Kuva: Lohjan Kaupunki

Iltatori voitti Lohjan osallistuvan budjetoinnin äänestyksen – Käärijä torilla kesäkuussa

Osallistuva budjetointi on saanut jalansijaa Lohjan kaupungin päätöksenteossa. Tänä vuonna kaupungin asukkaat saivat ensimmäistä kertaa vaikuttaa siihen, kuinka 20 000 euron potin käyttökohteet määräytyvät. Osallistuvan budjetointi antaa asukkaille mahdollisuuden päättää julkisen rahan käytöstä. Lohjalaiset jättivät maaliskuussa yhteensä 230 ehdotusta investoinneista ja palveluista,…

Lohjan osallistuvan budjetoinnin äänestys on nyt avoinna

Osallistuva budjetointi on yleistymässä kunnissa, ja sen arvioidaan olevan käytössä noin joka kolmannessa kunnassa. Suuret kaupungit ovat olleet mallina osallistuvan budjetoinnin käytölle. Vuodenvaihteessa monet kunnat ovat ilmoittaneet päätöksistään osallistuvan budjetoinnin suhteen. Esimerkiksi Järvenpäässä on varattu tänä vuonna 80 000 euroa osallistuvan budjetoinnin…

Osallistuva budjetointi toimii käytännössä

– Kuntalaisten päätöksellä kehitetään lähiliikuntaa Vihdissä. Jarkko Riipinen, Saara Rahkonen-Rannikko, Teuvo Vessman, Meri Viljanen ja Riku Johansson. (Kuva: Kompan Oy).   Vihdin kunnan uuden strategian keskiössä on teema ”Aktiivisten ihmisten Vihti”. Teema näkyy nyt käytännössä uudella tavalla, sillä kunnan uuteen strategiaan perustuen…