Rauli Badding Somerjoki on suomalaisen rockin kiistaton kuningas, todellinen legenda. Hänet tunnetaan miehenä, joka pohjusti suomirockin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Tähdet tähdet, Pilvet karkaa, niin minäkin ja Laivat. Rauli Somerjoki syntyi 1947 Somerolla ja kuoli 1987 Helsingissä, vain 39-vuotiaana. Musikaali kertoo Baddingin elämäntarinan; hän vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa, mutta teki läpimurron rockin kuninkaaksi 70-luvun alussa. Hänen elämäänsä varjostivat esiintymispelko ja runsas alkoholinkäyttö. Badding teki uuden nousun suureen suosioon 80-luvun alussa, ja hänen taustayhtyeenään vaikutti silloin Agents. Musikaalissa käydään läpi Baddingin vaiherikas elämä aina kuolemaan asti. Musikaalin muita keskeisiä henkilöitä ovat Raulin äiti, sisaret, M.A. Numminen, Topi Sorsakoski, Muska Babitzin, Timo Kojo ja Baddingin suurin esikuva, Elvis Presley.
Musikaalin on kirjoittanut Katariina Leivo.
– Olin jo pitkään haaveillut musikaalin tekemisestä Baddingistä. Hänen upeat tulkintansa ja sävellyksensä ovat klassikkoja, jotka ovat jääneet jokaisen suomalaisen mieleen. Myös Baddingin omalaatuinen persoona kiinnosti; hänessä oli herkkyyttä, runollisuutta, kaukokaipuuta ja samalla valtavaa rohkeutta. Hän oli aina aina aidosti oma itsensä eikä tinkinyt omasta tavastaan tehdä musiikkia, kertoo Katariina musikaalista.
– Halusin kertoa Baddingistä aidon ja rehellisen tarinan. Musikaalissa käydään läpi hänen nuoruuttaan, menestystä MA Nummisen tapaamisen myötä, nousua suureen suosioon ja vaikeita aikoja uran loppupuolella. Halusin tuoda esille myös Baddingin suhteen Elvikseen fantasianomaisten kohtausten myötä. Elvis oli Baddingille todella tärkeä. En halunnut myöskään kartaa Baddingin ongelmia; musikaalissa tulee ilmi Raulin ujous, joka hankaloitti esiintymisiä, ja jota hän lääkitsi alkoholilla. Badding oli kiehtova persoona täynnä erilaisia ominaisuuksia; herkkyyttä, runoilijasielua ja rockaria. Sillä hän hurmasi yleisön ja lähellään olevat ihmiset, hän pystyi luomaan upeita kappaleita ja tulkintoja suomalaisesta sielunmaisemasta, jatkoi Katariina.
Pääosassa Baddinginä nähdään Kimmo Numminen. Suuri yleisö tietää karismaattisen Kimmo Nummisen Kalevauva.fi duon toisena jäsenenä. Kimmo tavoittaa upeasti Baddingin olemuksen, sekä vivahteikkaan ja herkän laulutavan tulkinnoissaan.
– Olen aina pitänyt Baddingin biiseistä ja hänen tavastaan yhdistellä rockia ja iskelmää suvereenisti. On suuri kunnia päästä tutkimaan teatterin keinoin hänen tarinaansa. Kyseessä on kuitenkin yksi legendaarisimmista suomalaisista taiteilijoista kautta aikain. Badding oli herkkä ja ujo Someron poika ja toisaalta kovan luokan rokkikukko, tätä ristiriitaa haluamme esityksessä käsitellä. Suuren luokan musafanina, minua ilahduttaa musikaalissa kerrotut suomirockin historiaa avaavat tarinat mm. M.A. Nummisen (ei sukua 🙂 ja Raulin yhteisestä taipaleesta, kertoo laulaja Kimmo Numminen.
Kimmo on laulaja-lauluntekijä, muusikko ja viihdetaiteilija, filosofian maisteri (pääaineena musiikkikasvatus) ja Kalevauva.fi -duon perustajajäsen. Kotoisin hän on Vantaan Myyrmäestä.



