Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

vetyverkko

Vedyn siirtoverkon YVA-menettely käynnistyy Etelä-Suomessa

Gasgrid Vetyverkot Oy on toimittanut Lupa- ja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman Suomen kansallisen vedyn siirtoverkon Etelä-Suomen osuudesta. Arviointiohjelma on nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 8.4.2026 asti.
Jan Tallqvist

Lohjan valtuusto palasi töihin – vuoden ensimmäinen istunto alle tunnin

Uusi Lohja-lisä sisältää nyt myös mahdollisuuden pienille paikallisille yrityksille hakea tukea. Toivotaan, että tämä tukimahdollisuus tulee tarvitsevien yritysten tietoisuuteen. Toivotaan samalla, että kaupunki ehtii myös päivittämään www.lohja.fi sivustolla olevan lomakkeensa, jotta Lohja-lisää voi oikeasti myös hakea tälle vuodelle.
Lohja sijalla 202 oikeudenmukaisten kuntien listauksessa

Lohja sijalla 202  oikeudenmukaisten kuntien listauksessa

Suomen kunnat on nyt listattu ensimmäistä kertaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perusteella, ja tulokset jakavat maan kahtia. Länsi-Suomesta löytyvät sosiaalisesti oikeudenmukaisimmat kunnat, kun taas itä ja osa Keski-Suomea jäävät vertailussa jälkeen. Kärkeen nousee Pohjanmaalla sijaitseva Pedersöre, joka ohittaa kaikki muut Manner-Suomen 292 kuntaa.
Sukelluskalastus

Erikoisempia harrastamisen mahdollisuuksia Lohjalla ja lähialueella

Kysyimme lohjalaisilta Facebookista, millaisia erikoisempia harrastamisen mahdollisuuksia alueellamme on, ja tässä on muutama mielenkiintoinen vaihtoehto uudeksi harrastukseksi.
Moi-liittymän esittely ja vertailu

Moi-liittymän esittely ja vertailu

Suomalainen matkapuhelinmarkkina on perinteisesti ollut suurten ja vakiintuneiden toimijoiden pelikenttä. Moi Mobiili on kuitenkin onnistunut murtamaan tätä asetelmaa tuomalla markkinoille täysin uudenlaisen ajattelutavan. Pienellä operaattorilla on suuri sydän ja palava halu erottua joukosta keskittymällä olennaiseen. Pienemmän toimijan on annettava kaikkensa jokaisena päivänä, jotta se ei muuttuisi samanlaiseksi kuin kankeat jättiläiset. … Lue lisää
Kukat kertovat enemmän kuin sanat

Kukat kertovat enemmän kuin sanat

Interflorasta lahja naisten päiväksi nousee taas ajankohtaiseksi, kun 8. maaliskuuta lähestyy ja kalenteriin ilmestyy pieni mutta tärkeä muistutus. Naistenpäivä on monelle kevään ensimmäinen juhla, jossa ajatukset kääntyvät kiitokseen ja arvostukseen. Kukat sopivat hetkeen siksi, että ele on samaan aikaan kevyt ja merkityksellinen, ja yllätys tuntuu aidosti henkilökohtaiselta.
lännen helmi 2021

Lännen Helmi 30 vuotta tänä kesänä

Ykkös-Lohjan kesälehti Lännen Helmi ilmestyy nyt kesäkuussa 30.kerran. Ei edes koronavuodet estäneet kesälehden ilmestymistä. Näiden 30 vuoden aikana kesälehtemme on kehittynyt nykyiseen muotoonsa, sekä nykyiseen ilmestymismalliinsa

Lohjan kaupunki järjestää avustusinfoja avustuksien hakijoille

Lohjan kaupungin kulttuuriavustusten ja Hyvinvointiavustuksen hakuaika alkaa ma 2.3. ja päättyy to 30.4. klo 15.00.

Kaksi hakijaa jatkoon Lohjan kirkkoherran vaalissa

Lohjan kirkkoherran vaalissa jatkohaastatteluihin ja soveltuvuusarvioon on kutsuttu Tanja Louhivuori ja Auli Saarsalmi-Paalasmaa.

HaKin edustuksen kausi lähellä päätöstään

HaKi pelasi viimeisen tämän kauden sarjakotipelinsä sunnuntaina Kaunialaista GrIFK:ta vastaan. Haki voitti ensimmäisen erän ja pitkästä aikaa kotijoukkueen kannattajilla oli aihetta hymyyn erätauolle mentäessä.

Tuukka Taponen hyvässä vauhdissa FIA F3 -testeissä Barcelonassa

Lohjalainen formulakuljettaja Tuukka Taponen oli jälleen yksi FIA Formula 3 -kauden 2026 Pre-Season testien kirkkaimmista nimistä, kun sarjan tallit ja kuljettajat kokoontuivat talven tärkeimpään testitilaisuuteen Circuit de Barcelona-Catalunyalle Espanjaan 10.–12.2.2026.

Paikallinen Säästöpankkimme hyvässä talouskunnossa

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki Oy:n vuosi 2025 oli osoitus vakaudesta ja kasvukyvystä, vaikka talousympäristö tarjoili haasteita. Pankki raportoi 9,7 miljoonan euron liiketuloksen ja vahvisti entisestään vakavaraisuuttaan. Erityisesti yritysasiakasliiketoiminta ja piristyvä asuntomarkkina siivittivät vuotta.

