Ajankohtaista

Articles for tag: Kisakallio, lohja

Kisakallion kampus ja Lohja-Karkkila työllisyyspalvelut innostavat työttömiä työnhakuun liikunnan ja hyvinvoinnin kautta

Lohja-Karkkila työllisyyspalvelut on mukana Kolmen kampuksen urheiluopiston Liikkuva ja hyvinvoiva työnhakija-kurssin toteutuksessa. Lukuvuonna 2025-2026 toteutettava kurssi on suunnattu pitkään työttömänä olleille henkilöille, joilla on valmius lähteä kokoaikatyöhön tai jotka odottavat sovitun työn alkamista

Lohjan vuoden innovaatioyritys 2025 on valittu

Lohjan Innovaatiokeskus Innocello ry on valinnut vuosittain Lohja Business Event -tapahtuman yhteydessä Vuoden Innovaatioyrityksen ja on tässä yhteydessä voinut nimetä muitakin huomionarvoisia toimijoita, joita se on halunnut nostaa esille esimerkillisellä ja innovatiivisella toiminnallaan.

Tynninharju vai Lempola – kumpi vie Lohjan mestaruuden

Lohjan on ns. nauhakaupunki. Se tarkoittaa, että yhden selvän keskustan sijasta, Lohjalla on useita alueellisia keskustoja. Näistä keskustoista viime vuosina varsinkin Tynninharju on kasvanut rajusti, Tynninharjun alueen jäädessä odottavaan asemaan, mm. Pirunnummen alueen viivästysten vuoksi. Siinä missä Tynninharjulle on noussut lisää kiinteistöjä, kuten uusi Puuilo ja juuri avautunut Biltema, Lempolassa ei ole avautunut mitään muuta uutta kuin McDonalds ravintola. Kumpi näistä kahdesta kauppakeskittymästä vie Lohjan mestaruuden? Nyt on jo tiedossa, että juuri avautunut Biltema tulee toimimaan vetovoimana myös muille uusille tulijoille Tynninharjun keskittymään.

Biltema Lohja avaa ovensa lauantaina – luvassa huipputarjouksia sekä paljon erilaista ohjelmaa

Suomen 23. Biltema-tavaratalo avataan Lohjalle lauantaina 20.9. klo 9. Luvassa on lahjakorttiyllätys ja kakkukahvit ensimmäisille asiakkaille sekä avajaistarjouksia koko viikonlopuksi. Myymälässä on myös paljon ohjelmaa ja aktiviteetteja sekä avajaispäivänä että sunnuntaina 21.9., jolloin vuorossa on perheille suunnattu tapahtumapäivä.

Lohjalainen Meri Levula toiseksi FRC-sarjassa

FRC- eli Suomen rallin SM-sarja ajettiin päätökseen Alastaron radalla viikonloppuna. Meri Levula ajaa sarjan luokassa V1600 autonaan Mini One. Sateinen sää ei ollut katsojaystävällinen Alastarolla, eikä Levulan viikonloppu ollut muutenkaan aurinkoinen. Nuori 17-vuotias lohjalainen kärsi lauantaina huonosta tuurista.

Yrittäjänä nykysuomessa

Valtakunnallista Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän päivän takana on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka toiminnan tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen. Tänä vuonna teemana on yrittäjyyskasvatus, mistä meillä lehtenä on hyvät muistot menneiltä vuosilta Laurean yrityslabran kanssa. Toivottavasti Lohjan, Siuntion ja Nummelan kouluissa on huomioita yrittäjän päivä. Yläkouluun ja toisen asteen oppilaitoksiin suunnattu Yrittäjän päivän ideapaja on joko yhden tai kahden oppitunnin mittainen, valmiiksi suunniteltu oppimiskokonaisuus, jota tehdessä oppii tärkeitä työelämä- ja yrittäjyystaitoja. Materiaali pohjautuu NYTin Vuosi yrittäjänä sekä Vuosi yrittäjänä Intro -ohjelmiin.

Nykyaikainen tilitoimisto yrittäjän kumppanina

Hannu ja Tiina Selin ostivat ensi vuonna 40 vuotta täyttävän lohjalaisen tilitoimisto Roineen liiketoiminnan tänä keväänä. Yrittäjäpariskunnalla on paljon kokemusta tilitoimisto-, taloushallinto- ja mainosalasta, ja näin Roineen tilitoimisto jatkuu edelleen perheyrityksenä osaavissa käsissä.