I.F.A (Lohja-Karkkila-Vihti) on perustettu vuonna 1985. Heidän tämän päivän musiikkiaan voi luokitella raskaamman puolen suomirockiksi Trio Niskalaukauksen, Kotiteollisuuden ja kumppaneiden tyyliin. Kotimaiset sanoitukset käsittelevät perisuomalaisia aiheita kuten sauna, moottoroidut ajoneuvot, vastakkainen sukupuoli ja mallasjuomat. Kolmikon ulosannissa on mukana myös vahvoja punk-vaikutteita. Viimeisimmät singlet ovat keränneet satojatuhansia suoratoistoja Spotifyssa ja YouTubessa. Sinkuista julkaistiin viralliset musiikkivideot sekä promokampanja yhteistyössä Mamageri Oy:n kanssa. Ne keikkuivat sitkeästi listoilla ja ovat soineet mm. Radio Rockilla. ”Panssarimorsian”-single viihtyi Suomen indielistalla lähes puoli vuotta.
Kuuntelijansa löytäneet sinkut sekä ahkera keikkailu poikivat yhtyeelle yhteistyösopimuksen Inverse Recordsin kanssa, jonka kautta on tarkoitus julkaista trion seuraava albumi digitaalisena ja fyysisinä (CD, LP) lähitulevaisuudessa.
I.F.A on keikkaillut kotimaan lisäksi myös Baltiassa sekä jakanut lavaa nimien kuten Peer Günt, Ben Granfelt ja Bryn Jones kanssa.
EPK:
https://hyperfollow.com/rockifa
Linkkipuu:


