Hope tukee lohjalaisia lapsiperheitä ja heidän harrastusmahdollisuuksiaan. Improvisaatio on meille jokaiselle rakas harrastus. Improvisaatioryhmä Nasakalla on ollut alusta alkaen ajatus siitä, että kulttuuri kuuluu kaikille iästä, sukupuolesta, taustasta tai varallisuudesta riippumatta.
– Siksi olemme järjestäneet vuosittain myös maksuttomia koko perheen esityksiä erilaisissa tapahtumissa. Myös improfestareiden osana on jo usean vuoden ajan ollut maksuton koko perheen esitys, kertoo I love impron Maikki Arola.
Hope toimintansa vuonna 2008 aloittanut yhdistys, joka syntyi aivan tavallisten äitien ajatuksesta lasten ja lapsiperheiden auttamiseksi. Hope tarjoaa tavaralahjoituksia ja harrastusmahdollisuuksia paikallisille lapsiperheille. Lohjan lisäksi Hope toimii yhdeksässätoista kunnassa eripuolella Suomea. Vuonna 2024 tukea Hopen kautta sai 23 000 lasta ja nuorta.
Tämä tapahtuma kerää tukivaroja paikalliselle Hope:lle, joka antaa tukeaan paikallisille, Lohjalaisille perheille. Tapahtumassa kerätään myös tavaralahjoituksia.
Voit tuoda keräykseen lapsille ja nuorille sopivia:
– ehjiä, puhtaita ja ajanmukaisia sisä- ja ulkovaatteita koossa 80 cm-XXL ja kenkiä kokoon 46 asti.
– uusia avaamattomia hygieniatuotteita
– perusharrastusvälineitä, pelejä ja leluja
– lakanoita ja pyyhkeitä
– lahjakortteja lapsille/nuorille
Hyväntekeväisyystapahtumassa on luonnollisesti mukana myös buffetti, jota tulee ansiokkaasti hoitamaan Lohjan Pallon P14-joukkueen tukijoukot.
Buffetista saatavissa pientä purtavaa improvisaatioesityksen väliajalla. Lasten- ja nuorten harrastustoimintaa pääset tukemaan siis myös herkuttelemalla.
Lauantaina 16.8.2025 klo 16-19, koko perheen improvisaatioesitys Nasakka klo 17
Toimintakeskus Harjula, Kullervonkatu 7, 08100 Lohja
Esityksen tuotto kokonaan Hope Lohjan hyväksi.
Varaa paikkasi tästä linkistä https://bit.ly/hope168
ja maksa haluamasi summa MobilePaylla numeroon 16354. Rahankeräyslupa RA/2022/791
Festarit tulossa lokakuussa Harjulaan
Lohjan improvisaatioteatteri festivaalit on impro-skenessä tunnettu konsepti. Ryhmät odottavat innolla käynnistyvää esiintyjähakua. Tänä vuonna festareille haki enemmän esiintyjiä kuin oli esiintyjäpaikkoja. Tapahtuma on rakennettu asiakkaat edellä ja esiintyjät ja katsojat kehuvat vuodesta toiseen tapahtuman tunnelmaa ja monipuolista ohjelmakattausta.



