Ajankohtaista

Päätoimittaja

Degerby Deli jatkaa perinnettä: kinkkumarkkinat sunnuntaina 21.12.

degerby, inkoo, kinkkumarkkinat

Jos kaipaat hyvää syytä vierailla Inkoon Degerbyssä talvellakin – esimerkiksi Igor-museon ollessa ehkä vähemmän ajankohtainen – kylä tarjoaa jo 20 vuoden ajan elämyksiä vanhassa kyläkaupassa, jossa toimii Degerby Deli. Delin perinteiset Kinkkumarkkinat puolestaan saavuttavat tänä vuonna 19 vuoden iän.

Sattumalta yrittäjäksi

Kauppias Kisu Jernströmin tie yrittäjäksi oli sattumaa 20 vuotta sitten.

– Olimme edesmenneen kaverini kanssa kaupan pihalla pitämässä ’terapiatoria’ eli myymässä paikallisia mansikoita, perunoita ja muita tuotteita. Silloinen kaupan omistaja oli lopettelemassa kioskiaan ja kysyi, josko haluaisin sen pitäjäksi”, Kisu muistelee Delin alkua.

Kisu päätti heti alusta alkaen, että yrittäjyys tehdään hänen omalla tyylillään. Näin syntyi Degerby Deli 2004. Sittemmin Kisu sai kauppaan mukaan myös oman vaimonsa Tiina Jernströmin. Kahdessakymmenessä vuodessa Degerby Delistä on tullut Tiinan ja Kisun yhteinen, ainutlaatuinen ”juttu” – kyläkauppa, joka tarjoaa asiakkailleen elämyksiä kahvin ja oluen ohella.

Kinkut ja musiikki: Osa Delin sielua

Musiikki on aina ollut iso osa Kisun elämää, ja laadukkaat kinkut tulivat osaksi Delin tarjontaa melko nopeasti. Kisu halusi tarjota degerbyläisille ja turisteille muutakin kuin peruskioskin valikoimaa.

– Otettuani yhteyttä lihamestari Wotkinsiin, heidän tuotteensa ovatkin olleet meillä alusta alkaen, Kisu mainitsee.

Monen vuoden perinteillä Degerby Deli jatkaa tänäkin vuonna Kinkkumarkkinoita. Laatuun luottava pariskunta tarjoaa ennen joulua Wotkinsin laatukinkkuja ja muita joulun herkkuja.

– Kannattaa varata oma kinkku hyvissä ajoin! Yleensä kinkkuja on riittänyt, mutta varmistaaksesi haluamasi koon ja laadun, soita etukäteen, Kisu vinkkaa.

Innostunut ja elämänmyönteinen yrittäjä

Kauppias Kisu Jernström on tunnettu innokkuudestaan ja elämänmyönteisyydestään. Vuosien varrella hän on tehnyt monenlaista musiikista (laulaminen, laulujen tekeminen, levy-yhtiö) politiikkaan.

– Kaikki tekemäni on tavalla tai toisella liittynyt musiikkiin ja ihmisten kanssa toimimiseen. Kaupalla pidän eniten ihmisten kohtaamisesta, ja olen saanut liittää tähän vuosien aikana myös musiikin” Kisu sanoo.

Lähes 20 vuotta järjestetyt Degerby Delin Possujuhlat ovat tuoneet Degerbyhyn kansainvälisiä tähtiä, kuten Johnny Logan ja Smokie, sekä Kisun oman bändin TopMostin ja viime kesänä pankin räjäytti englantilainen Creedence Clearwater Review.

– Minusta tämä koko, mikä meillä on ollut, on juuri sopiva aikuisten kesäjuhlaksi. Possujuhlat ovat aina olleet omalla tavallaan intiimit kesäjuhlat, Kisu pohtii.

Joulun aika Delissä

Joulunaika kuluu Delissä työn merkeissä, mutta joulupäivä on perinteisesti vapaapäivä, jolloin vietetään rauhassa aikaa kotona. Joulun alla toimitaan normaalein aukioloajoin, ja ainoastaan joulupäivänä Deli hiljenee.

– Haluamme omalta osaltamme auttaa ihmisiä viettämään perinteisen joulun hyvien ’patojen’ äärellä, tarjoamalla paikan, mistä hakea varmasti laadukkaat joulutuotteet omaan pöytään, Tiina ja Kisu toteavat.

– Varmista tilaus soittamalla: 040 5466401, vinkkaa Tiina.

Kinkkumarkkinat järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 21.12. kello 11–15. Tarjolla on tuttuun tapaan huippulaadukkaat kinkut, savukalkkunat, graavikalat, sillit, silakat ja joululaatikot – kaikki joulun herkut turvallisesti samasta luotettavasta Degerby Delistä.

– Nyt on helppoa hankkia kaikki joulun herkut samasta turvallisesta paikasta, ja nyt kun Kinkkumarkkinat on sunnuntaina, niin joulu alkaa jo olla ovella, kertoo Kisu ja toivottaa Tiinan kanssa kaikki markkinoille.

Entäs Jernströmien oma joulupöytä?

– Kyllä me suositaan kalapöytää, jossa Ahvenkosken graavilohta ja graavisiikaa, halstrattua lohta, mätiä lisukkeineen! Ja kyllähän parasta Votkinin kinkkua Degerby Delin sinapin kanssa pitää joulupöydässä olla! Niinkuin myös ”Rönttösrouvan” herkullist käsintehdyt peruna-porkkana ja lanttu laatikot. Joulupäivänä, joka on ainoa päivä, jolloin meidän kyläkauppamme on joulun aikaan kiinni, syödään sitten lipeäkalaa Tiinan herkullisen valkokastikkeen kera.

– Ja kyllähän se kinkkuleipä sinapin kera aina välipalana maistuu. Jotain tällaista, eli kyllä me molemmat syödään kaikkia joulun herkkuja, ja nämä kaikkihan löytyvät meiltä Degerby Delistä.