PäätoimittajaParin vuoden päästä tulee kuluneeksi 30 vuotta, kun silloinen Lohjan Orkesteri aloitti omalta osaltaan Karjalohjan kesäkonserttien tähän päivään saakka jatkuneen sarjan. Nyt Aloitti Lohjan kaupunginorkesteri syyskauden konserttinsa Sinfoniakonsertilla, jonka johtajana toimi uusi kapellimestarivieras Tuomas Djupsjöbacka ja solisteina toimivat sopraano Johanna Rusanen ja basso Heikki Orama, joka on alusta alkaen toiminut Karjalohjan kesäkonserttien taiteellisena johtajana. Konsertin ohjelmassa olivat W.A. Mozartin Taikahuilu-oopperan alkusoitto ja Sarastron bassoaaria ”In diesen heiligen Hallen”, Jean Sibeliuksen,Yrjö Kilpisen ja Oskar Merikannon yksinlauluja sekä Jean Sibeliuksen (1865-1957) Sinfonia nro 5 Es-duuri op.82
Karjalohjan vanha hieno kivikirkko oli täpö täynnä kuulijoita jopa presidenttitasolla. Yleisö oli selvästi odottavalla kannalla kun konsertin ohjelma näytti todella haastavalta ja mielenkiintoiselta. Alkusoittona kuultu Mozartin Taikahuilu-oopperan alkusoitto antoi heti aavistaa mitä tuleman pitää. Kapellimestarin aloitustempo oli sitä luokkaa, ettei tämä orkesteri varmaankaan ollut aikaisemmin kokenut. Mutta se alkoi kirkon nopeille tempoille hyvin vaativasta akustiikasta huolimatta toimia mallikelpoisesti pienistä soittoteknisistä ongelmista huolimatta. Orkesterin soitto tuntui vapautuneelta ja kepeältä. Kapellimestari antoi musiikin lipua niin kuin pitääkin tässä teoksessa. Orkesterin sointi oli hyvä ja vaskien sointujaksot määrätietoisia ja puhtaita Heikki Oraman Sarastron kuuluisa aaria Taikahuilu-oopperasta oli mielestäni sellainen kuin sen pitääkin olla. Ei liian mahtipontinen julistus, vaan mieluummin määrätietoisen rukouksen omainen. Heikki Oraman tulkinta oli juuri senkaltainen ja hänen äänensä toimii nykyisin todella hyvin – määrätietoisena mutta hyvin soivana. Johanna Rusasen tulkinnat Sibeliuksen lauluista olivat todella harkitun hienoja. Våren flyktar hastigt toteutui hyvin soivana ja artikuloituna oikeanlaisen tunnelman mukaisena. Säv, säv, susa oli niin haaveellinen ja lempeä kuin pitääkin hienoine äänensävyineen. Den första kyssen-laulun sisällön ja sävyt oli Johanna Rusanen sisäistänyt hyvin, kuvaten sävytyksessään empimisen ja onnen täyttymyksen tunteita sattuvan hyvin. Oraman tulkinta Sibeliuksen Illalle laulusta oli sävykäs ja kaunissointinen. Yrjö Kilpisen Lohjalla asuneen ja opettajana toimineen V.E. Törmäsen runoihin säveltämät laulut Illalle ja Laululle toteutuivat Heikin tulkintoina runollisen oivaltavina ja Laululle antoi solistille mahdollisuuden hienosti toimivan äänensä myötä käyttää myös hallittua voimaa.
Johanna Rusasen kaksi Sibeliuksen laulua Flickan kom ifrån sin älsklings möte ja Var det en dröm antoivat solistille mahdollisuuden kahteen erityyppiseen tulkintaan ja sen hän myös toteutti täysimittaisesti. Älsklingsmöten tunnelma pienen empimisen jälkeen alkoi pursua iloa ja onnea, mikä purkautui onnellisina ilon ryöpsähdyksinä ja voi kuinka Johanna onnistukaan julkituomaan nämä tunnetilat loistavalla äänenkäytöllään. Var det en dröm taas painottui haaveellisuuteen ja senkin Johannan huikealla äänenkäytönvalikoimallaan toteutti täydellisesti Tässä yhteydessä on myös kiitettävä kapellimestaria ja orkesteria hienosta osaamisesta ja yhteistyöstä solistien kanssa.
Sibeluksen 5. Sinfonia oli säveltäjälle yksi suurimmista voimainponnistuksista. Sen lopullinen eli 3. versio valmistui vasta syksyllä v.1919 eli melko täsmälleen 100 v. sitten. Säveltäjän entisestäänkin kasvanut itsekritiikki ja halu löytää uusia ilmaisutapoja modernin musiikin suuntaan tuotti hänelle tuskaa ja aikaa kului säveltäjän itseään tyydyttävien ratkaisujen löytämiseksi. Tämän sinfonian esittäminen konsertissa oli sekä Lohjan kaupunginorkesterille että kapellimestari Tuomas Djupsjöbackalle ensimmänen kerta.
Kapellimestari aloitti sinfonian eteerisen rauhallisesti ikäänkuin etsien kiinnekohtaa tulevalle sävelkentälle. Sävelliikkeet ja mielikuvanäkymä tuntui ikään kuin liikuttaisiin äärettömässä avaruudessa. Jousien sointikenttä ja puhaltimien verkkaiset liikkeet muodostivat mielikuvia etääntyvästä liikkeestä. Matka alkoi vähitellen nopeutua, sisältäen myös muulle sointiympäristölle vieraampia sävellajittomia jaksoja vuorotellen, johtaen Preston ja Piu preston kautta vauhdilla melkein huomaamatta tavanomaista nopeatempoisempaan toiseen osaan, jossa nopeat ja hitaat osateemat seurasivat toisiaan. Nämä toisistaan merkittävästikin poikkeavat jaksot vaativat kapellimestarilta ja myös orkesterilta hienovaraista soinnillista tajua ja valmiutta. Tämä teoksen moninaisuus ja poikkeuksellinen muotorakenne vaatii kapellimestarilta erityisen laajaa ja analyyttistäkin ymmärrystä ja tyylillistä erilaisten tunnelmien ja rytmivaihdosten mielekästä yhteen nivomista. Tässäkin teoksen ”ensikertalainen” onnistui kohtuullisesti – jopa hyvin. Finaalin johtoteemana kuullaan käyrätorvien nerokkaan yksinkertainen keinuvan oloinen teema, joka toistuu teoksen lopulla useita kertoja. Finaalissa on myös vilkkaan alkuosan lisäksi useampi hitaampi kauniisti soiva jakso. Teoksen lopulla tarjoaa Sibelius yllätyksen sillä tavanomaisen loppukertauksen eli koodan sijaan teos päättyy tuttiorkesterin kuuteen väkevään sointuiskuun. Mahtava esitys kesätauon päätteeksi lohjalaisilta muusikoilta ja osin lohjalaisilta solisteilta sekä vierailevalta kapellimestarilta. Kiitos!
Eipä näkynyt paikalla montaa orkesteri alasajoa esittänyttä ja toimintasupistuksia toteuttaneita lohjalaispäättäjiä !.
Jorma Mäenpää
