Ajankohtaista

Päätoimittaja

Toimintaa, iloa ja yhdessäoloa – palvelukoti Jokelassa tapahtuu

Betesda-säätiön palvelukoti Jokelassa vapaaehtoistoiminta on tärkeä osa yhteisön arkea. Monipuolinen toiminta tuo iloa, seuraa ja merkityksellisiä hetkiä palvelukodin asukkaille.

Jumppajussit vierailevat palvelukodissa säännöllisesti, ilahduttaen asukkaita laulun ja lenkkeilyn merkeissä. Kyläyhdistyksen aktiiviset kuntosaliharrastajat tuovat iloa ja tsemppiä Jokelan kuntosalikäyttäjille. Koirakaverit omistajineen ovat myös tuttuja vierailijoita Jokelassa. Pehmeät tassut ja lämpimät katseet tekevät vierailuista odotettuja.

Pitkät perinteet omaava Ukkokerho kokoontuu kerran viikossa aktiivisen vapaaehtoisen johdolla. Ukkokerhossa jutellaan, kahvitellaan ja vietetään yhdessä aikaa mukavan tekemisen äärellä. Lohjan seurakunnan pappi sekä diakonissa käyvät vahvistamassa asukkaiden hengellistä elämää – ehtoollinenkin on osa tätä arvokasta kohtaamista.

Lisäksi joukko omaisia, vapaaehtoisia ja työntekijöitä vierailee vapaa-ajallaan asukkaiden luona – usein mukanaan koiria tai kissoja, jotka tekevät kyläilyistä erityisen mielekkäitä. Jokelassa yhteisöllisyys ja välittäminen näkyvät arjen pienissä suurissa hetkissä.

Jokelassa ollaan avoimia uusille avauksille ja alkuvuodesta siellä lähdetäänkin kokeilemaan uudenlaista toimintamallia kahviystävätoiminnan merkeissä. Toimintamallia on toteutettu Betesdan palvelukoti Kotivallissa Sipoossa ja nyt toimintaa mallinnetaan Lohjalle.

Kahviystävätoiminnassa palvelukodin asukas lähtee yhdessä työntekijän kanssa Lohjan kotihoidon asiakkaan luo kylään kahville. Palvelukodista otetaan matkaan mukaan kahvittelutarpeet ja keitetään paikan päällä kahvit. Kahviystävätoiminta on matalan kynnyksen toimintaa, jossa toiminta viedään ikääntyneen luo kotiin. Kahvikupposen äärellä syntyy arvokkaita keskusteluja ja hetkiä, jotka tuovat iloa ja vaihtelua arkeen.

Uudet vapaaehtoiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan. Jokainen mukaan tuleva tuo mukanaan arvokasta läsnäoloa ja iloa asukkaiden arkeen. Myös uudet ideat toiminnan kehittämiseksi ovat enemmän kuin tervetulleita. Yhdessä voimme luoda merkityksellisiä hetkiä palvelukodin asukkaille.

Jos sinua kiinnostaa Betesda-säätiön vapaaehtoistoiminta, ota yhtettä: vapaaehtoistoiminta(at)betesda.fi