Lohjalla yli 20 vuotta sitten syntynyttä Kansanlaulukirkkoa on aiemmin vietetty lähinnä kaupungin toreilla. Suomen Luonnon päivänä 30. elokuuta haitari ja laulu soivat Lohjan museon etupihalla.
Kansanlaulukirkkoa ja ehtoollista vietetään Lohjan museon etupihalla 30.8. klo 11 alkaen. Tapahtuman järjestää Lohjan seurakunta ja mukana ovat pastorit Piia Korpijaakko ja Sampo Luukkonen sekä kanttori Timo Saario ja Laurin laulajat -kuoro. Messun jälkeen tarjotaan kirkkokahvit museon kahvilassa.
Ensimmäinen kansanlaulumessu järjestettiin Lohjalla jo yli 20 vuotta sitten kanttori Sirpa Lampisen ohjauksessa ja sen pohjalta Anna-Mari Kaskinen ja Kaija Eerola loivat Kansanlaulukirkko-laulukokoelman. Nimensä mukaisesti kansanlaulukirkon liturgiassa on paljon musiikkia. Se rakentuu monille tutuista ja rakkaista kansanlaulusävelmistä, kuten Saunavihdat, Kotimaani ompi Suomi ja Metsäniityn orvokkeja, joihin Kaskinen on kirjoittanut liturgiaan sopivat uudet sanat.
Kanttori Timo Saario on ollut mukana järjestämässä kansanlaulukirkkoja jo vuosien ajan, alun perin Virkkalan torilla. Hän kertoo, että tilaisuuden ideana on viedä jumalanpalvelus ihmisten luo ja jujuna on tietty rentous ja sujuvuus. Saario soittaa tilaisuudessa haitaria ja johtaa Laurin laulajia.
Pastori Piia Korpijaakko kertoo, että viime vuosina kansanlaulukirkkoa on vietetty Lohjan torilla. Nyt messua viedään ensimmäistä kertaa luonnon keskelle, museon pihapiiriin.
– Samana päivänä vietetään myös Suomen luonnon päivää, joten kansanlaulukirkkoon osallistuminen on hyvä tapa myös sen juhlimiseen, Piia Korpijaakko sanoo.
Kansanlaulukirkosta sanotaan, että se voi auttaa meitä tutustumaan omaan kansanperinteeseemme, juuriimme, toisiimme ja itseemme. Mahdollisesti jo lapsuudessa lauletut sävelmät virittävät mieltämme ihan erityisellä tavalla.
– Kansalaulukirkossa jokainen pääsee laulamaan. Messussa lauletaan monia osuuksia, jotka on yleensä totuttu kuulemaan lausuttuna. Tällaisia ovat esimerkiksi synnintunnustus sekä uskontunnustus, joka lauletaan Arvon mekin ansaitsemme -kansansävelmän melodialla, Korpijaakko kertoo.
Kansanlaulukirkko ja ehtoollinen
lauantaina 30.8. klo 11 alkaen Lohjan museon etupihalla.
Messua johtaa Piia Korpijaakko, Sampo Luukkonen saarnaa, kanttori Timo Saario, Laurin laulajat -kuoro.
Messun jälkeen tarjotaan kirkkokahvit museon kahvilassa.



