Viehekalastuksen Suomen mestaruudet ratkotaan tänä vuonna 12.–14.6. Lohjanjärvellä. Kilpailu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Etelä-Suomessa, ja tapahtumasta odotetaan suurta kalastuksen juhlaa. Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) vastaa järjestelyistä yhteistyössä paikallisten kalastusseurojen ja yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Lohjanjärvi tunnetaan erityisesti kuhistaan, mutta kilpailussa mitellään ahvenen ja hauen kalastuksessa. Molemmille lajeille on varattu oma pyyntipäivänsä, ja lopputulokset määräytyvät viiden pisimmän kalan yhteispituuden perusteella. Lajikohtaiset Suomen mestarit palkitaan SM-mitaleilla. Kokonaiskilpailun voitto ratkaistaan laskemalla yhteen päiväkohtaiset sijoitukset, ja parhaalle kahden hengen venekunnalle on luvassa arvostettu venepalkinto. Myös muille mitaleille sijoittuneille on tiedossa arvokkaita tavarapalkintoja. Lisäksi yritykset ja SVK:n jäsenseurat kisaavat omassa joukkuesarjassaan SM-mitaleista.
Ilmoittautuminen alkaa maaliskuussa – paikat täyttynevät nopeasti
Kilpailuun ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 5. maaliskuuta klo 18. Aiemmilla kerroilla osallistumispaikat ovat täyttyneet hetkessä, ja tänä vuonna kysyntä voi olla entistäkin suurempaa. Kilpailun lähtöpaikkana toimivaan Aurlahteen ja Lohjanjärvelle mahtuu nyt enimmillään sata venekuntaa, mutta silti nopeus on valttia.
– Odotamme ilmoittautumiseen ruuhkaa, joten mukaan mielivien kannattaa toimia heti sen auettua, vinkkaa SVK:n kalatalousasiantuntija Marcus Wikström.
Tulevaisuudessa suuria muutoksia kilpailujärjestelmään
Viehekalastuksen SM-kilpailun suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja ensi kesän jälkeen kilpailuun otetaan mukaan karsintajärjestelmä. Ensimmäiset karsinnat järjestetään 20. syyskuuta, ja niiden perusteella noin 50 parasta venekuntaa lunastaa paikkansa kesän 2026 SM-finaaliin. Lisäksi viisi parasta venekuntaa Lohjanjärven kilpailusta saa suoran finaalipaikan.
Ensi vuoden finaaliin on myös tulossa uusi haaste: kilpailuun lisätään kolmas pyyntipäivä, jolloin luotaimien käyttöä rajoitetaan. Muutos tuo uuden strategisen ulottuvuuden ja haastaa osallistujat aiempaa monipuolisemmin.
Lohjan Kalaseura
Lohjan Kalaseura on lohjalainen kalastusseura, joka muodostui, kun Lohjan Virkistyskalastajat, Kalkin Kalakerho ja Lohjan Seudun Kala- ja Erämiehet yhdistyivät vuoden 2006 vaihteessa. Vuosittain järjestetään useita kilpailuja eri kalastustapojen harrastajille. Pilkki-, onki- ja uistelukilpailuja on niin seuran jäsenille kuin kaikille halukkaille.
– Uistelupuolella järjestämme vuosittain Lohjanjärvi-cupin, joka koostuu kuudesta osakilpailusta, kertoi Stina Koivisto Lohjan Kalaseura ry:n puheenjohtaja.
Seura järjestää myös erilaisia tapahtumia ja on usein mukana Lohjan kaupungin järjestämissä tapahtumissa opettaen eri kalastusmuotoja mm. pilkintää ja onkimista. Lohjan Kalaseuralla on n. 250 jäsentä. Seuraan pääsee mukaan nettisivuilta (https://www.lohjankalaseura.com/) löytyvän liittymislomakkeen avulla tai tulemalla mukaan järjestettäviin kilpailuihin.