OP Uusimaa kasvatti asuntoluottojaan – liikevoitto 144 miljoonaa euroa vuonna 2025

OP Uusimaa teki vuonna 2025 liikevoittoa 144 miljoonaa euroa. Tulos jäi selvästi edellisvuodesta, mutta pankin liiketoiminta kasvoi useilla osa-alueilla vahvasti. Asuntoluottoja myönnettiin 17 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024, ja markkinaosuus nousi ennätystasolle.
asuntokauppa

Oma asunto tai oma kiinteistö on yhä hyvä sijoituskohde

Alueellinen asuntomarkkina on piristynyt hieman viime vuonna. Lohjalla myytiin kerrostaloasuntoja viime vuoden aikana 167 kappaletta, joista oli nousua 10 kauppaa. Vastaavasti rivitaloasuntoja myytiin 140 kappaletta (+13) ja omakotitaloja peräti 240 kpl, missä kasvua oli peräti 42,9 %.
Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille

Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka. 
OpenSpace Oy osaksi Getafix Oy:tä – pitkään jatkunut yhteistyö saman katon alle

OpenSpace Oy osaksi Getafix Oy:tä – pitkään jatkunut yhteistyö saman katon alle

Getafix Oy on ostanut ICT-palveluyritys OpenSpace Oy:n koko osakekannan.

Mitä tehdä Lohjalla? 10 vinkkiä sadepäivän varalle

Lohja on tunnettu kauniista harjumaisemistaan ja upeasta Lohjanjärvestä, joka kimaltelee auringossa. Suomen sääolosuhteet voivat kuitenkin yllättää matkailijan kesken parhaankin lomapäivän. Kun taivas muuttuu harmaaksi ja sadepisarat alkavat ropista kattoon, ei syytä huoleen ole.
Lohjan seurakunta sai Kirkon ympäristödiplomin

Lohjan seurakunta sai Kirkon ympäristödiplomin

Lohjan seurakunta on saavuttanut merkittävän virstanpylvään kestävän kehityksen polullaan. Kirkkohallituksen virastokollegio on myöntänyt seurakunnalle Kirkon ympäristödiplomin tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä. Tämä arvostettu sertifikaatti on voimassa seuraavat viisi vuotta kerrallaan. Seurakunta osoitti hakuprosessin aikana poikkeuksellista sitoutumista ympäristöarvojen edistämiseen kaikilla toiminnan tasoilla.

Lohjan historia: Kalkkikaivoksesta nykyaikaiseksi järvikaupungiksi

Lohja on saanut lempinimensä järvikaupunkina, mutta sen nykyinen ilme rakentui pitkään aivan toisenlaisesta maisemasta. Kaupunki kasvoi kalkkikiven, teollisuuden ja vilkkaan paikallisliikenteen ympärille, ja muutos näkyy edelleen niin katukuvassa kuin tarinoissakin. Lohjan historia kulkee yllättävän suorana linjana Tytyrin louhoksista kirkon holveihin ja moderniin kuntakeskukseen.

Viisi luksialaista Taitaja2026-finaaliin

Luksian opiskelijat menestyivät hienosti Taitaja2026-semifinaaleissa
päiväkotitilanne aiheuttaa keskustelua

Lohjan koulut ja päiväkodit – Kattava listaus perheille

Lohjan kaupunki on tunnettu järvimaisemistaan ja vehreästä luonnostaan, mutta lapsiperheille se tarjoaa ennen kaikkea turvallisen ja monipuolisen kasvuympäristön. Kaupungin sivistyspalvelut on suunniteltu tukemaan lasten polkua varhaisvuosista aina itsenäiseen aikuisuuteen saakka. Sivistyspalveluiden ytimessä ovat laadukkaat koulut ja päiväkodit, jotka sijaitsevat lähellä asukkaita eri puolilla laajaa kuntaa. Tänä päivänä Lohja panostaa vahvasti myös uusiin tilaratkaisuihin ja moderniin oppimisympäristöön.
Ystävänpäivä

Jokainen meistä tarvitsee ystävää

Vaikka osa meistä tykkääkin viettää aikaa yksinään, ja asua yksin, mutta ihmistä ei ole tehty yksin asujaksi. Me olemme laumasieluja, ja siksi useimmiten asumme jonkun kanssa, tai perheenä – joskus jopa useamman sukupolven kanssa samassa kodissa.

Työllisyyspalvelut uuteen aikaan Lohjalla

Valtion työvoimatoimistojen pitkä aikakausi päättyi vuoden 2024 lopussa. Uudistus tunnetaan nimellä työllisyysalueuudistus, ja sen myötä TE-palveluista tuli osa jokaisen kunnan lakisääteisiä peruspalveluja.  Työllisyysalueuudistuksen tavoitteena on parantaa työnhakijoiden työllistymistä ja vastata paremmin yritysten tarpeisiin. Palvelut halutaan tuoda lähemmäs asiakkaita: työnhakijoita ja työnantajia. Samalla pyritään tehostamaan työn ja tekijöiden kohtaamista sekä kytkemään työllisyyspalvelut osaksi kuntien elinvoimapalveluja ja paikallista kehittämistä. Uudistuksessa TE-toimistojen aiemmat tehtävät ja henkilöstö siirtyivät kuntien vastuulle, joten käytännössä sama asiantuntemus jatkuu, mutta nyt paikallisella otteella.

Paikallista tuotantoa yritysten tarpeisiin – Omalogo Oy ja mainostuotteet

Omalogo Oy perustettiin jo 18 vuotta sitten ensimmäisen brodeerauskoneen hankinnalla Sami Sassin toimesta. Sittemmin vuosien varrella toiminta on muuttunut ja mm. brodeeraus on poistunut kokonaan palveluista. Vuonna 2014 Omalogo osti Teippitallin laitekannan ja sai sitä kautta ensimmäisen suurkuvatulostimensa sekä tarraleikkurin.