Maanantai oli tärkeä päivä Lohjan tulevaisuudelle. Varsinkin aiemmin maanantaipäivällä ollut Lohjan kaupunginhallitus teki alustavan päätöksen, joka saattaa merkitä paljon Lohjan tulevaisuudelle. Lohjan kaupunginhallitus päätti hyväksyä asian Länsirata-hankkeen esityslistan mukaisesti, ja lisätä päätökseensä kohdan ”5. toteaa kantanaan, että Länsirata-hankkeen luontohaittojen vähentämiseksi ja ekologisten yhteyksien turvaamiseksi ja vahvistamiseksi tulee toteuttaa mahdolliset lieventämistoimet.” Lohjan kaupunginhallitus tarvitse päätökseen kaksi äänestystä, mutta demokratian vallitessa Länsirata etenee joulukuussa valtuuston kokoukseen hallituksen kannattamana. Kaupunginhallituksen kokouksessa asian puolesta äänestivät: Aaltola Maija, Saarinen Markku, Luoma Pekka, Isotupa Juha-Pekka, Sundqvist Kaj, Räsänen Joona, Takala Pauliina, Aittakumpu Birgit, Skaffari Laura, Saari Leena. Vastaan äänestivät: Alanne Päivi, Sohl Erkki ja Maittila Hannele.
Kaupungin valtuuston valtuustoryhmät hyväksyivät kaupungin talousarvion
Lohja joutuu ottamaan lisää velkaa. Velkaa on otettu jo nyt, ja sitä joudutaan ottamaan lisää. Velkaa jouduttaisiin ottamaan todennäköisesti lisää ilman junaratahankettakin, mutta siitä huolimatta valtuustoryhmät hyväksyivät alijäämäisen talousarvion ensi vuodelle.
Lohjan kaupunginvaltuuston 28 kohtainen esityslista antoi odottaa pitkää kokousta, mutta todellisuudessa valtuuston kokous kesti vain reilun tunnin, ja siitäkin ajasta suurin osa kului yhden kohdan valtuustoryhmien ryhmäpuheenvuoroihin ja muutaman valtuutetun omiin puheenvuoroihin. Muuten kokous sujui nopeasti ja hyvin valtuuston puheenjohtaja Mikko Piirtolan vetäessä kokousta tasaiseen tahtiin puheenjohtajan nuijaa paukutellen.
Kokouksen tärkein asiakohta oli ensi vuoden talousarvio sekä vuosien 2027-28 taloussuunnitelma. Nämä olivat ryhmien jo hyväksymiä, mutta siitä huolimatta SDP, Kokoomus, Vihreät, Keskusta, Vasemmistoliitto sekä Kristillisdemokraatit kävivät vuorotellen puhujapöntössä kiittelemässä viranhaltijoita hyvästä valmistelutyöstä. Ennen ryhmäpuheenvuoroja kaupungin hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen kävi edeltä käsin kertaamassa tilanteen hallituksen kannalta: Suomen ja siten Lohjan taloustilanne ei ole helppo. Työttömyys lisääntyy, pakollisia investointeja on jonoksi asti ja kaupungin on edettävä tarkan euron tiellä tulevinakin vuosina.
Muutenkin ryhmäpuheenvuorot noudattivat pitkälti samaa kaavaa, kiiteltiin valmistelusta, mutta suhtauduttiin varovaisuudella tulevaan. Säästöjä pitää tehdä, mutta niitä ei saa tehdä koulutuksen tai nuorison kustannuksella, vaan pidemmälle katsoen. Kokoomuksen Pekka Luoma nosti esiin yrittäjät ja työvoiman, Lohja tarvitsee lisää työpaikkoja ja kaupungin tulisi tehdä parhaansa yrittämisen esteiden poistamiseksi ja mm. kaavoituksen sujuvammaksi saamisessa. Samalla kun luodaan uutta, olisi tarpeen tarkastella myös vanhan tarpeellisuutta?
Vihreiden Anna Mustalahti nosti esiin hyvinvoinnin merkityksen sekä nuoriin satsaamisen tärkeyden, kaupungin henkilöstöä unohtamatta. Keskustan Päivi Alanne oli ainoa ryhmäpuheenvuoron pitäneistä, joka otti esille Länsiradan ja siihen liittyvät tulevaisuuden tarpeet. Alanne myös nosti esille kaupungin tyhjenevät tilat, joille pitää nopeasti keksiä uutta käyttöä tai saada ne myytyä pois kaupungin kiinteistöomaisuudesta, saman asian nosti esille myös Luoma omassa puheenvuorossaan.
Vasemmistoliiton Matti Pajuoja ja Kristillisdemokraattien Matti Junnila halusivat kiinnittää erityisesti huomion kaupungin kasvavaan velkasaldoon, ja varsinkin Junnila sanoi, ettei tällainen velkakierre ole kestävä tapa edetä.
Ryhmäpuheenvuorojen jälkeisissä puheenvuoroissa Keskustan Kirsi Ferin nosti Lohjan kriisikuntien joukkoon. Liiallinen kuluttaminen, käyttökassan puute, vastuuton talouspolitiikka, lisääntyvä velka – tässä oli muutamia hänen puheenvuoronsa tärkeimpiä kohtia. Ferinin mielestä vanhakantainen kasvupohjainen talousmalli ei toimi nykyaikaisessa Suomessa, mutta yrittämisen esteitä tulisi Lohjalla poistaa ja yrittäjyyttä kannustaa.
Tyhjien kaupungin tilojen uudelleenkäyttö
Aloitteet menivät pääsääntöisesti nuijan kopautuksella lukuun ottamatta Hannele Maittilan aloitteen muutosehdotusta koskien kaksi vuotta sitten aloitettua aloitetta Saukkolan nuorisotilasta, joka eteni aina äänestykseen asti, josta tuloksena oli kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukainen eteneminen.
Sen sijaan Meidän Lohjan Otso Jolkkonen toi kokouksen viimeisenä aloitteena aloitteen koskien Pullin koulua. Tiedetään, että nykyinen koulutoiminta Pullilla on loppumassa. Jolkkonen tekikin aloitteen, että Pullin koululla aloitettaisiin luontokoulu. Se voisi toimia jopa vetovoimatekijänä, sillä vastaavia luontokouluja ei ole naapurikunnissa. Aloite on suorassa linjassa mm. Päivi Alanteen ja Pekka Luoman esille tuomaan tarpeeseen tehdä jotain kaupungin tyhjentyville tiloille.



