Vaikka ABBA on pysytellyt poissa estradeilta 40 vuotta, sen kultainen kimallus ei ole hiipunut minnekään. Ruotsalainen ABBA on edelleen yksi kaikkien suosituimmista ja myydyimmistä yhtyeistä, jonka ajatonta diskopoppia rakastavat yhä kaikenikäiset kuulijat ympäri maailman.
Upea musiikki, loistavat laulajat ja tanssijat sekä sirkustaitelija saavat aikaan sellaisen ilotulituksen, että katsojat tempaistaan keskelle Abba-huumaa. ABBA Dancing Queenissa kuulet Suomen eturivin esiintyjät, jotka tulkitsevat moniäänisesti huikeita ABBAn hittejä sellaisella taidolla, ettei se voi olla viettelemättä katsojaa mukaansa. Abba-nelikkona nähdään upea kaarti: Roosa-Maria Leppänen, Isabella Lairikko, Tommi Soidinmäki ja Tuukka Jurkka.
Show sisältää upeaa koreografiaa, sirkusnumeroita, sekä glamoröösejä asusteita. Tanssijoina taiteilevat Silja Saarinen ja Ella Snellman, sirkustaitelijana Susanna Liinamaa.
Esityksessä kuullaan muun muassa Mamma Mia, Dancing Queen, Fernando, Waterloo, Summer Night City, Voulez Vous, When I Kiss The Teacher, Tiger…
Kysyimme pääosan esittäjiltä muutamia kysymyksiä:
Mitä Abba merkitsee sinulle?
– Olen lapsesta asti kuunnellut Abbaa, ja osasin jo nuorena ison osan Abban kappaleista ulkoa. Olen aina ihaillut Abban tapaa kirjoittaa ja tuottaa kappaleita ja niiden monipuolisuutta. Abban musiikki on ollut vahvasti mukana omassa musiikillisessa kehityksessäni ja inspiroinut minua lähtemään luomaan uraa muusikkona ja esiintyjänä. Happy New Year -kappale on ollut yksi kuunnelluimmista kappaleistani elämäni aikana, vastailu Fridaa esittävä Roosa-Maria Leppänen.’
Olen kuunnellut Abbaa pienestä asti ja laulanut heidän kappaleitaan kotona. Abban musiikki on todella koskettavaa. Sävellykset ja lyriikat ovat hyvin nerokkaita ja kauniita. Abba on aina merkinnyt minulle paljon laulajana, esiintyjänä ja laulunkirjoittajana, kertoi Agnethaa esittävä Isabella Lairikko.
Miten valmistaudut esitykseen?
– Valmistaudun esitykseen lämmittelemällä äänen huolellisesti, järjestämällä roolivaatteet ja meikkaamalla. Olen yleensä vähän jäljessä omasta aikataulustani ja levoton ennen näytöstä, joten suurimmaksi osaksi pyörin ympyrää ja sählään lavan takana. Juuri ennen lavalle nousua pyrin rauhoittumaan ja juurruttamaan kehoa, mieltä ja ääntä, jatkoi Roosa-Maria.
– Olen katsonut Abbasta dokumentteja ja kuunnellut heidän kappaleita aivan eri tavalla, kun ennen. Huomasin kuinka haastavia ne ovatkaan ja vaati harjoittelua. Kappaleet opin parhaiten kuuntelemalla, joten toistin niitä uudestaan ja uudestaan. Repliikit myös vaativat pelkkää toistoa, että jää päähän. Abban kappaleet ja tarina ovat niin kiehtovia, ettei aika käynyt tylsäksi harjoitellessa niitä, kertoi Isabella.
Mitä musiikkiteatteri merkitsee sinulle?
– Rakastan musiikkia ja rakastan teatteria, joten musiikkiteatteri ja musikaalit ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Laulaminen on minulle helpoin tapa välittää tunteita yleisölle, ja katsojanakin tunteet välittyvät minulle parhaiten musiikin ja laulun kautta, vastasi Roosa-Maria.
– Olen kahdeksanvuotiaasta asti harrastanut musiikkiteatteria ja esiintynyt useissa musikaaleissa. Olen aina rakastanut musikaaleja. Laulu, tanssi ja näytteleminen on kaikki aina ollut minulle yhtä tärkeitä. Pääsen parhaiten esiintymään ja ilmaisemaan itseäni musikaaleissa. Lavalla tunne olevani kotona, kertoi puolestaan Isabella.
Abba show Lohjalla Laurentius-salissa perjantaina 8.11. klo 19.



