Tänä jouluna Tytyrin kaivoksen Joululuolaan on rakennettu jännittävä reitti, jolla lapset pääsevät ratkaisemaan Kadonneen taikasukan mysteerin. Etsivien tehtävänä on auttaa joulupukkia löytämään hänen kadonnut sukkansa, jota ilman joulupukki ei pääse matkaan ja lapset saattavat jäädä ilman lahjoja.
Lohjan Harrastajanäyttelijät ovat yhdessä Lohjan Matkailun kanssa toteuttaneet joulusukkamysteerin Joululuolaan. Useana vuonna yhdessä toteutetut ja suositut Halloween-kierrokset saavat nyt parin vuoden tauon jälkeen jatkoa jouluisissa merkeissä.
– Halusimme tänä vuonna luoda elämyksen, jossa lapset pääsevät itse mukaan toimintaan, tutkimaan, ratkaisemaan ja kokemaan joulun taikaa aivan uudella tavalla, kertovat näyttelijäryhmän vetäjät Hanne Paakkunainen ja Marja Koski.
– Tapahtuma sopii koko perheelle ja se tarjoaa jännitystä , iloa ja ripauksen joulun taikaa tunnelmallisessa Joululuolassa, Tytyrin Elämyskaivoksen syvyyksissä, kertovat innokkaat vetäjät.
Kierrokset järjestetään sunnuntaina 23.11. Lähtö tapahtuu alhaalla kaivoksessa, joululuolan rappusten luota. Ryhmät lähtevät liikkeelle 15 min välein ja ensimmäinen ryhmä starttaa klo. 10.30 ja viimeinen ryhmä klo. 14.00 Ryhmän koko on 15 – 20 henkeä.
– Odotellessa kierrokselle pääsyä, voi vapaasti kierrellä kaivoksessa tai vaihtoehtoisesti kierroksen jälkeen, vinkkaa Paakkunainen.
Osallistuminen mysteerikierrokselle sisältyy Kaivoksen pääsylipun hintaan. Kadonneen Joulusukan mysteerikierroksille pääsee mukaan su 23.11 klo. 10.30 – 14.00.
Tytyri Elämyskaivos, Kuilukatu 42, Lohja, avoinna : klo. 10 -17



