Ajankohtaista

Viihdettä ja viihdeuutisia

Levyn myyntituotot Siuntion seurakunnan diakoniatyöhön

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja Siuntion suomenkielisen seurakunnan kanttori Pami Karvonen ovat julkaisseet levyn Sinun valossasi lepään. Levyn musiikki on valittu ajatuksella: “tämän tekstin ja laulun haluan laulaa”. Levyn ohjelmisto sisältääkin pääosin tunnetuimpia hengellisiä lauluja. Levyä … Lue lisää

Tytyrin Elämyskaivoksen privaattikierrokset jatkuvat

Tytyrin Elämyskaivos avautuu 6.2. perheiden privaattikierroksille. Privaattikierroksia järjestetään tiistaista sunnuntaihin 6.2.–28.2. Privaattikierrokselle voi osallistua samassa taloudessa asuva 1–6 henkilön perhe. Privaattikierros tulee ostaa ennakkoon, viimeistään kahta vuorokautta ennen vierailuajankohtaa. Tytyrin Elämyskaivoksen yleisökierrokset ovat toistaiseksi tauolla … Lue lisää

Lohjalainen Toni Savolainen kilpailee The Voice of Finlandissa

Televisiossa nähtiin viime sunnuntaina lohjalaisen Toni Savolaisen veto The Mamas & the Papasin kappaleesta California dreamin’. –Lauloin siitä oman versioni. Pidän kappaleesta erittäin paljon ja mielestäni se sopii äänelleni hyvin. Lisäksi olen 110% kesäihminen, joten … Lue lisää

Palapelit ovat nyt myös aikuisten korona-ajan suosikkiviihdettä

Kansainvälistä palapelipäivää vietetään perjantaina 29. tammikuuta. Korona-ajan kotoilu synnytti maailmanlaajuisen palapelitrendin, kun yhä useampi aikuinen innostui sekä harjoittamaan aivojaan että uppoutumaan rentouttavan näpertelyn maailmaan. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan data kertoo, että vuonna 2020 palapelien suosio verkossa kasvoi … Lue lisää

Kuukausikilpailussa palkintona Logitech hiiri

Suomalainen elektroninen tietokonepelaaminen kilpailulajina, eli e-urheilu on kasvanut viimeiset vuodet huimaan tahtiin. Harrastajia on jokaisessa kylässä ja kaupungissa, mutta kuitenkin Suomi alkaa jäädä Euroopan tasolla paremmin organisoitujen ja johdettujen joukkueiden jalkoihin, vähän samalla tavalla kuin … Lue lisää

Pub Siilo avaa pian ovensa Lohjan asemalla

Miia Lepistö ja Annika Linna avasivat Olut- ja viinihuone Nordenin Lohjan keskustaan viime syyskuussa. Lohjalaisten olohuoneeksi tarkoitettu olut- ja viinihuone on saanut niin hyvän alun, että Lepistö ja Linna uskaltautuivat perustamaan Lohjalle toisenkin olohuoneen. Pub … Lue lisää

Uusi lohjalaishelsinkiläinen startup e-urheilulle

e-Urheilu on maailman kasvavin harrastus. Se on Suomessakin ohittanut jo monet perinteiset lajit harrastajien määrässä. Suomessa on nykyään myös mahdollista useammassa oppilaitoksessa opiskella erillisellä e-urheilulinjalla ihan ammattiin saakka. E-urheilu eli tietokonepelien kilpapelaaminen tai eSports, kuten … Lue lisää

Lohjalta ponnistetaan: suomiesports.fi

Lohjalainen projekti suomiesports.fi lähti pienestä liikkeelle tänä syksynä. Projektin aloituksen syynä on yksinkertaisesti se, että suomalainen e-urheilu kasvaa ja tarvitsee kasvulleen tukea. Yleensäkin e-urheilu eli kilpailullinen tietokone-ja konsolipelaaminen ovat kasvussa maailmanlaajuisesti ja monissa maissa pelaaminen … Lue lisää

Etsinnässä uusi seurapeli? Kokeile VINK-peliä

Olet varmaan huomannut, kuinka pelaaminen on viimeisinä vuosina kokenyt melkoisen muutokset. Me pelaamme missä vain ja koska vain, onhan meillä ne älypuhelimet koko ajan mukana. Pelaaminen on siis siirtynyt entistä enemmän digimaailmaan, mobiiliaikaan, mutta onneksi … Lue lisää