Omenakarnevaalit kutsuvat markkinakansaa Lohjan Museolle jälleen lauantaina 21.9. kello 10.00–16.00. Sadonkorjuuhenkinen tapahtuma järjestetään museolla nyt jo kymmenettä kertaa. Omenakarnevaalien historia alkaa kuitenkin jo kauempaa, sillä ensimmäiset Omenakarnevaalit pidettiin vuonna 1992.

–Silloin tapahtuma oli erityylinen ja se järjestettiin Lohjan torin ympäristössä. Vuonna 2010 päätettiin kokeilla jotain muuta ja tapahtumapaikaksi löytyi museon ympäristö. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä moni on sanonut, että tämä on paras paikka Omenakarnevaaleille, kertoo Omenakarnevaalit ry:n puheenjohtaja Päivi Kallo.

Alkuvuosina markkinakojut pystytettiin nurmikolle, mutta vuonna 2012 markkinapellolle tehtiin kulkureitit, joita pitkin markkinakansa voi kulkea mukavasti säällä kuin säällä. Omenakarnevaalit keräävät vuosittain museolle noin 4 000–5 000 kävijää.

Luvassa on kulttuuria ja muuta ohjelmaa koko päiväksi. Leikki- ja kansantanssituokio pidetään kello 11.00 ja 12.30, Riku-Pelle hauskuttaa lapsia ja lapsenmielisiä kello 11.30 ja 14.00, Vuoden Omenatuote valitaan kello 12.00, OperArt tuo lavalle syksyn operettien huippusolisteja kello 12.05, näytteitä Lohjan Teatterin syksyn ohjelmistosta nähdään kello 13.30, Variksenpelättimien SM-kilpailun voittaja julkistetaan kello15. 00 ja Lohjan Omenatyttö 2019 kello 15.15. Markkina-alueella voi totta kai tavata myös variksenpelätin Valle Valppaan, joka jakaa tarroja markkinakansalle. Hänen kanssaan voi pysähtyä rupattelemaan.

Tänäkin vuonna Omenakarnevaaleille on tulossa noin 100 kojua, jotka levittäytyvät sekä markkinapellolle että navetan edustalle. Niissä myydään mm. käsitöitä ja sadonkorjuuherkkuja. Navetan edustalta löytyvät myös seppä (Onnellisen sepän paja) sekä mehupuserrusnäytös. Lohjan Liikuntakeskus on karnevaaleilla esittelemässä syksyn ohjelmistoaan ja leikittämässä lapsia. Lapsille löytyy myös puuhapaja, kasvomaalausta, talutusratsastusta (Hestbakki) ja sään salliessa maksuton pomppulinna. Pedagogion vieressä pääsee tutustumaan alpakoihin (Alpaca Fuente). Tuttuun tapaan käydään jälleen myös variksenpelättimien SM-kilpailut. Kallo ohjeistaa, että valmiit pelättimet voi tuoda ja pystyttää markkinapellolle aamulla. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

–Täällä on nähty monenlaisia variksenpelättimiä kankaasta ommelluista peltitölkeistä tehtyihin. Voittajan valitsevat tällä kertaa huumoristaan tunnetut Teperin veljekset, joten mielikuvitusta kannattaa käyttää. Lisäksi valitaan yleisön suosikki, Kallo vinkkaa.

Markkinatunnelmissa variksenpelätin Valle Valpas (Reima Nikola), museoamanuenssi Iiris Kankaanpää, Omenakarnevaalit ry:n puheenjohtaja Päivi Kallo, Helena Kontio Lohjan matkailusta ja Marja Koski Huoneteatterista.

Uutuutena runoseinä, joka saa ihmiset liikuttumaan

Kallo kertoo, että tapahtuman tuttu perusrunko pysyy vuodesta toiseen samana, mutta ripaus jotain uuttakin yritetään aina saada mukaan. Tämän vuoden uutuus on Huoneteatterin runoseinä.

–Kun ihminen tulee seinän ääreen ja ottaa kuulokkeen, valitsemme ja lausumme hänelle mietelauseen tai runon. Lapsille on loruja. Tämä on osoittautunut ihan mahtavaksi jutuksi. Ihmiset lähtevät kosketettuina ja liikuttuneina paikalta, kertoo Marja Koski.

Hänen kanssaan runoja lausumassa ovat Minna Hakala ja Hannamaija Nikander.

Uutta on myös pelimannimusiikin tuonti Omenakarnevaaleille. Lohjan kaupunginorkesterin kyläpelimannit esiintyvät navetan vintillä kello 11.00 ja 13.00.

–Siellä on mahdollisuus kuulla vielä mm. Sakari Sallista, Kallo sanoo.

Museon makasiinissa on Lohjan Kylien järjestämä omenalajikenäyttely, jossa on esillä noin 30 eri omenalajiketta. Museon näyttelyihin on vapaa pääsy ja museon kahvila on avoinna. Navetan alakerrasta esimerkiksi löytyy valokuvaaja Heikki Willamon Kohtaamisia-näyttely.

–Heikki on kello 13.00 paikalla kertomassa näyttelystä ja eläinten kohtaamisesta, kertoo museoamanuenssi Iiris Kankaapää.

Omenaa löytyy totta kai monessa muodossa, kun on kyse Omenakarnevaaleista.

–Omenamehua, hilloa, leivonnaisia, listaa Lohjan matkailun Helena Kontio.

Myynnissä on myös kokonaista omenaa. Se tulee lohjalaiselta Krappen tilalta. Nälkäisenä ei markkina-alueella tarvitse vaeltaa, vaikka omena ei maistuisikaan. Kallo vakuuttaa, että ruokaa riittää, siitä huolehtii useampikin koju, joista löytyy syötävää makkarasta lähtien.

Museon puutarhassa ei ole tällä kertaa opastettua kävelyä, mutta puutarhan rauhaan voi mennä vapaasti nauttimaan. Kallo muistuttaa, että sieltä löytyvät myös ne nelisenkymmentä hedelmäpuuta, jotka Omenakarnevaalien yhteydessä istutettiin vuosina 1993–2000.

Kallo tiivistää, että Omenakarnevaalit on sadonkorjuuhenkinen, helposti lähestyttävä tapahtuma, josta löytyy kulttuuria ja ohjelmaa kaikille.

–Jo tämä museon piha ja ympäristökin ovat voimaannuttavat. Mahdollisia sadekuurojakaan ei kannata pelätä, sillä ohjelmaa löytyy sekä sisältä että ulkoa. Säänmukainen varustus vaan päälle. Muistelen aina sitä yhtä kertaa, kun satoi ja menin sillalle vastaan katsomaan, tuleeko kukaan Omenakarnevaaleille. Näin, kuinka ihanat lohjalaiset tulivat massana sateenvarjoineen ja -takkeineen, Kallo iloitsee.

SMS