Ajankohtaista

sydän vohveli

Päätoimittaja

Nuorisoduunit ry ja Sydän vohveli

lohja, lohjan tori, nuoret, vohveli

– Vuonna 2021 koronan ollessa vielä pinnalla, ystäväporukalla oli yhteinen huoli nuorten työllistymisestä kesätöihin, koska monet yritykset olivat tiukoilla ja eivät ottaneet nuoria kesätöihin. Samoihin aikoihin minulla oli pieni haave vohvelikahvilasta ja kerroin tästä ystävälle. Heräsi idea, että voisiko yhdistää nämä kaksi asiaa, vohvelikahvilan sekä työllistää nuoria kesätöihin, kertoo Reeta Kinnunen.

Ystävykset perustivat Nuorisoduunit ry:n, jonka tarkoituksena on kannustaa ja tukea nuoria aktiiviseen toimintaan sekä opettaa työelämä- sekä yrittäjyystaitoja.
Nuorisoduunit ry perusti Sydänvohveli—kahvilan, johon työllistettiin ensimmäisenä kesänä viisi nuorta kesätöihin.
Toiminnassa on ollut mukana alusta saakka kuusi lohjalaista vanhempaa, jotka tekevät työtä vapaaehtoistyönä ja kantavat täyden vastuun toiminnan pyörittämisestä. Joka kesä on saatu muutamien nuorten vanhempia mukaan toimintaan, jotka ovat auttaneet kahvilan pyörittämisessä taustalla.

– Näille vanhemmille haluamme antaa ison kiitoksen, sillä he ovat helpottaneet suuresti kahvilan pyörittämistä kesän aikana. Tänä kesänä alkaa viides kausi toiminnassa.

– Alussa lähdettiin hakemaan sponsoria lohjalaisilta yrityksiltä sekä haettiin avustusta mm. säätiöiltä.

– Ensimmäisenä kesänä meillä oli pieni kaunis vaaleanpunainen myyntivaunu ja toisena kesänä saatiin hankittua uusi isompi vaunu, joka on nyt ollut meillä neljä vuotta. Toimintamme on pääasiassa Lohjan torilla.

– Tänä vuonna toiminta alkoi alkuvuodesta, kun laitoimme haun Kesäduuni OP-piikkiin kampanjan kautta. Saimme 56 hakemusta, joista 13 kutsuimme haastatteluun.

– Oli paljon hyviä hakijoita ja mielellään olisimme valinneet enemmänkin nuoria. Pyrimme palkkamaan mahdollisimman paljon sellaisia nuoria, joilla ei ole aiempaa kesätyökokemusta. Näin mahdollistamme nuorelle sen ensimmäisen kesätyön, josta on toivottavasti hyötyä seuraavina kesinä kesätyötä hakiessa.

– Tänä kesänä palkkaamme seitsemän nuorta kesätöihin. Tapanamme on ollut myös, että palkkaamme pari edellisen vuoden kesänuorta töihin, jotta toiminnan jatkuvuus pystytään turvaamaan hyvin.

– Olemme pyrkineet kehittämään toimintaa koko ajan niin, että vastuuaikuisten työt kevenisivät taustalla.

– Toivottavasti mahdollisimman moni tulisi tietoiseksi siitä, mistä syystä Sydänvohveli on perustettu ja haluaisivat sen vuoksi vierailla kahvilassamme. Ja totta kai teemme Lohjan parhaimpia vohveleita.

– Tänä kesänä olemme mukana Lohjan kahvilapäivissä ja juhannusviikosta eteenpäin olemme auki tiistaista lauantaihin aina elokuulle saakka. Kahvila on arkisin auki alkuiltaan saakka. Olemme myös mukana tapahtumissa kesän aikana, mm. iltatoreissa.

– Tulevana kesänä pidämme myös pianokonsertin Lohjan torilla. Ajatus konsertin pitämisestä lähti vieraillessamme Varsovassa Puolassa. Siellä oli kokoontunut tuhatpäinen yleisö puistoon nauttimaan kesäpäivästä ja puistossa soi pianomusiikki, pianisti soitti pianoa katoksen alla puiden lomassa. Se oli hieno kokemus. Haluamme vastaavan tyyppisen kokemuksen tuoda Lohjan torille, jonne on tulossa pianisti Aaron Ahola soittamaan pianomusiikkia ja tuomaan kesäistä tunnelmaa Lohjan torille. Lämmittelykappaleita tulevat soittamaan nuoret pianistimme Lohjalta. Kaikki lohjalaiset ovat tervetulleita ilmaiseen konserttiin 24.7. klo 18.00 Lohjan torille. Samalla on myynnissä tuoreita vohveleita tietysti.

Haastateltava Reeta Kinnunen, puheenjohtaja, Olli Eskelinen, varapuheenjohtaja Markus Kinnunen, sihteeri, Teea Eskelinen, hallituksen jäsen Johanna Haapsaari, hallituksen jäsen Lauri Haapsaari, hallituksen jäsen.