Luksian hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelija Lotta Lehtokumpu on valittu Suomen WorldSkills-maajoukkueeseen. Hän edustaa Suomea hiusmuotoilun lajissa kansainvälisessä ammattitaidon huippukilpailussa.
Lotta kertoo lähteneensä karsintoihin ennen kaikkea halusta haastaa itseään.
– Halusin kehittää taitojani ja saada uusia näkökulmia alasta, hän kuvaa.
Treeni vie aikaa, mutta tuo myös onnistumisen kokemuksia
Valmistautuminen kansainväliseen kisaan ei ole pelkkää kampauksien tekemistä, vaan vaatii myös henkistä vahvuutta.
– Haastavinta on ollut paineenhallinta ja se, että treeneihin kuluu paljon vapaa-aikaa. Innostavinta taas on ollut huomata oma kehittyminen, saada monipuolista valmennusta ja käyttää luovuuttani, Lotta sanoo.
Tulevaisuudelta hän toivoo oppivansa ennen kaikkea paineensietokykyä ja rohkeutta luottaa itseensä.
– Toivon saavani myös verkostoja ja uusia työmahdollisuuksia alalta.
Valmentaja tukee kohti kisalavaa
Lotan valmentaja, hiusalan opettaja Mirka Michalska, on seurannut läheltä opiskelijansa kehittymistä. Hänen mukaansa WorldSkills-kilpailijalta vaaditaan ennen kaikkea vahvaa motivaatiota ja kykyä ottaa vastaan palautetta.
– Paras ei tarvitse olla, mutta pitää olla valmis oppimaan ja treenaamaan myös vapaa-ajalla, Mirka sanoo.
Lotta on valmennuksessa keskittynyt hiomaan perustaitojen lisäksi erityisesti näyttävyyttä ja lavakokemusta.
– WorldSkills-töissä kaikki on hieman suurempaa ja näyttävämpää kuin arjessa. Myös henkinen puoli on tärkeä. Kilpailijan täytyy pystyä keskittymään omaan tekemiseensä, eikä siihen mitä ympärillä tapahtuu, Mirka kuvailee.
– Kilpailija osallistuu maajoukkueen yhteisiin harjoituksiin sekä hiusmuotoilun valmennukseen tulevan vuoden aikana ennen itse kilpailua. Valmennusta tapahtuu eri osa-alueiden asiantuntijoiden valmennuksessa noin kuukausittain. Luksialla lähdemme treenaamaan eri osa-alueita noin kerta viikkoon. Lähempänä treenaaminen tiukentuu. Kilpailija on myös koko ajan opetuksessa tai työpaikalla harjoittelemassa alan työkokonaisuuksia, kertoo tulevasta vuodesta opettaja ja valmentaja Michalska.
Kilpailut kasvattavat ammattilaisuutta
Valmentajan mielestä WorldSkills tarjoaa osallistujille ainutlaatuisen mahdollisuuden kasvaa ammattilaisina.
– Kilpailuissa hiotaan tekniikat huippuunsa ja opitaan uskomaan omaan tekemiseen. Samalla paineensietokyky kasvaa ja muilta kilpailijoilta saa uusia ideoita, Mirka kiteyttää.
Mikä on WorlsSkills?
WorldSkills-maajoukkueella tarkoitetaan Suomen ammatillisen koulutuksen huippuosaajista koottua joukkuetta, joka osallistuu kansainvälisiin WorldSkills-kilpailuihin. Kyseessä on maailman suurin ammattitaidon kilpailu, jota järjestetään joka toinen vuosi eri puolilla maailmaa. Kilpailuun kokoontuu satoja nuoria ammattilaisia kymmenistä maista näyttämään taitonsa eri lajialoilta – esimerkiksi rakennusaloilta, tekniikasta, palveluista, muotoilusta ja terveydenhuollosta.
Suomen WorldSkills-joukkue valitaan yleensä semifinaalien ja kansallisten Taitaja-kilpailujen kautta. Mukaan pääsevät 18–25-vuotiaat nuoret, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista osaamista omassa ammatissaan. Valmennus on tiukkaa: kilpailijoita tukevat lajivalmentajat ja asiantuntijat, ja harjoittelu voi kestää jopa vuoden ennen varsinaista kansainvälistä kilpailua. Tavoitteena on paitsi menestys mitaleilla, myös ammatillisen koulutuksen ja osaamisen arvostuksen nostaminen sekä kansainvälisen yhteistyön lisääminen.
Seuraava WorldSkills‑kilpailu on vahvistettu Shanghaihin, Kiinaan, järjestettäväksi 22.–27. syyskuuta 2026.



