Lohjanseudun Puutarhaseura täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 90 vuotta. Juhlaa vietetään perjantaina 24.10. klo 18 Åsvallassa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki nykyiset ja entiset jäsenet. Ilmoittautumiset pyydetään 16.10. mennessä osoitteeseen liisajaaskelainen48@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 045 275 8770.
Perustamisesta harrastajien yhteisöksi
Puutarhaseura sai alkunsa 3. maaliskuuta 1935 Hotelli Lohjan tiloissa. Tuohon aikaan Lohjalla toimi useita suuria puutarhayrityksiä, ja perustajajäsenet olivat pääosin puutarha-alan ammattilaisia. Varhaisvuosina toiminta keskittyi ammatillisiin kysymyksiin: järjestettiin esimerkiksi vihannesten pakkaus- ja käsittelykursseja ja otettiin kantaa torivihannesten hintoihin. Myöhemmin toimintaan liittyi myös harrastajia, ja nykyisin valtaosa jäsenistä on intohimoisia puutarhaharrastajia.
Retket ovat olleet keskeinen osa seuran toimintaa alusta lähtien. Ensimmäinen retki suuntautui Tammiston arboretumiin Karjalohjalle jo perustamisvuonna. Sittemmin on matkustettu kymmeniä kertoja kotimaan kohteisiin sekä useaan otteeseen ulkomaille – muun muassa Hollantiin, Itävaltaan, Ranskaan ja Itä-Eurooppaan. Viimeisin ulkomaanretki järjestettiin vuonna 2012 Ruotsiin.
Seura on tarjonnut myös monipuolista neuvontaa ja valistusta. Opastusta on annettu esimerkiksi omenapuiden leikkaamisesta, puutarhan kevättöistä, kompostoinnista, pihasuunnittelusta ja niityn perustamisesta.
Yhteisöllisiä tekoja Lohjalla
Lohjanseudun Puutarhaseura on ollut mukana monissa merkittävissä paikallisissa hankkeissa. 1980–1990-luvuilla se osallistui Lohjan museon puutarhan kunnostukseen keräämällä vanhoja kasveja, tekemällä talkootöitä ja istuttamalla omenapuita. Lisäksi seura piti museon kesäkahvilaa muutaman vuoden ajan.
Vuonna 2011 seuran taloudellinen tuki mahdollisti Petter Forsströmin muotopuutarhan puukujan kunnostamisen Virkkalassa. Myöhemmin on järjestetty myös näkyviä tempauksia:
Lohjan asuntomessuilla vuonna 2021 jaettiin talkoilla kasvatettuja tammentaimia, ja tänä vuonna Lohjan omenakarnevaaleilla järjestettiin Lohjan suurin omena -kilpailu, jonka voittaja painoi 460 grammaa.
Katse tulevaisuuteen
Tänä vuonna seura otti vastuulleen Lohjan kaupungin viljelypalstat Immonkadulla ja Ojamolla. Niiden kehittäminen jatkuu tulevina vuosina, ja näin seura jatkaa tärkeää tehtäväänsä lohjalaisten yhteisöllisen puutarhakulttuurin ylläpitäjänä ja kehittäjänä.



