Isobritannialaiseen Moto X Change -tiimiin täksi kaudeksi kiinnitetty … Lue lisää