Ajankohtaista

Päätoimittaja

Tanssiopisto Vinhan teos palkittiin valtakunnallisessa tanssitapahtumassa Oulussa

Tanssiopiston Vedenalainen maailma katselmuksen suosikki 

Tanssiopisto Vinhan 7-12-vuotiaista oppilaista koostuva projektiryhmä valittiin alkuvuonna esiintymään Arktiset askeleet -tanssikatselmukseen. Tanssikasvatuksellinen tapahtuma järjestettiin maaliskuun lopussa Oulussa 40. kerran. 

Vinhan teos, Vedenalainen maailma, onnistui katselmuksessa erinomaisesti: esitys valittiin loppunäytökseen, oli lapsista koostuvan pupuraadin suosikki ja sai kaiken lisäksi varsinaiselta raadilta 500 euron stipendin.

– Jo tapahtumaan mukaan pääseminen oli meille iso ja hieno asia. Kaikki tämä tunnustus ja onnistuminen tuntuu ilman muuta erittäin hienolta! Oppilaat harjoittelivat hyvin motivoituneesti ja valmistauduimme matkaan huolellisesti. Olemme valtavan ylpeitä jokaisesta tanssijasta, kehuu opiston rehtori Saara Mikkola-Ylitolva.

Hän jatkaa, että isot kiitokset matkan onnistumisesta kuuluvat toki myös huoltajille, jotka ovat tuoneet lapsiaan ahkerasti harjoituksiin. Kiitokset kuuluvat myös matkan sponsoreille Vihti Lions Clubille ja K-Citymarket Nummelalle. Puvustuksen visioinnista ja paitojen toteuttamisesta vastasi Taikapaja Mari Hennola

Tanssiopiston projektiryhmässä tanssii 22 oppilasta Karkkilasta, Lohjalta ja Vihdistä. Tapahtumaviikonloppu käynnistyi yhteiskuljetuksella Karkkilasta perjantaiaamuna kello 7. Kaikkiaan matkaan lähti bussilla yhteensä 37 huoltajat ja kannustusjoukot mukaan laskettuna. Heti perjantai-iltana tapahtumapaikalle saavuttaessa ryhmällä oli lavaharjoitusaika ja harjoituksen jälkeen oppilaat pääsivät osallistumaan vielä tanssityöpajaan.

– Tullaanko tänne myös ensi vuonna?, tapahtumaan osallistuneet oppilaat kyselivät innostuneina.

Ryhmä huoltajineen vietti koko viikonlopun Oulussa osallistuen tapahtuman oheisohjelmaan ja työpajoihin sekä katsoen muiden ryhmien esityksiä ja esiintyen tietenkin omassa katselmuksessa.   

Katselmus rakentui siten, että kaikki ryhmät, joita oli 25, esiintyivät yhteensä kahdessa eri näytöksessä. Näistä näytöksistä valittiin 12 esitystä loppunäytökseen. Loppunäytökseen pääseminen oli jo itsessään juhlan aihe, joten loppunäytöksen alussa kuullut uutiset otettiin yllättyneinä ja riemuiten vastaan: Vinhan esitys palkittiin peräti kahdella stipendillä. Näytöksen jälkeen ilo oli ylimmillään ja majoitukseen siirryttiin juhlistamaan tunnustuksia asiaan kuuluvasti herkkuhetkellä.

– Nautimme koko matkasta valtavasti, kaikki meni paremmin kuin hyvin. Arktiset askeleet on laadukkaasti järjestetty tapahtuma, jossa tanssikasvatukselliset arvot tulevat hienosti esille. Tästä jää oppilaille varmasti paljon hyviä elämyksiä ja muistoja omaan reppuun, opiston apulaisrehtori Emilia Jyrkkänen iloitsee. 

Oulun matka käynnisti Vinhan osalta kevään esityskauden, sillä opiston omia oppilasnäytöksiä tanssitaan huhti-toukokuussa niin Karkkilassa, Lohjalla kuin Vihdissäkin. Palkitun Vedenalainen maailma -esityksen voi nähdä seuraavan kerran Tulevaisuuteen! -oppilasesityksessä Lohjan Laurentiussalissa lauantaina 10.5.2025. Tanssiopiston kevään ensimmäiset oppilasnäytökset tanssitaan 12.4. Karkkilasalissa ja seuraavat Vihdin Kultsalla 26.4.  

Tanssiopiston vauhdikkaaseen kevääseen kuuluu myös seuraavan lukuvuoden valmistelu, ja uusien oppilaiden ilmoittautuminen avautuu 5. toukokuuta. “Ensi lukuvuosi on Vinhan 20-vuotisjuhlavuosi, joten edessä on paljon Vinhaa menoa. Juhlalukuvuotemme alkaa elokuussa, ja luvassa on mahdollisimman paljon tanssia kaikkialle, ja ihan jokainen on tervetullut mukaan”, kutsuu rehtori Mikkola-Ylitolva mukaan juhlahumuun. 

Vedenalainen maailma – Underwater world teoksen olivat koreografioineet Emilia Jyrkkänen ja Saara Mikkola-Ylitolva. Tanssijoina teoksessa ovat Lumi Halmari, Ellen Heiskanen, Emma Heiskanen, Janni Helin, Janella Ikäheimonen, Tessa Isoaho, Elvi Koskinen, Aukusti Kujanpää, Joanna Manner, Salli Petäjä, Erika Poltinoja, Taru Poltinoja, Linnea Sadeniitty, Isla Savolainen, Antti Seppälä, Heikki Seppälä, Lotta Sundström, Leeni Suominen, Elli-Elise Ylinen, Helmi-Nelli Ylinen, Seela Ylitolva ja Hymy Åkerlind.

Tanssiopisto Vinha tarjoaa tanssin taiteen perusopetusta Karkkilassa, Lohjalla ja Vihdissä. Opistossa voi opiskella balettia, jazzia, hip hopia ja nykytanssia yleisen tai laajan oppimäärän mukaisesti. Opisto tarjoaa myös erilaisia lyhytkursseja ja -leirejä sekä tanssin varhaiskasvatusta alle kouluikäisille. Tanssitoiminnan piiriin ei ole pääsykokeita. Lisätietoja: vinha.net