
Kuka olisi vielä parisen viikkoa sitten voinut uskoa että Vapun tienoilla Lohjalla on yli 20 astetta lämmintä? On niin lämmintä, että on kuin olisi Etelässä, mutta tämä ei taida tarkoittaa sitä, että tuleva kesä olisi välttämättä sen lämpöisempi kuin viime kesänä.
Ilmasto muuttuu
– muututko sinä
Vaikka puhutaan ilmastonlämpenemisestä ja ihmisen tekemiset ja teknologiat ovat siihen yksi syypää, niin todellisuudessa unohdamme sen, että vuosi, kymmenen vuotta tai edes sata vuotta tai kymmenen tuhatta vuotta ovat lyhyitä ajanjaksoja maapallon koko iässä ja siksi vuosittaiset lämpötilanvaihtelut saattavat olla kohtuullisen isojakin, mutta se mitä me voimme tehdä ilmaston hyväksi joka tapauksessa on selkeätä. Emme voi vain sanoa, että ei meidän kannata tehdä mitään, tai eihän tämä ilmasto nyt oikeasti ole muuttunut mihinkään.
Voi hyvinkin olla, että meidän omana elinaikana ja muutamana seuraavanakaan sukupolvena ei tapahdu mitään kriittistä ja maailma kehittyy ihmisten mukana kuten tämä kokonaisuus on tehnyt menneinäkin vuosituhansina ja ihminen on omalta osaltaan myös kehittynyt ja pitää vain uskoa tulevaisuuden ihmiseen sen verran, että kyllä ihminen pärjää ja osaa tehdä kohtuullisen oikeita päätöksiä.
Innovaatiot eivät aina ole osuneet kohdalleen
Monet aiempien vuosisatojen kehityksen tuomat innovaatiot ovat olleet tuhoisia ympäristölle ja yleensäkin teollistuminen ja sitä kautta kaupungistuminen ja esineiden ja tavaroiden paljous on tuonut painolastia maailmalle. Joka kevät meistä jokainen näkee osan tuosta painolastista teiden varsilla ja kaduilla, roskia, renkaankumia talvelta, ihmisen elämisen jälkiä.
Kevät tuo valon ja hymyt
Pitkän talven jälkeen samalla kun Suomen luonto herää, hieraisevat suomalaisetkin hiekkaa silmistään ja alkavat kevätaskareet kevätauringossa hymyillen. Terassit aukeavat ja aurinkoisella säällä ihmiset liikkuvat enemmän ja ovat yleisestikin iloisempia, onhan pitkä pimeä aika taas hetkeksi ohi.
Siksi muuten autojakin ostetaan paljon keväällä ja kesällä, nykyään ongelma vain on se, että vaikka ostaisit nyt uuden sähkö- tai hybridiauton, niin Suomeen sen saat kenties joskus parin kuukauden tai jopa puolen vuoden päästä. Eikä kyseinen toimintamalli ole vain autoissa, vaan monessa muussakin käyttötavarassa, joita ostamme vähemmässä määrin – ne kaikki tuodaan ulkomailta, Suomessa ei ole varastoja eikä varsinkaan minkäänlaista omaa tuotantoa.
Kevät yllätti tänä vuonna myös eduskuntavaalien kanssa. Meillä on nyt tuleville kuudelle vuodelle taas erilainen eduskunta, jossa on monia ensikertalaisia ja uudet heimopäälliköt vetämässä Suomea johonkin suuntaan. Mikä se suunta on, sen näemme tulevien vuosien aikana.
KO



