Ajankohtaista

Päätoimittaja

Lohjan hautausmaille palkataan ensi kesänä noin 45 kausityöntekijää – paikat ovat jo haettavana

Lohjan seurakunnan hautausmailla työskentelee vuosittain noin 45 kausityöntekijää 1–6 kuukauden mittaisissa työsuhteissa. Lisäksi haetaan kolmea kausityönjohtajaa seitsemän kuukauden työsuhteisiin. Hautausmaiden hoitokausi alkaa huhti-toukokuussa ja päättyy lokakuun lopussa.

Töitä on tarjolla seitsemällä hautausmaalla: Pyhän Laurin kirkkomaalla sekä Metsolan, Virkkalan, Karjalohjan, Sammatin, Nummen ja Pusulan hautausmailla. Kausityönjohtajat sijoitetaan Pyhän Laurin kirkkomaalle, Metsolan hautausmaalle ja alueseurakuntien hautausmaille.

Kausityöntekijöiden tehtäviin kuuluu haudanhoidon tehtäviä, nurmenhoitoa, haravoimista ja muita viheralueiden kunnossapidon ja rakentamisen tehtäviä. Lisäksi tehtävänkuvaan voi kuulua vastuuta oman hoitoalueen ylläpidosta, kesätyöntekijöiden ohjaamista tai muuten vaativia ammattitöitä. Töihin osallistuva kausityönjohtaja valvoo hautojen ja hautausmaiden hoitoa sekä ohjaa kausityöntekijöitä hautausmaasta vastaavan hautaustoimen työnjohtajan alaisuudessa. Tehtävään kuuluu myös asiakaspalvelua ja -neuvontaa.

Kausityöntekijöiden tulee olla työsuhteen alkaessa vähintään 16 vuotta täyttäneitä. Alle 18-vuotiaille työntekijöille on kiintiö.

Kausityönjohtajien haku päättyy 2.2.2026 ja kausityöntekijöiden haku päättyy 28.2.2026. Työntekijöiden valinta alkaa jo haun aikana, joten hakemista ei kannata jättää viime hetkeen. Työhakemuksen voi tehdä vain sähköisesti KirkkoRekry-sivuston kautta. Työpaikat löytyvät KirkkoRekry-sivustolta hakusanalla ”Lohjan seurakunta”.

Lisätietoja

Työpaikkailmoitukset