Ajankohtaista

Kaksipäisen kotkan varjossa -musikaali KarkkilanTehdasnäyttämöllä

Päätoimittaja

Kaksipäisen kotkan varjossa -musikaali Karkkilan Tehdasnäyttämöllä

karkkila, kesäteatteri, teatteri

Karkkilan Työväen Näyttämön kesäteatterissa, ainutlaatuisella Tehdasnäyttämöllä nähdään tänä kesänä musikaali Kaksipäisen kotkan varjossa, joka perustuu Timo Koivusalon elokuvakäsikirjoitukseen.

kotkan varjossa on vahvasti sodanvastainen, syvästi ihmisyyttä korostava musikaali. Karkkilan Työväen Näyttämölle musikaalin ohjaa Antti Taipale, ja hän on myös tehnyt musikaalin näyttämödramatisoinnin Koivusalon elokuvakäsikirjoituksen pohjalta. Vernerin roolissa nähdään oopperalaulaja Mika Nikander, rooli on hänen
30-vuotistaiteilijajuhlaroolinsa. Musikaalin kapellimestarina on Anna Tallgren.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun

Monitasoista tarinassa eletään 1900-luvun alkuvuosia, jolloin Suomi on Venäjän suuriruhtinaskunta. Ensimmäinen sortokausi ja väkivaltainen venäläistämispolitiikka synnyttävät Suomessa sekä aktiivisen että passiivisen vastarinnan. Ihmisten rakkaus ja arvot joutuvat koetukselle. Mannerin veljekset Aaro (Atte Kaukolinna) ja Antti (Taavi Lehtonen) luottavat itsenäisyyden ja oman maan tavoittelussa hyvin erilaisiin keinoihin. Runoilija Aaro Manner luottaa kynän ja sanan voimaan sortajan, kun taas hänen veljensä Antti Manner toimii anarkian ja terrorin keinoin. Voimistuva suomalaisuusaate tulee muuttamaan ratkaisevasti myös Antin ja hänen tyttöystävänsä Marian (Minna Snygg) rakkaustarinaa.
Aaron rakkaus kirkkoherran (Kari Mäkilä) tyttäreen Ellaan (Tanja Malo) otetaan aseeksi häntä vastaan. Venäläinen komentaja (Antti Lehtonen) käyttää äärimmäisiä keinoja kansallisen kapinan kukistamiseksi. Myös oman suomalaisen yhteiskunnan sisällä koetaan ristiriitoja, kun halvaksi leimatun laulajattaren Saaran (Pia Loman) ja vapailla ja villeillä sivupoluilla liikkuvan pelimannikauppiaan Vernerin (Mika Nikander) tarinat kietoutuvat suuria tunteita liekehtien toisiinsa ja musikaalin tapahtumiin. Mikä lienee pienen Veeran tulevaisuus tässä maailmassa epävarmoina aikoina?

Upea musiikki ja laulut

Rakkaus ja usko parempaan huomiseen yhdistävät ihmisiä. Timo Koivusalon ja Susanna Palinin upea musiikki ja laulut soittavat suuria tunteita tässä ajankohtaisessa musikaalissa. Oikeus itsenäiseen maahan, kieleen ja kulttuuriin on ihmisen tarve vielä tänäkin päivänä!
Näyttelijäensemblessä mukana myös Tuija Hyvärinen, Reijo Riuttanen, Hertta Lehtonen, Aimi Iivari, Orvo Mikkola, Merja Lindström, Liisa Nikander, Katri Palenius, Satu Ahjoniemi, Leo Puustinen, Kalle Kotilainen ja Juha Pellinen.

Teemakonsertti

Teatteri järjestää Kino Laikassa (Valurinkatu 2 c) pe 18.7. myös Kaksipäisen kotkan varjossa – teemakonsertin, jossa kuullaan musikaalin lauluja, sekä muita aiheeseen sopivia lauluja. Musikaalin näyttelijät esiintyvät Anna Tallgrenin teatteriorkesterin kanssa, vierailevana solistina on Anu Pirja Frosterus.
Kesäteatterin osoite: Tehdasnäyttämö, Valtatie 26 F, 03600 Karkkila Kesäteatterissa on katettu katsomo.
www.nayttamo.net

Liput ennakkoon: peruslippu 27€, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet 24€, lapsi alle 16v 12€ Liput teatterilta esityspäivinä: peruslippu 30€, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet 27€, lapsi alle 16v 12€.

Kaikukorttiliput näytöspäivinä teatterin lipunmyynnistä Ryhmämyynti sähköpostitse karkkilantyovaennayttamo@gmail.com

Esitysajankohdat:

Ke 9.7.klo 19
La 12.7. klo 17
Su 13.7. klo 15
Ke 16.7.klo 19
La 19.7. klo 15
Su 20.7. klo 15
Ke 23.7. klo 19
La 26.7. klo 17
Su 27.7. klo 15
Ke 30.7. klo 19
La 2.8. klo 17
Su 3.8. klo 15
Ke 6.8. klo 19
La 9.8. klo 17
Su 10.8. klo 15