
Nummentaustan asukkaat ideoivat alueen tulevaisuutta asukaskyselyn avulla
Nummentaustan asukasyhdistys toteuttaa asukaskyselyn, jonka avulla kerätään asukkaiden näkemyksiä ja toiveita ja käydään keskustelua alueen tulevaisuudesta. Tulosten pohjalta päätetään, mitä asioita lähdetään lähivuosina yhdessä kehittämään. Nummentaustan alueella asuu noin 4 600 asukasta, ja alue käsittää … Lue lisää

Miten sinä kierrätät?
Tiesitkö, että Etelä-Euroopassa kuten Ranskassa tai Italiassa ei ole Suomen tapaisia second hand käytetyn tavaran liikkeitä luxus-merkeille? Siellä luxus tuotteiden ostaminen liitetään niiden omiin hienoihin liikkeisiin ja korkeaan laatuun myös palvelussa. Suomalaisille taasen on ihan … Lue lisää

Vihtiläisen urheiluseuran vanhustyö sai merkittävän rahoituksen
Vihtiläisen Nummelan Palloseuran (NuPS) vuodesta 2014 asti toteuttama vanhustyö on saanut rahoituksen Uudenmaan liitolta ja Tuovi Siiri Hännisen säätiöltä. Wirtaa vihtiläisille vanhuksille -hanke vie liikunnan kotiin asti ikäihmisille, jotka eivät heikon toimintakykynsä vuoksi voi osallistua … Lue lisää

Kyläkauppakeskus pikkuOmena on Pusulan sydän
Hannele ja Markus Solala ihastuivat Pusulaan ensinäkemältä. –Olemme kotoisin Tampereelta, mutta muutimme Espoosta Pusulaan 14 vuotta sitten. Tulimme katsomaan Osuuskaupan vanhaa taloa. Emme olleet aiemmin käyneet Pusulassa, mutta ihastuimme heti tähän kylään ja ostimme talon. … Lue lisää

Teknologiasta tukea kotona asumiseen
Teknologia helpottaa ihmisten arkea nykyään monin tavoin. Siitä voi olla apua myös ikäihmisille, jotka pärjäävät vielä kotona pienen tuen turvin. –On olemassa erilaisia turvapuhelimia, joihin saa myös lisälaitteita, kertoo kotihoidon aluevastaava Pia Riihioja Lohjan kaupungilta. … Lue lisää

Lohjalla asuminen
Oletko Lohjalle muuttaessasi tai täältä talon ostaessasi miettinyt talon, asunnon tai kiinteistön arvonkehitystä? Oletko tullut Lohjalle sen sijainnin, palveluiden vai kenties läheisen luonnon vuoksi? Lohja on aivan tavallinen pieni, eteläsuomalainen kaupunki, josta ei ole pitkä … Lue lisää

Öljylämmityksestä kestävämpään lämmitysmuotoon
Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan monenlaisia toimia päästöjen pienentämiseksi. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että fossiilisen öljyn lämmityskäytöstä luovuttaisiin 2030-luvun alkuun mennessä. Julkisella sektorilla kestävämpään lämmitysmuotoon siirrytään jo vuoteen 2024 mennessä. … Lue lisää

Eikö mökkirannassa uinti tai veneily suju? Ratkaisu voi löytyä ruoppauksesta
Päivät alkavat taas pian pidentyä, ja monen mielessä pyörii jo kesämökille pääsy. Aivan kaikilla mökkiranta ei kuitenkaan ole enää ensi kesän uintiin tai veneilyyn sopiva. Vesistön pohjan nouseminen ja vesikasvien valloilleen pääsy ovat luonnollisia, joskin … Lue lisää

Miksi maksaisit velkoja pois uudella velalla? Yhdistelylainalla helpotusta arjen menoihin
Erilaisia luotto- ja osamaksusopimuksia on tarjolla lähes kaikkeen nykyään, vaatteista puhelimiin ja autoista tietokoneisiin. Myös huonekalut on kätevä ostaa osamaksulla. Jossain kohtaa huomaat, että sinulla saattaa olla useita tai jopa toistakymmentä erilaista luotto- ja osamaksusopimusta … Lue lisää

2020 – kotikuntoilun kultavuosi
Jos vuodesta 2020 pitää jotakin positiivista hakea, niin ainakin ihmiset ovat alkaneet viettää enemmän aikaa kotona ja sitä kautta havahtuneet kodin viihtyvyyden tärkeyteen. Kotona myös arvostetaan sitä, että asiat toimivat ja kuluvan vuoden aikana monet … Lue lisää

Muistoja asuntomessualueen tuntumasta – Sahakatu 1950- ja 1960-luvuilla
Sahakadun kundin muistelmissa palaamme nyt 1950- ja 1960-luvun Sahakadulle. Sahakatu sijaitsi tuolloin nykyistä asuntomessualuetta vastapäätä, Karstuntien toisella puolella. Tällä hetkellä alueella on parkkipaikka ja tie Tytyrin Elämyskaivokselle. Isäni pääsi sahalle töihin kesällä 1955 ja syksyllä … Lue lisää

Matalasta kiinteistöverosta Vihdin valtti?
Monissa kunnissa nähdään tänä syksynä veronkorotuksia, sillä koronapandemia on ajanut jo ennestään taloushaasteiden kanssa painivat kunnat ja kaupungit ahtaalle. –Verojen nosto on usein helppo keino tasapainottaa kunnan taloutta. Kunnanvaltuuston tuorein päätöksin Vihdin kunta jatkaa kuitenkin … Lue lisää

Joulun kyselytutkimus paljasti: Tässä ovat joulupöydän ylivoimaiset ykköset Suomessa – nuorten keskuudessa näkyvissä selkeä muutos
Lejoksen toteuttamassa Joulu on sun -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten joulunviettoon ja joulun ajan ruokailuun liittyviä merkityksiä ja mieltymyksiä. Tulosten perusteella suomalaiset ovat verrattain perinteisiä joulunviettäjiä, jossa jouluruoka on tärkein joulutunnelmaan vaikuttava tekijä. Tutkimuksen mukaan jouluruokailu tulee … Lue lisää

Komeita järvimaisemia ja asukkaiden toiveiden mukaisia koteja
Lohjan asuntomessualueella ollaan siinä vaiheessa, että iso osa taloista on jo pystyssä. Sisustuselementit joutuu vielä kuvittelemaan mielessään, mutta suunnitelmat kuulostavat hyviltä. Alueella järjestettiin lokakuun lopussa mediapäivä, jossa talojen tulevat asukkaat ja rakentajat pääsivät kertomaan rakenteilla … Lue lisää

Säästäminen ja omistusasuntojen kysyntä kasvoivat korona-aikana
Säästöpankin tuoreen Säästämisbarometri-tutkimuksen mukaan suomalaisten säästämisinto ja säästöön jäävien summien määrä on kasvanut viime vuodesta. Säästämisen tai sijoittamisen aloittaminen tai niiden lisääminen kuluneen 12 kuukauden aikana on tutkimuksen mukaankasvanut (2020: 40% vs. 2019: 39%). –Olemme … Lue lisää


