Lohjan keskusta herää eloon jälleen keskiviikkoiltaisin, kun Iltatorit täyttävät torin, livemusiikilla, myyntikojuilla, osallistavalla toiminnalla ja kesän tuoksuilla. Tänä kesänä iltatorit järjestetään vielä kahdesti: ke 16.7. ja ke 6.8.2025 klo 16–20, ja luvassa on sekä tuttuja toritunnelmia että huippuluokan esiintyjiä.
Torille odotetaan molempina iltoina runsasta yleisöä, ja erityisesti yhteisöllinen tunnelma yritysten, yhteisöjen sekä paikallisten seurojen toteuttamana on tänä vuonna vetonaulana.
Lavalle nousevat Olli Halonen ja Frans Harju
Heinäkuun Iltatorin pääesiintyjänä nähdään Olli Halonen, jonka lämmin ääni ja koskettavat sanoitukset ovat hurmanneet koko Suomen. Halosen hitit, kuten ”Suomen kesä” ja ”Pohjola”, sopivat täydellisesti kesäiltaan auringon laskiessa.
Ennen Halosta lavalle nousee Heidi Beth, lämminhenkinen laulaja-lauluntekijä, joka on kerännyt mainetta lempeän melankolisella soundillaan ja raikkaalla esiintymisellään.
Elokuun Iltatorin tähdeksi on kiinnitetty Frans Harju, energinen poprock-artisti, joka tunnetaan tarttuvista kappaleistaan ja karismaattisesta lavaesiintymisestään. Illan aloittaa joukko paikallisia nuorisoesiintyjiä, joiden esiintymiset tuovat lavalle tuulahduksen Lohjan nuorta lahjakkuutta.
Lavalla nähdään myös kummassakin iltatorissa vielä paikallista osaamista muun muassa tanssin saralta. Ohjelmaa tarkennellaan Lohjan Iltatorit-facebook ja instagram sivustoille. Lohjan Iltatorit juontaa ensimmäisen iltatorin tapaan Kati Kinnunen.
Tunnelmaa, torimyyjiä ja yhteisöllisyyttä
Torilla on tuttuun tapaan tarjolla paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tuotteita, maistuvia ruokia, kahviloita ja kesäherkkuja. Myös kirppismyyjiä odotetaan tapahtumiin mukaan: takakonttikirppisläisille sekä lapsi-kirppistelijöille on varattuna omat alueensa. Tunnelmaa täydentävät yhteisöllinen ilmapiiri ja vapaus tulla ja mennä oman aikataulun mukaan.
– Iltatorit ovat Lohjalla jotain ainutlaatuista, sanoo tapahtumakoordinaattori Elina Nätynki.
– Ne yhdistävät kulttuurin, paikallisuuden ja yhteisöllisyyden tavalla, jota ei voi täysin selittää – se pitää kokea itse. On upeaa nähdä, kuinka eri-ikäiset ihmiset kokoontuvat torille viettämään aikaa yhdessä.
Nätynki korostaa myös sitä, että Iltatorit ovat hyvä mahdollisuus tuoda esiin paikallista osaamista. Lohjalla ja lähiseudulla on valtavasti upeita käsityöläisiä ja palveluntarjoajia. Tällä hetkellä toimijoita on mukana jo reilu 30 per iltatori, ja mukaan ennättää vielä mainiosti. Myyntipaikkamaksua ei ole mutta ennakkoilmoittautuminen tulee tehdä jotta saadaan kojusijoittelut sujumaan.
– Tämänkaltaiset matalan kynnyksen tapahtumat ovat todella tärkeitä paikkakunnilla, hän painottaa.
Tapahtumapäivinä Kauppakatu (Sepänkatu-Torikatu välinen alue) sekä Sepänkatu (Kalevankadun ja Kauppakadun välinen alue) suljetaan liikenteeltä torin puoleisilta sivuilta klo. 14:30 alkaen. Myös ns. vanha palolaitoksen parkkipaikka on varattu tapahtuma-alueeksi.
Vapaa pääsy – tervetuloa mukaan!
Lohjan Iltatorit ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Ne ovat erinomainen mahdollisuus viettää kesää hyvässä seurassa, herkullisten antimien ja elävän musiikin parissa.
– Ota sateenvarjo varuilta mukaan ja tule kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan palveluista ja tunnelmasta, Nätynki vinkkaa.
LOHJAN ILTATORIT 2025
📍 Paikka: Lohjan tori
📅 Aika: Keskiviikkoisin 16.7. ja 6.8. klo 16–20
🎤 16.7. Olli Halonen & Heidi Beth
🎤 6.8. Frans Harju & paikallisia nuorisoesiintyjiä
🛍️ Torimyyjiä, ruokakojuja, käsitöitä, livemusiikkia
💛 Vapaa pääsy – koko perheen tapahtuma
Lisätietoa: VisitLohjan tapahtumakalenteri ja @lohjaniltatorit sosiaalisessa mediassa
Ilmoittautumiset ja myyntipaikkatiedustelut: lohjaniltatorit@gmail.com



