EU-komissio on uudistamassa maaseudun kehittämiseen tarkoitettua Leader-rahoitusta. Päätökset vaikuttavat suoraan alueemme yhteisöjen ja yritysten toiminnan kehittämiseen. Leader-toiminnan jatko ei ole itsestäänselvyys – pian Suomessa päätetään siitä, millaiset mahdollisuudet paikallisella kehittämisellä on vuoden 2027 jälkeen.
Päätöksenteko siirtyy Suomelle
Leader on ollut pakollista EU:n jäsenmaille 30 vuoden ajan, ja siihen on Suomessa käytetty 5 % maaseuturahoituksesta. Nykyisellä rahoituskaudella (2023-2027) tämä tarkoittaa 230 miljoonaa euroa julkista rahoitusta (EU, valtio, kunnat).
– Ykkösakseli jakaa tällä rahoituskaudella 3,8 miljoonaa euroa paikalliseen kehittämiseen Salon, Lohjan, Karkkilan ja Vihdin alueella. Hankkeisiin sitoutuu lisäksi huomattava määrä hakijoiden yksityistä rahoitusta muun muassa talkootyönä, kertoo toiminnanjohtaja Maarit Teuri Ykkösakselista.
EU-komissio on julkaissut esityksensä uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi (MFF) ajalle 2028–2034. Esityksessä maaseudun kehittäminen, kalatalous, aluekehittäminen ja maataloustuet sekä sisäasiainrahasto yhdistyvät saman kokonaisuuden eli yhden rahaston alle. Maaseudun kehittämiseen kohdistuva rahoitus on merkittävästi vähenemässä, ja Leader-toiminnan asema EU-tason asetuksissa muuttuu. Jatkossa Suomi päättää itse Leader-rahoituksen laajuudesta.
Nyt on aika vaikuttaa!
Leader-toiminta täyttää tänä vuonna Suomessa 30 vuotta. Se on vakiintunut tärkeäksi osaksi yhdistysten ja pienten yritysten kehittämisen rahoitusta. Toiminta kattaa 99 % Suomen pinta-alasta, ja sen piirissä on 298 kuntaa ja 2,5 miljoonaa suomalaista. Juuri siksi sen merkitys näkyy ihmisten elämässä. Toista vastaavaa tukivälinettä ei ole.
– Ilman Leader-tukea moni paikallinen idea, yhdistyksen tai yrityksen kehittämistarve jäisi toteutumatta, Teuri toteaa huolestuneena.
Kun rahoituksen tulevaisuus ratkaistaan, kyse ei ole yksittäisistä hankkeista, vaan koko alueen elinvoiman jatkumisesta – säilyvätkö maaseudun kunnat ja kylät elinvoimaisina ja saavatko pienet yritykset jatkossakin tukea kasvuunsa.
– Päätös Leaderin ja paikallisen kehittämisen tulevaisuudesta on suomalaisten päättäjien käsissä. Nyt on aika vaikuttaa Leaderin puolesta! Kerro päättäjille, miten Leader-rahoitus on auttanut yhdistystäsi tai yritystäsi tai mitä Leader-rahoituksella on saatu aikaan omalla kylälläsi ja miksi Leader-toiminnan tulisi jatkua myös tulevaisuudessa, Teuri kehottaa.
Faktaa:
- Heinäkuussa 2025 Euroopan komissio julkisti ehdotuksen monivuotiseksi EU:n rahoituskehykseksi 2028-2034 (MFF).
- Keväällä 2026 Suomi muodostaa kantansa MFF-esitykseen ja lopullisiin asetusehdotuksiin.
- Kesällä 2026 Suomi laatii Komission maakohtaisten suositusten pohjalta kumppanuussuunnitelman (NRPP) strategialuonnoksen.
- Vuodenvaihteessa 2026-2027 EU-parlamentti hyväksyy Komission MFF-esityksen.
- 2027 jäsenvaltiot laativat maakohtaiset kumppanuussuunnitelmat, jotka Komissio hyväksyy. Tämän jälkeen alkaa kotimaisen lainsäädännön ja toimeenpanon valmistelu.
- 2028 uusi rahoituskehys tulee voimaan.



