Ajankohtaista

Päätoimittaja

Uudenmaan suurin Loton päävoitto pelattiin Lohjalla – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa

Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Uudellamaalla pelattu Loton päävoitto on 15,5 miljoonaa euroa. Tilastoista paljastuvat myös Uudenmaan kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.

– Ikoninen Lotto ja lauantai-illan suora arvontalähetys ovat kuuluneet suomalaisten elämään jo vuosikymmenten ajan. Tämän viikon lauantaina arvonnassa potti on 15,9 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin pelin historiassa. Potti on noussut ennätyslukemiin, koska edeltävillä kierroksilla ei ole löytynyt seitsemän oikein -tuloksia, Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm kertoo.

Suurin Uudellamaalla pelattu Loton päävoitto on vuodelta 2019. Kierroksella 6/2019 osui 15,5 miljoonan euron voitto Lohjalla Routionmäen Tarmo Lähikauppa MK Marketissa tehtyyn riviin. Kuusi vuotta voiton jälkeen lohjalaismies kertoi, että alkuhuuman jälkeen elämä on tasoittunut vuosien jälkeen. Voittorahoja hän kertoi käyttäneensä esimerkiksi suuritehoisiin autoihin.

55 vuoden ikään ehtineen Loton päävoittoja on osunut Uudellemaalle vuosien mittaan hieman yli 618 miljoonan euron edestä.

– Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan Uudenmaan kuntien väkilukuun, nousee onnekkaimmaksi kunnaksi Lapinjärvi, jonne on osunut kolme Loton päävoittoa. Myrskylä pitää puolestaan maakunnan ykkössijaa, kun tarkastellaan Loton päävoittojen kuntaonnekkuutta euromääräisesti väkilukuun suhteutettuna, Minna Sundholm kertoo.

Uudellamaalla on myös muutama kunta, joihin ei ole vielä osunut Loton päävoittoa.

– Seitsemää oikeaa numeroa ei ole osunut vielä Askolaan eikä Pukkilaan. Jännityksellä odotamme, osuuko lauantaina historiallisen suuri potti Uudellemaalle ja saadaanko Loton päävoittojen kartalle aivan uusi kunta, pohtii Sundholm.

Loton historian suurin voitto tähän mennessä on 15,8 miljoonaa euroa. Potti osui kierroksella 37/2022 erityisen lottopelionnekkaan Siilinjärven Toritien R-kioskissa pelattuun riviin.

Suomen suurimmat Loton päävoitot

SijaVoitto, euroaPaikkakuntaAjankohta
1.15 800 000Siilinjärvi17.9. kierros 37/2022
2.15 700 000Kuopio, 5 osuuden porukka10.4. kierros 14/2021
3.15 600 000Uusikaupunki1.2. kierros 5/2020
4.15 500 000Lohja9.2. kierros 6/2019
5.14 500 000Ruokolahti2.6. kierros 22/2018
5. 14 500 000Hyvinkää4.11. kierros 44/2023
6.14 200 000Eri puolille Suomea, 50 osuuden porukka18.6. kierros 24/2017
7.14 100 000Tuusula, porukka13.2. kierros 6/2016
8.14 000 000Kaustinen7.11. kierros 45/2020
8.14 000 000 Sastamala2.7. kierros 26/2022
9.13 900 000Vaasa, 10 osuuden porukka14.2. kierros 7/2015
9.13 900 000Eri puolille Suomea, 10 osuuden porukka14.2. kierros 7/2015
10.13 312 191Lahti12.4. kierros 15/2014
11.13 000 000Savonlinna5.8. kierros 13/2023