Gasgrid Vetyverkot Oy on toimittanut Lupa- ja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman Suomen kansallisen vedyn siirtoverkon Etelä-Suomen osuudesta. Arviointiohjelma on nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 8.4.2026 asti. Siirtoverkkohanke sijoittuu Etelä-Suomen osuudella Raaseporin, Hangon, Inkoon, Lohjan, Loimaan, Kosken Tl, Salon, Ypäjän, Jokioisten, Forssan, Tammelan, Hämeenlinnan, Lopen, Riihimäen, Hausjärven, Hyvinkään, Mäntsälän, Sipoon ja Porvoon kuntien alueille. Kansallinen vedyn siirtoverkko ulottuu kokonaisuudessaan Etelä-Suomesta Tornioon ja on maantieteellisen laajuutensa vuoksi jaettu viiteen erilliseen YVA-menettelyyn.
Vedyn siirtoverkon yhteispituus on Etelä-Suomen alueella noin 443 kilometriä. Siirtoverkko koostuu siirtoputkista sekä venttiili- ja paineenvähennysasemista, joiden yhteyteen rakennetaan kaavin- ja mittausasemia. Putkireitin varteen sijoitetaan myös anodikenttiä putken korroosiosuojausta varten. Vetyä siirretään korkeapaineisissa hiiliteräsputkissa, joiden halkaisija on enintään 1,2 metriä. Vetyputki asennetaan metsämaalla vähintään yhden metrin ja pelloilla 1,2 metrin syvyyteen. Putkelle lunastetaan pysyvä 10 m levyinen käyttöoikeusalue, joka pidetään puustosta vapaana.
YVA-menettelyssä tarkastellaan Loimaalta Hankoon ja Inkooseen sekä Loimaalta Porvooseen suuntautuvat siirtoputkireitit. Reitti koostuu osin vaihtoehtoisista osuuksista, joita on reitillä yhteensä yhdeksän kappaletta. Siirtoputken läntisessä osassa reitti kulkee Loimaalta Saloon ja edelleen Hankoon ja Inkooseen. Vaihtoehtoisia reittejä on esitetty Lapparlan ja Dalin sekä Kuuslan ja Brandbackan välille.
Kuulutus ja arviointiohjelma ovat nähtävillä
Kuulutus on nähtävillä 23.2.–8.4.2026 Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilla osoitteessa www.lvv.fi/kuulutukset-ja-yleistiedoksiannot. Kuulutus ja arviointiohjelma julkaistaan sähköisesti ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa ymparisto.fi/vedyn-siirtoverkko-osa5-etela-suomi-YVA.
YVA-ohjelmaan voi tutustua 8.4.2026 saakka aukioloaikoina myös Lohjan kaupungintalolla, Karstuntie 4.


