Nauti kesästä vesillä – veneen vuokraus Lohjalla

Kesä on pian kuumimmillaan ja moni veneetönkin kaipaa jo vesille. Onneksi Lohjan upeat vesistöt avautuvat kaikille veneen vuokrauksen myötä. Lohja on kaupunki, joka on tunnettu kauniista järvistään ja upeasta luonnostaan. Lohjanjärvi tarjoaakin lukemattomia mahdollisuuksia veneilyyn ja vesiurheiluun. Järven ympärillä sijaitsee myös monia…

Lohjan kahvilapäivä järjestetään jo kymmenennen kerran

Kahvilakaupunkina tunnettu Lohja juhlii kahvilapäivää tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Mukana tapahtumassa on sekä uusia tuttavuuksia, että entuudestaan tuttuja kahviloita. Ainutlaatuista kahviloiden yhteistapahtumaa onkin vietetty Lohjalla jo vuodesta 2015 lähtien. Kahvilapäivästä on vuosien saatossa tullut merkittävä osa Lohjan kahvikulttuuria, joka tunnetaan jo…
Kuva: Nasakka

Nasakka juhlistaa lauantaina 10-vuotista taivaltaan

Nasakka juhlii 10-vuotista taivaltaan juhlashow’n merkeissä Laurentius-salissa lauantaina 27.5. klo 19.00. Nasakka on 2013 perustettu ryhmä, joka koostuu monen ikäisistä harrastajista. Aktiivisessa toiminnassa Nasakalla on tällä hetkellä kahdeksan jäsentä, ja ryhmä on osa Lohjan harrastajanäyttelijät ry:n toimintaa. -Ryhmämme on vastikään täydentynyt uusilla…
Lohjan Kaupunki

Lohjan torin kesäavajaisia vietetään lauantaina

Lohjan torin kesäkausi käynnistyy tänä vuonna lauantaina 27.5.2023 klo 7.00–14.00 juhlallisuuksien merkeissä. Tapahtuman järjestävät yhdessä torikauppiaat ja Lohjan kaupunki. Kesäavajaisissa on tarjolla sekä kiinnostavaa ohjelmaa että monipuolisesti ostosmahdollisuuksia. Torin tunnelmaan tuovat oman säväyksensä erilaiset tapahtumat, kauniit istutukset sekä torimyyjät, jotka suurella ammattiylpeydellä…

Omppu Run -hyväntekeväisyysajo lauantaina

Hyväntekeväisyys ja motoristien yhteisöllisyys kohtaavat Lohjalla kun tulevana lauantaina 27.5 Virkkalan ST1:n pihasta pärähtää käytiin Omppu Run -hyväntekeväisyysajo. Tempauksen järjestäjänä toimii lohjalainen Mining Town – Kaivoskaupungin motoristit. Motoristien porukka on ollut toiminnassa jo kymmenisen vuotta ja tehnyt kattavaa työtä esimerkiksi kiusaamista ehkäisevän…

Lohjan osallistuvan budjetoinnin äänestys on nyt avoinna

Osallistuva budjetointi on yleistymässä kunnissa, ja sen arvioidaan olevan käytössä noin joka kolmannessa kunnassa. Suuret kaupungit ovat olleet mallina osallistuvan budjetoinnin käytölle. Vuodenvaihteessa monet kunnat ovat ilmoittaneet päätöksistään osallistuvan budjetoinnin suhteen. Esimerkiksi Järvenpäässä on varattu tänä vuonna 80 000 euroa osallistuvan budjetoinnin…

Sukella Vesisankariksi Lohjalla

Lohjan virkistysuimala Neidonkeidas järjestää 20. toukokuuta, Vesisankarit-tapahtuman, joka käynnistyy kello 12.00. Tapahtuma tarjoaa monipuolista ja hauskaa tekemistä kolmen tunnin ajan ja onkin suunnattu kaikenikäisille vesitaidoista kiinnostuneille. Tapahtuma on kaikille avoin ilman erillistä ilmoittautumista. Vesisankarit-hanke, joka on toiminut vuodesta 2015, kannustaa vesillä liikkumisen…

Lohja houkuttelee pääkaupunkiseudulta nuorempia asunnonostajia

Pääkaupunkiseudun asuntojen korkea hintataso on tehnyt oman asunnon hankkimisen erityisesti nuorille ensiasunnon ostajille haastavaksi. Korkeat asuntojen hinnat ovat johtaneet siihen, että monet ovat harkinneet vaihtoehtoja muualta Uudeltamaalta, missä asuntojen hinnat ovat usein maltillisemmat ja palvelutarjonta vastaa monipuolisesti nuoremman ostajakunnan tarpeita. Erityisen suosittu…

Sijoittaminen on tehokas tapa kasvattaa varallisuutta

Yllättävät lisäkulut, kuten jääkaapin hajoaminen tai auton korjaustarve, voivat aiheuttaa taloudellista päänvaivaa monille suomalaisille kotitalouksille. Korona-aika innoitti suomalaisia säästämään, ja mikrosäästäminen, joka perustuu pieniin kertatalletuksiin, onkin noussut suosituksi säästämisen muodoksi viime vuosina. Säästäminen on taloudellisen turvan ja hyvinvoinnin perusta. Se auttaa turvaamaan…