Ajankohtaista

Päätoimittaja

Näkinmäen taideviikko saatiin päätökseen

Ikkalan Näkinmäen taideviikko venähti koronan ja esiintyjien kiireiden vuoksi kulttuurikuukaudeksi sillä ensimmäinen helteinen konsertti pidettiin jo 19.6 jolloin baritoni Mika Nikander, sopraano Mette Heikkilä ja pianisti Anna Tallgren esiintyivät ranskalaisella la Bohemé teemalla heinäladon vintillä.

3.7 jatkettiin harmonikkataiteilija Soile Närhin ja laulaja Riikka Lehtosen tunnelmoidessa tangoa ja piazzolaa. Molemmissa illoissa ulkolämpötila oli yli kolmekymmentä astetta ja ladon tiilikaton varaama lämpö antoi vielä oman lisämausteensa hikiseen iltaan. Kuulijat tosin eivät mieltään pahoittaneet helteestä vaan olivat enemmänkin haltioissaan esityksistä. Maaseudulla kun oltiin, niin perinteiseen tapaan nautittiin tietysti puutarha kahvit konserttien lomassa.

Kolmas konsertti pidettiin jo hieman syksyisemmässä illassa 20.8 ja tuolloin esiintymään saapuivat jazz-laulaja Ira Kaspi ja huippukitaristi Peter Engberg. Pääosin tutuista vanhoista jazz klassikoista muodostunut konsertti huipentui Pepe Willbergin tutuksi tekemään Aamu kappaleeseen, tietysti jazzmaisella sovituksella. Ira kertoi edellisestä live esiintymisestä kuluneen jo puolitoista vuotta joten yli tunnin mittaisessa konsertissa ei tunnetta ja intoa puuttunut.

Elävä maaseutu teemalla rakennettu ohjelmisto toi mukavan määrän osallistujia ja tulevaa kauttakin alettiin jo suunnitella tyytyväisten kuulijoiden kesken konsertin päätyttyä.