Ajankohtaista

ari ja erica helin

Päätoimittaja

Lohjan Hautaustoimisto Helin Suomessa kuuden ensimmäiseksi auktorisoidun hautaustoimiston joukossa

hautaustoimisto

Hautaustoimistot palvelevat omaisia tilanteessa, missä hienotunteisuus, kuuntelukyky ja palveluiden varmuus ovat korkeassa asemassa. Kouluttautuminen, oman toiminnan jatkuva kehittäminen ja alan kehityksen seuraaminen ovat tärkeitä ominaisuuksia hautaustoimiston oman laadun varmistamiseksi.

Monet liiketoiminta-alat Suomessa perustuvat lupiin ja oikeuksiin. Hautausala on sellainen, jonka toiminnan harjoittaminen ei vaadi tällä hetkellä erillistä lupaa eikä koulutusta.

Alalla toimii yritysten tukena Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry, jonka tarkoituksena on vaalia suomalaista hautauskulttuuria, kehittää liiton jäsenten ammattitaitoa ja -etiikkaa sekä valvoa ja edistää jäsentensä yleisiä ja yhteisiä etuja. Liitto pitää yhteyttä jäsenyrityksiinsä, edustaa hautausalaa ja tekee yhteistyötä viranomaisten sekä alan kotimaisten ja ulkomaisten yhteistyökumppanien kanssa. Suomen Hautaustoimistojen Liittoon liittyminen on alan yrityksille vapaaehtoista.

Auktorisoitu suomalainen hautaustoimisto on yritys, joka on Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsen ja joka noudattaa liiton ohjeistuksia sekä hautausalan eurooppalaista standardia. Sen työntekijät ovat kouluttautuneet ja yritys on hankkinut itselleen laatujärjestelmän. 

Miten koulutettu ja auktorisoitu hautaustoimisto eroaa muista?

Lohjalla toimivista hautaustoimistoista yksi toimisto on Suomen hautaustoimistojen liiton jäsenliike. Se on myös ainoa auktorisoitu hautaustoimisto Länsi -Uudellamaalla. Suomen noin 500 hautaustoimistosta auktorisoituja hautaustoimistoja on tällä hetkellä vain kuusi. 

Me kävimme tutustumassa Laurinkatu 35:ssä sijaitsevaan, juuri auktorisoituun Lohjan Hautaustoimisto Heliniin.

– Lohjan Hautaustoimisto Helin on aloittanut toimintansa Lohjalla vuonna 1997, kun Metsola Sali ja JuhlaServiisi aloittivat toimintansa Metsolan hautausmaata vastapäätä olevassa kiinteistössä MetsolaSalissa. Ennen tätä Helinin suku oli harjoittanut hautaus- ja juhlatoimintaa Keravalla kahden sukupolven ajan. Nyt 2024 on Helineillä historiaa takana hautausalalla neljässä sukupolvessa. Olen itse toiminut alalla yli 20 vuotta. Tätä ennen vanhempani ja isovanhempani ovat tehneet pitkän työuran hautausalalla.  Meillä on aina ollut tärkeätä tehdä työmme laadukkaasti ja ammattitaitoisesti, kertoi yrityksen omistaja Ari Helin.

-Lähdimme mielellämme auktorisointiprosessiin mukaan, koska halusimme kehittää toimintaamme, itseämme ja taata asiakkaille laadukas palvelukokonaisuus. Tämä on myös vapaaehtoisesti hankittu osoitus tiettyjen edellytysten täyttymisestä toiminnassa ja sitä valvoo Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry, toteaa Ari.

– Auktorisointi kertoo asiakkaillemme, että otamme yrityksemme kehittämisen tosissamme ja huolehdimme omasta kouluttautumisestamme jatkossakin. Itse suoritin vuonna 2022 Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.  Tyttäreni Erica Helin opiskelee tällä hetkellä Linnasmäen opistossa, josta hän valmistuu joulukuussa 2024 alan ammattiin.

– Lukiosta valmistuttuani en ollut varma, minne suuntaisin. Olen koko lapsuuden seurannut sivusta, millaista yrittäminen ja hautausalan työ on. Kaikille se ei sovi, mutta koin että tämä työ voisi sopia juuri minulle. Yhtenä iltana päätin lähettää isälleni työhakemuksen. Työhakemukseen kirjoitin, että saatat toki jo tuntea minut, mutta voin silti tulla haastatteluun. Hakemus tuli isälleni yllätyksenä, sillä en ollut hänelle siitä mitään etukäteen puhunut, kertoo Erica.

– Erican mukana olo antaa varmuutta siihen, että yrityksen toiminta jatkuu suvussa edelleen.  Samat tavoitteet laadun ja kouluttautumisen suhteen pidetään yllä. En ole koskaan edellyttänyt, että lapsieni tulisi jatkaa yritystäni, kertoo Ari ylpeänä Ericasta.

Auktorisointi pähkinänkuoressa

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry käynnisti vuonna 2021 jäsenyritystensä auktorisointiohjelman, jolla pyritään takaamaan omaisille mahdollisimman laadukas asiakaspalvelu ja jäsenyritysten sitoutuminen ammattitaitonsa jatkuvaan kehittämiseen.

Auktorisoidussa hautaustoimistossa tulee olla hautausalan toiminnasta vastaava henkilö, joka on suorittanut Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n laatiman ammattipätevyyttä osoittavan kokeen. Koe noudattaa pitkälti vuonna 2019 päivitettyä hautausalan eurooppalaista standardia SFS-EN 15017:2019, jonka uudistustyössä Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry oli aktiivisesti mukana.

Auktorisointiprosessiin kuuluu vastuuhenkilön suorittama koe, yrityksen laatukäsikirjan laatiminen sekä auditointi. Liiton auktorisointiryhmä tekee auktorisointia hakevassa hautaustoimistossa yrityskäynnin. Näihin tietoihin perustuen auktorisointiryhmä antaa Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n liittohallitukselle lausuntonsa yrityksen auktorisoinnin hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

Auktorisointi on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Yrityksen vastuuhenkilön tulee osallistua vuosittain järjestettävään koulutukseen, jonka järjestää Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry.