– Lohja on ollut pitkään ketjun kiikarissa potentiaalisen markkinatilanteen takia. Hanke realisoitui vasta viime vuoden alussa, kun löysimme yrittäjät, joilla oli intohimo ja oikeanlainen tausta. Vaikka yrittäjät eivät olleet sillä hetkellä paikallisia, heidän juurensa olivat kuitenkin Lohjalta, mikä oli meille todella tärkeää, kommentoi Ole.fit ketjun toimitusjohtaja Janne Virtanen.
– Ketjumme erottuu kilpailutilanteessa nykyaikaisella ja hieman tulevaisuudesta olevalla treeniympäristöllä, joka motivoi asiakkaita liikkumaan. Mutta tärkeintä ovat yrittäjät, jotka antavat keskukselle koko sydämensä, intohimonsa ja paikallistuntemuksensa. Yrittäjien on myös tärkeää kuunnella herkällä korvalla asiakkaiden toiveita ja muokata kuntokeskus juuri asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaiseksi.
– Lohjan keskuksessa onnistuimme monessa asiassa. Onnistuimme löytämään yrittäjät, jotka toteuttavat kaiken tämän, ja löysimme myös kiinteistön, joka soveltuu tarpeisiin ja jolla on pitkät juuret Lohjan historiassa. Kiinteistö kehittyy muiden toimijoiden kanssa nykyaikaiseksi viihdekeskukseksi. Ainutlaatuisen tästä keskuksesta tekee kuitenkin sen valtava 700 neliön ryhmäliikuntatila ja toisen yrittäjän oma henkilökohtainen tanssillinen tausta, joka sopii täydellisesti Tanhuhovin historiaan.
– Unelmamme ja tavoitteemme on järjestää ryhmäliikuntaa niin, että näemme 100 lohjalaista liikkumassa, nauttimassa energiasta, upeasta tunnelmasta ja yhteisön tuomasta huumasta. Me ketjun emoyhtiöstä (Fit Global) tulemme yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa järjestämään spektaakkelimaisia liikunta- ja hyvinvointitapahtumia hyödyntäen tätä upeaa tilaa.
– Lopuksi haluan toivottaa onnea Ole.Fit Lohjan yrittäjille, Villelle ja Jounille, sekä kiittää kiinteistön omistajaa ja kaikkia yhteistyökumppaneitamme, jotka mahdollistivat tämän hankkeen, toivottaa Janne.
Satoja kävijöitä avajaisissa
-Avajaisissa fiilis oli korkealla, ja etenkin ensimmäisenä päivänä jono oli pitkällä ulkona koko illan, kun innokkaat ihmiset noutivat kulkuavaimiaan. Leditekniikalla täydennetty sisustus teki moneen kokeneeseenkin treenaajaan vaikutuksen, kertoo toinen Ole.fit Lohjan Ville Väisänen.
Lohjan Ole.fit tarjoilee kokonaisvaltaisen liikuntakeskuksen palvelut.
– Meillä ryhmätunnit ovat monipuolisia sisältäen suosituimmat ryhmäliikuntamuodot. Erikoisuutena ihan oikeat tanssitunnit, kertoo Ole.fit Lohjan Jouni Uosukainen.
Koko talon avajaiset ovat lauantaina 7.9. kello 15 alkaen, kun virallisesti Ykkös-Lohja Areenaksi nimetty Tanhuhovi esittelee palveluitaan avoimissa ovissa, jotka päättyvät lipulliseen Teemu Roivaisen ja Energian-orkesterin vetämään tanssi-iltaan.




