Ajankohtaista

Kotinurkkaus

Ystävänpäivä

Jokainen meistä tarvitsee ystävää

Vaikka osa meistä tykkääkin viettää aikaa yksinään, ja asua yksin, mutta ihmistä ei ole tehty yksin asujaksi. Me olemme laumasieluja, ja siksi useimmiten asumme jonkun kanssa, tai perheenä – joskus jopa useamman sukupolven kanssa samassa kodissa.

Joulu ja joulunaika

Joulu tuo lehden toimitukselle kivan tauon. Kaikilla on lomaa, ja parin viikon ajan hektinen arki saa olla huilimassa taka-alalla. Joululoman aikana sähköpostit toimitukseen ja ilmoituksen postilaatikkoon luetaan, mutta vastaus voi tulla viiveellä, mikäli sähköpostissa on ollut tarve vastaukselle.

Joulu on pian, huomasithan

Tässä vaiheessa vuotta sitä ihmettelee minne se aika taas meni? Vastahan oli joulu, ja toinen on jo ihan parin viikon päästä. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että tämä vuosi on kohta niin sanotusti paketissa. Monille joulu on se odotetuin hetki vuodesta, mutta kuitenkin sen tulo yllättää monet. Nyt on vielä hetki aikaa, mutta pian on jo lahjojen antamisen ja saamisen aika.

Joululahjatoiveet yli oman budjetin

Lähestyy jälleen aika, jolloin saamme joululahjatoiveita, tai olemme saattaneet jo niitä saadakin.
säästäminen ja sijoittaminen

Miten sinä säästät? Sijoittamalla vai muuten?

Siinä missä lottoaminen tarjoaa mahdollisuuden äkkirikastumiselle, tarkoittaa se kuitenkin sadoille tuhansille lottoajille enemmänkin arkista viihdettä kun todellista tuloa. Sijoittaminen sen sijaan useimmiten vaatii pidempää aikataulua ja suunnitelmallisuutta. Onneksi nykyaikana on tarjolla palveluita, joilla myös vähemmän aktiiviset sijoittajat pääsevät kiinni sijoittamisen tuloksiin.

Mitä sinun hampaillesi ja suulle kuuluu?

Miten sinä huolehdit omasta suustasi ja hampaistasi? Oma henkilökohtainen hygieniamme on jokaisen meidän oma asiamme, mutta jos unohdamme, mitä kaikkea suumme tekee, emme jätä hampaitamme ja suutamme hoitamatta.

Uusia innovaatioita ja uusia palveluita

Mediassa kirjoitellaan paljon siitä, kuinka Suomessa työttömyys lisääntyy. Kuinka täällä ei ole löydetty uutta kasvuvaihdetta, mikä on monessa Euroopan maassa löydetty – mutta ongelmien listaamisen sijaan, pitäisikö meidän kuitenkin katsoa enemmän sitä, mitä teemme ja mitä voisimme tehdä. Lohjalla on paljon yrityksiä, jotka voisivat kehittyä ja kasvaa.
lehteä lukeva nuori

Ykkös-Lohja lehti on kaikille – ei vain senioreille

Voi olla että luet lehteä paperisena kotiinkuljetettuna, tai voi olla, että olet laittanut oveesi tarran, että ei mainoksia, ja luet lehden verkosta. Molemmat ovat meille ihan ok, ja tervetuloa lukemaan enemmän nettiämme, jossa on yleensä vähän enemmänkin asioita esillä kuin lehdessä.
mökkikausi

Mökki vai huvila – mökkeilyn muuttuneet olosuhteet

Perinteisesti ”mökillä” on Suomessa tarkoitettu vaatimatonta, usein maaseudulla tai luonnon helmassa sijaitsevaa viihtyisää asuntoa, joka tarjoaa rauhallisen pakopaikan ja mahdollisuuksia monenlaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin.
kodin turvallisuus

Tee-se-itse, tai jos et sittenkään

Tee-se-itse eli DIY-tekeminen on jotain, mitä jokainen meistä voi tehdä, ja varmasti on tehnytkin. On olemassa monia tilanteita, ja monia asioita, jotka itsetehtynä ovat monesti parempia vaihtoehtoja kuin ostaminen tai tilaaminen.

Kesä- ja matkailu lohjalaisten yritysten silmin

Tilastokeskuksen mukaan kotimaan vapaa-ajanmatkailun suosio kasvoi vuonna 2024. Ilmaismajoituksen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi lähes viidenneksen ja maksullisen majoituksen sisältäneiden matkojen määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin 5,6 miljoonaa, mikä on suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna.

Kuinka hyvin tunnet asuinpaikkakuntasi?

Iso osa meistä on muuttanut omalle asuinpaikkakunnalleen muualta. Monet meistä myös kulkevat yhä töihin muualle – itseasiassa noin 13 000 lohjalaista liikkuu pääkaupunkiseudulle työmatkanaan, ja tämä on vain Lohjan lukema.