Ajankohtaista

Toimittaja

Juhlat vihtiläisittäin: hikeä, kokeiluja ja yhteisiä elämyksiä

liikunta

Vihti juhlistaa sijoittumistaan kolmen kärkeen Suomen Kuntaliiton järjestämässä Liikkuvin kunta -kisassa järjestämällä liikunnallisen teemaviikon 11.-16.3. Viikon aikana tapahtumia järjestetään kunnan, yritysten ja yhdistysten toimesta niin kouluissa ja päiväkodeissa kuin uimahallissa, liikuntasalilla ja useissa muissakin liikuntapaikoissa.

–Sen sijaan että olisimme tyytyneet juhlimaan kunnan menestystä yksittäisen gaalatapahtuman puitteissa, päätimme antaa kuntalaisille mahdollisuuden harrastaa ja tutustua uusiin lajeihin kokonaisen viikon ajan. Mukaan lähti ilahduttavan suuri joukko yhdistyksiä ja yrityksiä, Vihdin kunnan kulttuurituottaja Tommi Muhli kertoo.

Joihinkin teemaviikon tapahtumiin pyydetään pieni osallistumismaksu, mutta useimmat ovat ilmaisia.

–Pyrimme pitämään osallistumiskynnyksen mahdollisimman matalana. Nyt on hyvä aika kokeilla ohjatusti uusia lajeja kuten vaikka urheiluammuntaa, polkujuoksua tai bocciaa. Tapahtumakalenteristamme löytyy varmasti jokaiselle jotakin kiinnostavaa, Muhli sanoo.

Keskiviikkona 13.3. järjestetään vuonna 2018 menestyneiden vihtiläisurheilijoiden kahvit sekä julkistetaan vuoden 2018 liikuntateon saaja. Teemaviikko huipentuu liikkuvaan lauantaihin 16.3., jolloin vihtiläiset haastetaan liikkumaan sankoin joukoin joko itsenäisesti tai erilaisissa ohjatuissa tempauksissa.

Vihdin Liikuntapalveluiden liikuntasihteeri Meri Viljanen kiittää teemaviikkoon osallistuvia yrityksiä ja seuroja aktiivisuudesta.

–Tahdoimme kertoa kuntalaisille, mitä kaikkea täällä voi harrastaa. Hienoa on, että he pääsevät nyt itse kokeilemaan, mistä eri lajeissa on kysymys.

Vihdin kunnan noin 200 liikuntapaikkaa ylläpidetään kunnan omalla työllä ja järjestö- ja yritysverkoston avulla. Liikuntapaikkojen sijoittuminen koulu- ja päiväkotitoiminnan yhteyteen on mahdollistanut korkean käyttöasteen.

–Vihtiläisillä on erittäin hyvät mahdollisuudet harrastaa monipuolista liikuntaa sekä sisätiloissa että ulkona. Jatkossa puitteet paranevat entisestään, kun suuret rakennushankkeet Vihdin kirkonkylässä ja Etelä-Nummelassa valmistuvat. Vihti tulee jatkossakin olemaan hyvin liikkuva kunta, Viljanen sanoo.

Vihdin liikuntatoimen johtaja Raija Ranta-Porkka kiteyttää, että kunnan sijoittuminen kolmen finaaliin Liikkuvin kunta -kisassa perustuu liikuntaväen pitkäaikaiselle yhteistyötahdolle, joka tähtää liikuntaolosuhteiden ja -mahdollisuuksien jatkuvan parantamiseen.

–Ilman hyviä yhteistyökumppaneita tämä ei olisi ollut mahdollista. Vihdin kunnan, järjestöjen ja yksityisten palvelutuottajien yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan edelleen, jotta jokaisella kuntalaisella on mahdollisuus liikkumiseen hänelle sopivimmalla tavalla elämän eri vaiheissa, Ranta-Porkka sanoo. 

Ohjelmaa:

13.3. keskiviikko
Sauvakävelyä klo 10 (mukana kunnanjohtaja) ja klo 15 (mukana tekninen johtaja). Lähdöt Vihdin
pääkirjastolta, tunnin lenkki, omat sauvat mukaan. Järj. Vihdin Urheiluveteraanien kunnon miehet
LAVIS – lavatanssijumppa klo 18-19 (8 euroa) Oinasjoen koulu Järj. MOTIVATE Hyvinvointipalvelut
Bocciaa klo 11-13 (ilmainen) Nummelan nuorisokeskus Klubi Järj. Eläkeliiton Nummelan yhdistys
Liikuntasali – Avoimet ovet klo 12-20 (ilmainen) FitClub Nummela Järj. FitClub Nummela Rasvanpolttojumppa klo 18-19 (ilmainen) Pappilanpellon koulu Järj. Vihdn liikuntapalvelut Vesibic (syvä) klo 20.15-21 (ilmainen) Vihdin uimahalli Järj. Vihdin liikuntapalvelut


14.3. torstai
Lämminvesijumppa klo 10-10.45 (5 euroa) Vihdin uimahalli Järj. Vihdin reumayhdistys Kuntojumppa klo 12.30-14 (ilmainen) Nummelan nuorisokeskus Klubi Järj. Eläkeliiton Nummelan yhdistys
Liikuntasali – Avoimet ovet klo 12-20 (ilmainen) FitClub Nummela Järj. FitClub Nummela Bocciaa klo 12.30-14 (ilmainen) Työväentalo Rientola Järj. Nummelan eläkkeensaajat Ohjattu polkujuoksu klo 17.30 lähtö Vihdin uimahallilta (ilmainen) Järj. Vihdin liikuntapalvelut Salibandya Vihdin kunta vs. Vihdin Yrittäjät klo 17-18.30 Pappilanpellon koulu. Yleisölle vapaa pääsy.

15.3. perjantai
Vesijumppa klo 10-10.45 syvä ja klo 11-11.45 matala (ilmainen) Vihdin uimahalli Järj. Vihdin liikuntapalvelut LAVIS -lavatanssiijumppa klo 12-13 (8 euroa) Nummelan työväentalo Järj. MOTIVATE Hyvinvointipalvelut
Lämminvesijumppa klo 14-14.45 (5,50 euroa) Rajamäen uimahalli Järj. Vihdin reumayhdistys Flow-jooga klo 16.30-18 (ilmainen) Vihdin Yhteiskoulu Järj. Hiiden Opisto Liikuntasali – Avoimet ovet klo 12-18 (ilmainen) FitClub Nummela Järj. FitClub Nummela

16.3. lauantai
Nostalgiakierros Vihdin vanhassa koulurakennuksessa (VYK), lähdöt klo 10, 10.30, 11 ja 11.30. Ei ennakkoilmoittautumista. Melontaa klo 19-21 (ilmainen) Vihdin uimahalli Järj. Hiidenveden Purjehtijat